Page 4

YRITTÄJÄNAINEN | 2016 No3

YRITTÄJÄNAINEN 4 Ajassa Alvin alaraja nostettava ARVONLISÄVERORINTAMALLA tapahtuu taas, sillä jatkossa pienyritysten ei tarvitse pulittaa alvia, ennen kuin asiakkaan rahat napsahtavat firman tilille. Sipilän hallitusohjelman mukainen parannus tulee voimaan ensi vuoden alusta, ja se koskee alle 500 000 liikevaihtoa pyörittäviä yrityksiä. Kesän alvikuulumisia edustaa myös Viron vahvistama päätös nostaa alvin alaraja 40 000 euroon. Liittomme on ajanut loogisesti EU-maiden pienyrittäjiä sparraavaa linjaa, jonka mukaan alvin alaraja tulee nostaa myös Suomessa 10 000 eurosta 50 000 euroon. Alvin alarajan nosto on perusteltua siksi, että alhainen alvikanta palvelee harrastajayrittäjiä, vääristää kilpailua ja lisää harmaata taloutta. Alvin alarajan nostoa tukee myös Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tuore tutkimus, jonka mukaan Suomen 10 000 euron alviraja on kannusteloukku pienille yrityksille. Näin siksi, että alvi-byrokratia teettää yrittäjällä rutkasti töitä, ja jo hallinnolliset viulut leikkaavat yrittäjän kukkarosta noin 1 600 euroa. Alvin alarajan nosto on perusteltua myös siksi, että vero kohtelee eri tavoin työvoima- ja pääomavaltaisia aloja. Ja kuten tunnettua, naiset toimivat Suomessa työelämän tiukan eriytymisen vuoksi pitkälti palvelu- ja käsityövaltaisilla aloilla. Eivätkä näiden alojen yrittäjät tohdi aina lätkäistä alvia tuotteidensa hintojen päälle, koska asiakkaat voisivat äänestää jaloillaan. Eivätkä kaikki yrittäjät voi liioin vähentää ostojensa alvia myynnin alvista, koska ostoja voi olla vain nimeksi. SEIJA ESTLANDER SUOMEN YRITTÄJÄNAISTEN PUHEENJOHTAJA ESTLANDER ETULINJASSA ”Alhainen raja vääristää kilpailua” PAR ASTA SuomiAreenalla “Tapahtuman monipuolisuus sekä keskustelujen, mielipiteiden että ohjelman osalta. Olen joka päivä kuullut omaan alaani liittyviä kiinnostavia keskusteluja.” TARU MAANAVILJA, OPTIKKO, PORIN YRITTÄJÄNAISET “Täällä on ihanan paljon ihmisiä, hyvä tunnelma ja kiinnostavia esiintyjiä. Menen kuuntelemaan ihailemiani ihmisiä.” LAURA SALLI, RAKENNUSKONSERVAATTORI, NOORMARKUN YRITTÄJÄNAISET “Tapahtuma on vuosien kuluessa kehittynyt avoimemmaksi. SuomiAreenalla erilaiset ihmiset kohtaavat, ja täällä uskalletaan keskustella rohkeasti.” ULRIKA LARPES, ASIANAJAJA, VANTAAN JA HELSINGIN YRITTÄJÄNAISET “Hyvät keskustelut ja se, että tärkeät vaikuttajat ministereitä myöten, ovat paikalla.” KAIJA HEINONEN, SENIORIYRITTÄJÄ, PORIN YRITTÄJÄNAISTEN KERTUT “Ensikertalaisena on hienoa huomata, miten erilaisten ihmisten kohtaamiset sekä erilaiset näkökulmat ja mielipiteet tulevat täällä esille.” TARJA JUTILA, NAISYRITTÄJYYDEN KEHITTÄJÄ, VANTAAN YRITTÄJÄNAISET Miten arvonlisäveron alarajan nostaminen vaikuttaisi sinun yrityksesi elämään? Tule jakamaan kokemuksesi osoitteessa www.yrittajanaiset.fi/otakantaa


YRITTÄJÄNAINEN | 2016 No3
To see the actual publication please follow the link above