IHLT_20161027_09

Itä-Häme • Yrittäjäliite 2016

Yrittäjä-lehti 2016 9 Romppa Ruusan yrittäjä Sirkku Majori ompelee kierrätyskasseja, joilla hän korvaa muovikassit. Romppa Ruusa on enemmän kuin kirpputori JOUTSA Osmo Kuisma Viime vuosina työllisyys on lisääntynyt eniten yhden hengen yrityksissä. Yksi näistä itsensä työllistävistä on leivonmäkinen Sirkku Majori, joka avasi maaliskuussa kirpputorin Leivonportissa. Sirkku Majori on hyvä esimerkki siitä, että pienyrittäjän pitää olla monitaitoinen. Kirpputorin pitämisen ohessa hän tekee ompelutöitä, loveaa Raamattuja ja tekee kotipalvelutöitä. Idean kirpputoristakin Sirkku Majori sai työskennellessään kotipalvelussa. Eräs asiakas harmitteli Leivonmäen palvelujen vähäisyyttä, kun kirpputorillekin pitää matkustaa kymmenien kilometrien päähän. –Kirpputori oli minulle ihan uutta, sillä olen työskennellyt aina hoitoalalla. Vuokrasin tämän tilan varovasti tämän vuoden loppuun asti. Hyvin tämä on kuitenkin mennyt, joten vuokrasopimusta voidaan jatkaa, Sirkku Majori sanoo. Romppa Ruusa ei ole hihasta ravistettu nimi uudelle yritykselle. –Pikkutyttönä olin kova vaihtamaan vaatteita ja pukeutumaan erikoisiin vaatteisiin. Isä sanoi, että olen sellainen Romppa Ruusa. Kun yritykselle piti antaa nimi, muistin, että siinähän se on valmiina. Kirpputorin liikepaikka Leivonportissa on hyvä. –Karoliinan Kestikievarin ja Teboilin asiakkaat poik keavat usein tähänkin. Teemme markkinointiyhteistyötä pitämällä toisiamme esillä omilla nettisivuillamme. Yhteismarkkinointia voidaan vielä kehittää, sillä ohikulkijat pysähtyvät herkemmin, kun samalla pysähdyksellä voi hoitaa useamman asian, Sirkku Majori toteaa. Asiakasvirta vaihtelee paljon. Välillä on hiljaisia hetkiä, toisinaan ovesta tulee sisään bussilastillinen väkeä. –Ostajat ja myös pöytäasiakkaat tulevat enimmäkseen muualta kuin Leivonmäeltä tai Joutsasta. Paikan maine leviää vähitellen. Facebook-sivuillani on paljon seuraajia, ja yritän pitää heidän mielenkiintoaan yllä. Siinä minua auttavat ammattikorkeakoulun opiskelijat, jotka suunnittelevat mainontaa. Se on mahdollisuus, jota yrittäjien kannattaisi käyttää enemmänkin. Mikäli hiljaisia hetkiä on, Sirkku Majori tekee korjausompelua. –Olen ommellut kierrätyskasseja käytöstä poistetuista vaatteista. Tarkoitukseni on luopua kokonaan muovikassien käytöstä. Mikäli aikaa jää enemmän tai minulla on joskus varaa palkata työntekijä, haluaisin tehdä muitakin kierrätystuotteita, Sirkku Majori sanoo. Toinen sivutyö Sirkku Majorilla on Raamattujen loveaminen ja teippaaminen. Hän tekee tätä työtä ainoana Suomessa. –Sitä pystyn tekemään samalla, kun juttelen ihmisten kanssa. Romppa Ruusa on monelle kyläläiselle sosiaalisten kontaktien paikka, johon pistäydytään usein juttusille. Itsensätyöllistäjä: Sirkku Majorin loveaa Raamattuja ainoana Suomessa. OSMO KUISMA Oikeiden kohtien löytämistä helpottavat lovet Sirkku Majori tekee terävällä kourutaltalla. "Välillä on hiljaisia hetkiä, toisinaan ovesta tulee sisään bussilastillinen väkeä.


Itä-Häme • Yrittäjäliite 2016
To see the actual publication please follow the link above