Page 24

Uinti | 2017 No2

yläkoululeiritys 24 02.2017 Vierumäki 19.–23.3. Teksti: Taneli Salo, Kuvat: Vierumäki www.vierumaki.fi/ylakoululeiritys Yläkoululeirityksestä tukea urheilijaksi kasvamiseen Vierumäellä järjestettiin yläkouluikäisille tarkoitettu yläkoululeiritys maaliskuussa. Leiri on suunnattu tavoitteellisesti urheiluun suuntautuville nuorille. Yläkoululeirit ovat osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemia ohjelmaa. Valmennus toteutetaan yhdessä lajiliittojen ja yhteistyöseurojen kanssa. Leirille osallistui nuoria uinnin, golfin, voimistelun ja luistelun parista. Leirillä painopisteenä on nuorten koulu, opiskelu, elämäntaidot sekä urheilullinen kehittyminen. Leirin aikana on nuorilla paljon aikaa opiskelulle, mutta harjoituksiakin on pari kertaa päivässä. Harjoitukset eivät ole vain lajiharjoituksia, vaan mukana on myös fysiikkaharjoituksia ja psyykkisiä harjoituksia. Yläkoululeirillä kasvatetaan nuoria itsenäiseen opiskeluun, heidän oman ajankäytön hallintaan ja vastuun ottamista omasta opiskelusta. Tiivis yhteistyö koulujen kanssa takaa, että opiskelu ei kärsi missään vaiheessa leirin aikana. Elämäntaidot ovat yksi osa-alue mitä leirin aikana halutaan opettaa nuorille. Psyykkinen valmennus, ravinto, lepo ja uni ovat tärkeitä osa-alueita urheilijan arjessa. Myös oman arjen hallintaa kehitetään systemaattisesti leirin aikana. Urheilulliseen puoleen paneudutaan myös vahvasti. Leirin aikana nuoret harjoittelevat oman lajinsa parissa, mutta myös monipuoliset liikkumistaidot, motoriset perustaidot ja fyysiset ominaisuudet ovat kehityskohteina. Lajitaitojen harjoittamisesta vastaa eri lajien ammattivalmentajat. Monipuolista treeniä yli lajijrajojen Uinnin osalta leirillä valmentajina toimivat Samuli Aalto ja Tatu Peltonen. Mukana lajiharjoituksissa oli myös Vierumäellä opiskeleva Noona Taipale. Samuli Aalto toimii Lappeenrannan Uimareiden päävalmentajana. Tatu Peltonen on myös päätoiminen valmentaja Tampereella, mutta uintia hän valmentaa oman toiminnan ohella. Peltonen toimii eri seuroissa fysiikkavalmentajana. Uimareita leirillä oli eri seuroista Kotkasta, Kouvolasta, Lappeenrannasta, Haminasta ja Tampereelta. Uimareiden osalta leirejä on kokonaisuudessaan neljä lukuvuoden aikana. Yläkouluikäisten kisat asettuvat lukuvuoden aikana loppusyksylle ja alkutalvelle, näin ollen leirien ajankohdissa on otettu tarkkaan huomioon uimareiden kisojen ajankohdat ja siksi leirejä on yksi talvella, kaksi keväällä ja yksi syksyllä. Uimarit treenasivat leirillä Vierumäen 25 metrin altaassa. Fysiikkaharjoituksissa ohjaajina oli eri lajien ammattivalmentajia.


Uinti | 2017 No2
To see the actual publication please follow the link above