Page 15

Uinti | 2017 No 1

Tino Tapio ja Anni Paloheimo uimahyppyseura Tiiroista esiintyivät lukuisten muiden nuorten hyppääjien kanssa Unelmien vesiliikuntapäivässä. Tasatunnein hyppyaltaalla pidetty uimaseurojen näytös demosi uimahyppyjä, taitouintia, vesipalloa ja kilpauintia. Simmiksen Lotta Pälsi (kuvassa) ja Lari Tumanoff esittelivät yleisölle sekauintia. 01.2017 15 ja antoivat erittäin positiivista palautetta päivän ohjelmasta. Ohjaajat ennustivat ruuhkaa uimakouluilmoittautumisiin, moni vanhempi kun keskustelujen päätteeksi kertoi aikovansa ilmoittaa jälkikasvunsa uimakouluun. – Päivä oli todella onnistunut! Kaikki löysivät itselleen mieleistä tekemistä ja saivat lisätietoa uintiurheilun lajeista, Sara ja Veera summasivat. Simmis oli mukana tapahtuman järjestelyissä yhtenä viidestä seurasta. Hely Kilpeläinen kertoi seuransa panostaneen päivään markkinoimalla tapahtumaa aktiivisesti etukäteen omissa kanavissaan, ja tuottaneen päivän kunniaksi seuralle uusia markkinointivälineitä. Kaksi simmisläistä päivysti omalla pisteellään läpi päivän, ja vipinää ständillä riittikin. Seura arpoi kävijöiden kesken yhden uimakoulu-/kurssipaikan, ja se innosti ihmisiä juttelemaan uinnista ja uimaan oppimisesta. Vammaisuinnista oli myös useampi kiinnostunut kyselijä. Simmiksellä oli altaalla sähköisen ajanoton lisäksi nuoria ohjaajia antamassa kuntouimareille tekniikkavinkkejä ja -ohjausta. Ehkä suomalaiseen tapaan uimarit olivat hieman arkoja kyselemään vinkkejä, mutta ohjaajat olivat sen verran aktiivisia ja rohkeita opastamaan, että toiminnasta kiiri kiitosta aina aulan infopisteelle saakka. Yhteisellä ponnistelulla aikaansaatu päivä näytti ja tuntui hyvältä. Mukana oli yhteensä noin 70 tekijää ja toimijaa, siitä suuret kiitokset mukana olleille seuroille! Valitettavan harvassa ovat ne kerrat, kun uimahalliin tuleva perhe saa yhdellä käynnillä oppia ja kokemusta kaikista uintiurheilun lajeista ja lisäksi näkee seurojen nuorten urheilijoiden taidonnäytteitä ja osaamista omissa lajeissaan. Toivottavasti vastaavanlaisia, pienempimuotoisiakin tapahtumia toteutuisi useammalla paikkakunnalla. Nappaa tästä haaste omalle seurallesi tälle vuodelle! n Veikkauksen laulavat lottopallot viihdyttivät pääsymaksuttomaan vesiliikuntapäivään saapuneita asiakkaita uimahallin aulassa. Cetuksen taitouimarit pitivät hauskaa ja väläyttivät yhdistetyn vapaaohjelmansa taituruutta Mäkelänrinteen yleisölle.


Uinti | 2017 No 1
To see the actual publication please follow the link above