Page 28

Uinti | 2016 No 4

OUlUn Uinti JUhlii Viriili 110-vuotias – villi 5-vuotias Oulussa, Wennmanninsaaren Uimahuoneella perustettiin 10.7.1906 Oulun Uimaseura -niminen yhdistys. Vuonna 1973 osa Oulun Uimaseuran jäsenistöstä erkaantui emoseurasta ja perusti uuden seuran, Oulun Uimarit -73:n, mutta vuonna 2011 seurat palasivat jälleen yhteen muodostaen uuden, mutta Oulun Uimaseuran pitkää historiaa vaalivan urheiluseuran, jonka nimeksi annettiin Oulun Uinti 1906. Oulun Uimaseura oli Pohjois-Suomen ensimmäinen uimaseura ja on ollut koko olemassaolonsa ajan yksi Pohjois-Suomen suurimmista ja menestyksekkäimmistä urheiluseuroista. Menestyspiikkejä kansallisella tasolla ovat olleet Kalevan maljan voitot, joita Oulun Uinti on voittanut yhteensä kymmenen kertaa. Jo 1990-luvulla alkoi oululaisista uimaseuroista nousta uimareita yhä enemmän Suomen Uimaliiton maajoukkueisiin ja myös edustustehtäviä kansanvälisissä arvokilpailuissa tuli usealle uimarille. Kansainvälisestä menestyksestä parhaimpia paloja ovat ehdottomasti viisi olympiaedustusta, Minna Haipus (os. Salmela) vuosina 1992 ja 1996, Marja Koponen (os. Heikki- 28 04.2016 TeksTi: Tommi Pulkkinen, kuVa: VeeRa kiViRinTa lä) 1996 sekä Noora Laukkanen 2008 ja 2012. Oulun Uinnilla on ollut edustajia myös pitkän radan maailmanmestaruusuinneissa: Linda Laihorinne Roomassa 2009, Veera Kivirinta Barcelonassa 2013 ja Kazanissa 2015, sekä Sami Aaltomaa Kazanissa 2015. Lisäksi Oulun uinnin Silja Känsäkoski ja Adam Vik ovat edustaneet Suomea nuorten olympialaisissa Nanjingissa 2014. Sami Aaltomaan meriitteihin kuuluu lisäksi sotilaiden maailmanmestaruus Perussa 2014. Olosuhteita on luotu aktiivisesti Toiminnan olosuhteet ja taustat on oltava hyvät, jotta uinninopetuksessa tai uinti-urheilulajeissa voidaan tehdä huipputuloksia. Oulun uimahallista on kehittynyt yksi koko Suomen parhaista uimahalleista, niin perusseuratoiminnan kuin kilpauinninkin näkökulmasta. Oulun kaupunki on myös aivan viime aikoina panostanut kiitettävästi uimahalliin: uimareilla on käytössään uudet takatuelliset lähtökorokkeet ja selkäuinnin starttiavustimet, sekä maalikamerajärjestelmä. Oulun Uinti on omalta osaltaan panostanut harjoitteluolo-


Uinti | 2016 No 4
To see the actual publication please follow the link above