Page 13

Uinti | 2016 No 4

04.2016 13 – En odottanut sen olevan niin rankkaa, vaikka tulihan matkalla paljon miinustunteja. Riossa huomasin eksoottisen ympäristön ja elintasoeronkin, mutta kisakylän olosuhteet kyllä nollasivat kaikki sellaiset ajatukset. Sitten vain levättiin ja treenattiin kevyesti, lyhyitä päiväunia ja pitkiä yöunia, tai sitä ainakin yritettiin. Vasta avajaispäivänä matkaväsymys helpotti, Latikka tunnustaa. Kahdella avausmatkalla ei juuri ollut roolia Latikan kolmansissa paralympiauinneissa. Satanen perhosta ja kaksisatanen sekauintia eivät olleet prioriteeteissa korkealla kauden treeneissäkään. Siksi vaisut tulokset olikin helppo hyväksyä. Kolmas startti oli 50 metriä vapaata, ja espoolainen tunsi olonsa hyväksi jo edeltävinä välipäivinä. Kansainvälisissä arvokisoissa Latikan ei tarvitse koskaan etsiä henkistä kisakuntoa, ja nyt fiilis oli erityisen korkealla. Se tuotti reilun kymmenyksen parannuksen ennätykseen. – Odotin ennätystä, ja sain annettua siihen kaikkeni. Se oli todellakin yksi parhaimmista vinstoistani koskaan. Siitä oli kaksi välipäivää päämatkaan, ja sain hyvän kisavarmuuden. Ajattelin, että tiedän, miten mä tämän uin ja tähän on kaikki panostettu. Tehtiin vielä viimeistelyharjoitus selkäuintiin ja siitäkin tuli luottavainen olo, Latikka muistelee. Rentoudesta löytyi ennätysvauhti Kaikki oli mennyt kisastarteissa oikeastaan odotetusti ennen päämatkaa, satasen selkäuintia. Ihan ongelmitta viimeiseen lajiin ei kuitenkaan päästy, Latikan täytyi startata päämatkan alkuerät varovaisesti. – No, mulla tuli sitten selkään fasettilukko siinä pari päivää ennen, hän huokaisee. – Fyssarit tekivät tosi hyvää työtä, ja se saatiin auki. Mutta selkäuinnin startti täytyi ottaa vähän eri tavalla, kädet suorempina, muuten lukko olisi voinut uusia, ja olisin läsähtänyt startissa selälleni ja vauhti olisi jäänyt siihen. Tulos olikin ihan muuta, kuin mitä Latikka alkuerältä odotti. Ennätys koheni melkein seitsemän kymmenystä, ja ovi finaaliin lensi auki viidenneksi nopeimpana. Aikansa 1.01,93 Latikka kuuli altaanreunalla, ja tv-lähetyksen taustaltakin kuuluu onnellisen urheilijan reaktio tulosuutiseen, ”herra isä, herra isä, miten kovaa”. – Se oli tosi kova, enkä ihan kaikkea antanut siinä toisella vinstalla. Ei se selkäongelma vaikuttanut uintiin yhtään, Latikka päivittelee. Representing Finland Finaalipaikka ei ollut Latikalle mikään uutinen, joskaan ei itsestäänselvyyskään. Pekingistä tuli seitsemäs ja Lontoosta kahdeksas sija juuri satasen selkäuinnissa. Nyt sijoitus voisi nousta, alkuerävauhtihan osoitti teräksistä kuntoa. Latikka uskoi pystyvänsä parantamaan illan finaalissa vielä ainakin pari kymmenystä. Rutiinit ennen tärkeää uintia poikkeavat hieman niistä normaaleista, näillä pienillä nyansseilla haetaan juuri sitä parasta latausta siihen isoimpaan uintiin. Suomalaisia oli katsomossa, ja tunnelma Rion kisa-altaalla oli korkealla, vaikkei samassa finaalissa brasilialaisia ollutkaan. – Siinä kun kävelee finaaliradalle ja kuulee sen mökän, niin kyllä se tekee vaikutuksen. Ja sitten se ’representing Finland’, sen kuuleminen on jotain uskomatonta siinä tilanteessa, Latikka kuvailee. Kun lähtömerkki viimein annettiin, Latikka lähti kuin hauki rannasta, startti oli koko finaalin paras. Ensimmäinen viisikymppinenkin tuli viisi sadasosaa nopeammin kuin aamun hirmu-uinnissa. Pian 26-vuotiasta uimaria ei voi enää ihan nuoreksi sanoa, mutta Latikka lähti uintiinsa lapsenomaisella innolla. – Kyllä se lähti liian innolla, toinen viisikymppinen alkoi hakkaamaan, pistin käännöksen jälkeen siihen ihan all out, halusin antaa kaikkeni. 75 metriin asti jaksoi, viimeinen piikki hyytyi rajusti. Tulos jäi aamuisesta noin yhdeksän kymmenystä. Australian Sean Russo pääsi ohi. Parhaaksi paralympiasijoituksekseen Latikka kirjautti kuutosen. Eikä finaaliaikakaan edellistä ennätystä peilaten heikko ollut. Nyt vain täytyy pohtia, onko kuudes sija Latikan paras, vai toistaiseksi paras. Pitkä ilta Finaalia seurasi heti tv-haastattelu. Hapot mellastivat lihaksissa ja Latikka tunsi vointinsa heikkenevän, mutta päätti taistella haastattelun läpi ja istuutua sen jälkeen lepäämään. Migreenikohtaus kuitenkin tavoitti uimarin ennen tämän tavoitettua tuolia. – Se pyörtyminen kestää vain pari-kolme sekuntia, mutta siitä vasta alkaa se pahin osuus, mielettömän kova päänsärky ja huimaus. Ei sitä näemmä pysty mikään lääke kokonaan estämään, Latikka huokaa. Sinä yönä sairaalassa vierähti seitsemän tuntia. Kohtaus vie ajantajun, eikä siitä seuraavana päivänä paljoa muista, mutta Latikka muistaa vatvoneensa mielessään ”taas tätä”, ”kauanko tämä nyt kestää”, ”kuinka tämä lääke toimii”. Paluumatka Suomeen ja ensimmäiset päivät kotona olivat yhtä henkistä oksennusta. – Olen sellainen jossittelija, mietin, entä jos tämä oli tässä? Onko tätä taistelua migreeniä vastaan enää järkeä jatkaa? Ehkä se oli minun viimeinen startti. Paras hetki lopettaa Latikkaa on viimeiset vajaat kahdeksan vuotta valmentanut Helen Ovaska. Hänelle hän on suuresti kiitollinen. Niin myös kaikille muille valmentajilleen, fyssareille ja lääkäreille. Ja varsinkin treenikavereille, jotka ovat ottaneet hänet hyvin vastaan joka ryhmässä. Maajoukkueen porukkaa Latikka ylistää. Se Antti, joka Pekingistä palattuaan ilmoitti lähtevänsä hankkimaan heti vähän täytettä käsivarsiin, on jossain määrin Rionkin jälkeen sama Antti, joka tuntee urheilussa itsensä pikkulapseksi, vaikka vain nähdessään starttipallin. Liikunnanohjaajana hän haluaa tarjota lapsille ja nuorille niitä samoja upeita elämyksiä, joita on urheilijana itse kokenut. Rovaniemen hän valitsi opiskelupaikakseen suunnitelmallisesti, sillä päätöstä jatkosta ei vielä ole olemassa. – Tämä olisi neljään vuoteen paras hetki lopettaa. Nyt minulta kysellään, haenko akatemiaan tai Winner-ohjelmaan. Täällä minulla on vielä vaihtoehto jatkaa uintia, tai sitten ei. Uskon, etten ole vieläkään saavuttanut täyttä potentiaaliani uimarina ja rakkaus lajiin on suuri. Mutta onko minulla vielä energiaa hakata päätäni seinään? n ”Odotin ennätystä ja sain annettua siihen kaikkeni.”


Uinti | 2016 No 4
To see the actual publication please follow the link above