Page 25

Uinti | 2016 No 3

hELSINkI cITy DIVING 11.6. TeksTi: laura haarala, kuVaT: laura haarala Ja peTer WeissenBerg UIMAHYPYT ”Kohti täydellistä mahalaskua” Stadikan uimahyppytelineet olivat kaikille avoimina opastuksen ja hyvän tunnelman kera. 03.2016 25 Jerobeam Salakyttä Team iski City Diving tapahtumaan, ja valloitti katsojien sydämet. Otsikko on lainattu Helsingin Sanomien vinkkipalstalta kuvaamassa osuvasti kesäkuista uimahyppytapahtumaa Helsingin uimastadionilla. Helsinki City Diving sai alkunsa reilu vuosi sitten lähes päättömästä ideasta Uimahyppyseura Tiiroissa; järjestetään koko perheen uimahyppytapahtuma ensi kesänä stadikalla! Siitä alkoi vuoden mittainen suunnittelu- ja ideointirumba. Itse tapahtumapäivä oli aurinkoinen ja lämmin. Juontaja, Ylen urheilutoimittaja Riikka Smolander, otti homman haltuun heti alusta alkaen ja johdatti kaikki rentoon tunnelmaan rohkaisten tulemaan mukaan kokeilemaan uimahyppyjä. Suuria onnistumisen elämyksiä nähtiin, kun lapset ja aikuiset rikkoivat omia rajojaan hypäten joko korkeammilta kerroksilta tai mahdollisesti korkealta jopa pääedellä. Esimerkkiä näyttivät mallioppilaina toimineet Tiirojen ja VanDin kilpahyppääjät. He myös esittivät kaksi upeaa näytöstä tapahtuman aikana. Tapahtuman kruunasi kunnon vieraat, Jerobeam Salakyttä Teamin yllätyskäynti uimastadikalle otettiin riemulla vastaan. Se pelottomuus ja näyttävyys, jota pellet rohkeasti osoittivat hypätessään ihan miten sattuu kympistä alas, joskus mukanaan tuoli, toisinaan toinen pelle, teki vaikutuksen. Niin lasten uimahyppynäytöksiä kuin pellehyppyshowta jäi viereisestäkin altaasta katselemaan silmäpari, jos toinenkin. Mukaan tapahtumaan lähtivät kaikki pääkaupungin uimahyppyseurat, eli Tiirat, VanDi, Härveli, Cetus ja Silakat. Lasten ja nuorten kuntoklubi Gymi toi tapahtumaan temppu- ja taitoradan sekä aimo annoksen markkinointiosaamista. Viestinnällistä puolta auttoivat Helsingin kaupungin liikuntavirasto sekä Uimaliitto. Taloudellisen tuen toi Helenin myöntämä Kaupunkienergiaa-stipendi, mikä mahdollisti myös kuuluvutta radiossa sekä somenäkyvyyden. Myös joukko äänentoiston ja kuvaamisen ammattilaisia, sponsoreita ja seurarajoja rikkonut HCD-tiimi ansaitsevat suurkiitokset tapahtuman mahdollistamisesta. Helsinki City Diving on osa helsinkiläistä kaupunkikulttuuria, omien rajojen rikkomista ja uusia elämyksiä. Tervetuloa mukaan ensi vuonna kokemaan jotain uutta ja keräämään itsellesi uimahypyistä uutta voimaa! n


Uinti | 2016 No 3
To see the actual publication please follow the link above