Page 47

Uinti | 2016 No 1

syisin 15- ja 16-vuotiaat tytöt sekä 16- ja 17-vuotiaat pojat. He ovat siten seuraavana kesänä nuorten EM-kisojen ikäluokkaa. Ikäkausimaajoukkue ja Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit (EYOF) Joka toinen vuosi järjestettävien EYOF-monilajikilpailujen ikäryhmä nousee tytöillä vuodella, eli 14–15-vuotiaisiin, mutta pojat pysyvät 15–16-vuotiaissa. Näin ollen vuonna 2002 syntyneet tytöt voivat poikkeuksellisesti päästä myös 2017 Unkarin Györ:n EYOF-kisoihin, vaikka he olisivatkin edustaneet Suomea jo kesän 2015 EYOF:ssa Tbilisissä. Ilman kilpailujen ikäluokkamuutosta kaksissa EYOF-uinneissa edustaminen olisi ollut samalle urheilijalle mahdotonta. Ikäkausimaajoukkueen kokoonpano siirtyy tyttöjen osalta mukailemaan arvokisarytmitystä jo syksyllä 2016, IKMJ:een valittavat uimarit ovat silloin 13–14-vuotiaita. Rollojoukkueessakin muutos tytöille Rollojoukkueen sapluunassa pojat jatkavat samoilla ikäryhmil- Multinations-kilpailu ik-pm (50 m) eyof ikm-uinnit (50 m) nsm rollot nem-uinnit Kevät/kesä 2017 • Tytöt ikävuotta kansalliset leirit Rollojoukkueen leiri IKMJ-leiri ja kisat NMJ-leiri kansainväliset kilpailut kansalliset kilpailut 10 11 12 13 14 15 16 17 Multinations-kilpailu ik-npm (50 m) eyof ikm-uinnit (50 m) nsm rollot nem-uinnit Kevät/kesä 2017 • Pojat ikävuotta kansalliset leirit Rollojoukkueen leiri IKM-leiri NMJ-leiri kansainväliset kilpailut kansalliset kilpailut 11 12 13 14 15 16 17 18 lä, mutta tytöissä myös 12-vuotiaat yltävät Rollojoukkueen ryhmätoimintaan. Syksyllä 2016 Rollojoukkueen uimarit valitaan kevään 2016 pitkän altaan tulosten perusteella ja tyttöjen leirille valinta kohdistuu sekä 11- että 12-ikäluokan uimareihin. Poikien leirin ikäryhmät on edelleen 12- ja 13-vuotiaat. Pohjoismaiden tasolla seuraataan kansainvälisiä ikäluokkia PM-tasolla kisataan vuosittain kahdesti. Joulukuisin lyhyellä radalla nuorten ja aikuisten PM-uinnit, ja kesäisin pitkällä radalla nuorempien ikäkausi-PM-uinnit. Joulukuun PM-kisat on jatkossakin tarkoitus järjestää samaan aikaan kuin lyhyen radan EM- tai MM-kisat. kilpailujen nuorisokaarti on tytöissä 15–16 vuotta ja pojissa 16–17 Puhtaat ja terveet korvat KORVASUIHKE MYÖS UIMAREILLE Poistaa korvavahan ja epäpuhtaudet Suojaa korvakäytävän ihoa Lievittää kutinaa 100 % AUTTAA Sisältää farmaseuttisesti puhdistettua oliiviöljyä. E-vitamiini suojaa ja vahvistaa ihoa. Lapsille ja aikuisille. Apteekista OLIIVIÖLJY vuotta. Kesällä 2016 Tampereella uitavissa Pohjoismaiden pitkän radan ikäkausimestaruuskilpailuissa altaaseen hyppäävät nuorten osaston vuotta nuoremmat uimarit, eli tytöt 14–15 vuotta ja pojat 15–16 vuotta. n


Uinti | 2016 No 1
To see the actual publication please follow the link above