Page 42

Uinti | 2016 No 1

HENKILÖKUNTAA! Seurojen suojelija 42 01.2016 Uimaliiton toimiston henkilöstö esittäytyy, osa 3 uimaliitto.fi Seurakehittäjän tontilla häärii Jaana Sinervuo-Tarula. Pirteältä järvenpääläiseltä voi kysyä melkeinpä mistä vaan seuratoimintaan liittyvästä, vastaus tulee. Jaana on Uimaliiton tietoviisas, hän on uintiliikunnan lisäksi myös kirjallisuuden sydänystävä. Milloin ja miksi tulit töihin Uimaliittoon? Vuonna 1996 tulin äitiyslomasijaiseksi harrasteuinnin toimialalle. Olin ollut jo kunto- ja harrasteuinnin johtoryhmässä, ja uintiin liittyvää graduakin viimeistelin tuolloin. Töiden aloittaminen Uimaliitossa tuntui luontevalta ja mieluiselta jatkumolta. Sijaisuuden jälkeen nimikkeet ja työtehtävät ovat vaihtuneet useasti, seurakokonaisuuden kanssa olen tehnyt töitä kohta 5 vuotta. Mitä tavanomaiseen työpäivääsi kuuluu? Erilaiset tilaisuudet ja kohtaamiset valmisteluineen vievät aika paljon aikaa, kuten esimerkiksi Aluefoorumit ja Sinettiauditoinnit. Tällaisia tehtäviä kuuluu lähes joka päivään. OKM:n seuratukihakemusten kokonaisuus on päällimmäisenä aina loppu- ja alkuvuodesta, ja Vesitaituriksi uimaseurassa -toiminta sisältöineen on läsnä monena työpäivänä. Seuroissa kohdataan myös monesti erilaisia haasteellisia tilanteita, ja niistä yhteydenottoja tulee aika ajoin. Yksikin puhelu tai sähköposti voi johtaa useamman päivän selvittelytyöhön. Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia, ja monesti muualla kuin toimistopöydän ääressä. Hauskin ja tylsin työtehtäväsi? Mukavimpia ovat ehdottomasti kaikki kohtaamiset seuraihmisten kanssa. Aluefoorumeissa pääsee tuomaan alueen seuroja yhteen, ja tapaamaan uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Sinettiauditoinneissa taas pääsee keskittymään yhden seuran toimintaan monesta eri näkökulmasta ja kuulemaan myös nuorten harrastajien ajatuksia omasta seurastaan. Mukavaa on myös se, kun pystyy auttamaan seuraa eteenpäin minkä tahansa asian kanssa. Tylsintä on ehkä ihmisten muistuttelu eri asioista, mutta sekin on osa tätä työtä. Enhän minäkään meinaa kaikkea aina muistaa. Millaisen tiimin kanssa teet eniten töitä? Toimiston porukka on tietysti tärkeä tiimi, jolta sparrausapua saa aina. Muiden lajiliittojen seurakehittäjien kanssa tulee vaihdettua ja kehiteltyä monia ideoita. Aktiiviset seuratoimijat ovat niitä, keiltä jatkuvasti ammennan kehitysajatuksia. Seuratoiminnan kehittämisryhmän jäsenet antavat oman kiitettävän panoksensa. Myös Sinetti- ja Huimaseurat sekä Vesitaituriksi uimaseurassa -toteuttajaseurat ovat tärkeä verkosto. Puhelu, tapaaminen vai sähköposti? Riippuu asian luonteesta. Sähköposti ja puhelimin pätee valtaosaan asioista, mutta erilaiset kohtaamiset ovat kuitenkin antoisimpia. Voisipa käyttää enemmänkin aikaa seurakentällä liikkumiseen, mutta sitten moni muu asia jäisi hoitamatta. Nautitko hyvästä seurasta? Hyvä seurahan on parasta seuraa, nautin kyllä! Onnekseni saan tehdä töitä tällaisten seurojen ja seuraihmisten kanssa. Jokainen toiminnassa mukana oleva haluaa lähtökohtaisesti tehdä parhaansa, ja luoda entistä parempaa seuratoimintaa. Kaikki ei tietysti aina ihan näin ruusuista ole, mutta hyvällä yhteistyöllä päästään eteenpäin! Miksi lukeminen koukuttaa? Voi, tästähän voisin kirjoittaa vaikka kirjan. Kirjojen avulla pääsee moniin maailmoihin, toisiin kulttuureihin, historian pyörteisiin, kuvitteelliseen todellisuuteen tai vaikka tuhansia vuosia taaksepäin. Välillä pääkopan voi päästää helpommallakin, lukea pinon dekkareita tai muutaman hömppäkirjan. Olen hyvin tukevasti koukussa, yleensä minulla on kaksi erityyppistä kirjaa luettavana, yksi äänikirja autossa ja toinen keittiössä. Menetit mastersien SE-tuloksesi vuonna 2013, kuinka selvisit siitä? Olisihan se nyt tosi outoa, jos takaa ei tulisi kovempia tekijöitä. Selviämistä kuitenkin auttaa ajatus come backistä, mikä on masterseissa aina mahdollista. Kunhan vuodet vielä vilistävät jonkin aikaa eteenpäin, niin voisi olla hyvä hetki paluuseen, altaaseen tai avantoon. Toki harjoittelun aloittamisen kautta. n Jaanan käsien kautta kulkee monta tärkeätä uimaseuratoiminnan asiaa.


Uinti | 2016 No 1
To see the actual publication please follow the link above