Page 8

Uinti | 2015 No3

HaRva 4-vUoTIas oN KaUHoNUT uima-altaassa sellaisia yhtämittaisia matkoja, kuin Eevert Seger Porvoosta. Hän on jo suorittanut hyväksytysti Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton 500 metrin uintimerkin. Jo vauvauinnista lähtenyt kipinä on jalostunut viikoittaiseksi uintiharrastukseksi isä Mika Segerin kanssa Porvoon uimahallissa ja -rannoilla. – Välillä metrien uiminen ei huvita, ja silloin vain sukellellaan. Välillä Eevert taas sanoo, että tänään haluan uida uuden ennätyksen, ja sitten mennään, isä kertoo. – Eevertillä on sellainen oma tyyli, se on koirauinnin tapaista, mutta katse on kuitenkin pohjaa kohti. Sitten välillä pitää pysähtyä hengittämään. Viime syksynä ja talvena vähän kokeiltiin jo rintauintiakin, ja kyllä hän siitäkin innostui, mutta rintauintia pitää vielä treenata. Eevert on nopea oppimaan, ja on vain ajan kysymys, koska krooli alkaa kulkea, jolloin metritkin karttuvat taas huimempaa tahtia. – Hän osaa liukua tosi hyvin, ja kyllä se tekniikka on jo aika kevyen näköistä, jalatkaan eivät putoa yhtään, isä Mika sanoo. Ensimmäisenä Eevertin uintisaavutuksista kertoi Uusimaa. n TIesITKÖ, eTTä NUoReN TUlIsI lIIKKUa ja harjoitella vähintään 20 tuntia viikossa? Minuutteja ja tunteja kertyy harjoituksista, peleistä ja kilpailuista, mutta ajallisesti suurin merkitys on arkiliikkumisella, kuten kävelyllä, pyöräilyllä ja omatoimisella harjoittelulla. Valo ry haastaa kokeilemaan Urheilemalla treeneihin -teemaviikkoa, jonka aikana panostetaan nimenomaan arkiliikunnan määrään. Myös perheitä aktivoidaan mukaan taittamaan esimerkiksi treenimatkaa polkupyörällä nuoren urheilijan seuraksi. Teemaviikkoon osallistuneiden kesken arvotaan palkintoja. Lisätietoja netistä: www.sport.fi/kasva-urheilijaksi/apua-arkeen/ urheilemalla-treeneihin-teemaviikko n 8 03.2015 37-vUoTIas peRTTU saI KyMMe- NeN vuotta sitten aivoinfarktin, mutta on taistellut tiensä kooman ja epäillyn aivokuoleman läpi uintialtaille. Työkyvyttömyyseläkkeellä on ollut hyvää aikaa kuntouinnille, josta viime vuonna tuli jo hieman totisempaa, uintitekniikkakursseja, treeniohjelmia, hierontaakin. Kilpailujakin on jo kokeiltu ja seuraavaksi tähtäimessä ovat syksyllä vammaisuinnin SM-kilpailut. Perttu pitää Labra-uintiblogia Urheiluhallien Oma liikunta -sivuilla: omaliikunta.fi/?category=labra n porvoon nelivuotias vesipeto! Kandidaatti ja maisteri Kauttualta eURaN KUNNaN JäRJesTäMässä kesäuimakoulussa on kastettu uusia uimakandidaatteja ja -maistereita. Leinosen perheen 7-vuotias Annika ja 10-vuotias Santeri ovat uimakoulun innokkaita ja monipuolisia osanottajia. Kesäkuisessa promootiossa annettiin uintinäytöksiä ja jaettiin merkit. Talvisin lasten jäälajeina ovat luistelu ja jääkiekko, mutta ensi kaudelle uinti tulee isompaan rooliin. Rauman Uimaseurasta on löytynyt laadukasta ohjausta ja valmennusta molemmille, Annikalle Tekniikkarallia ja Santerille jo uimahyppyjä, sekä Kilpa 5 -ryhmän treenejä. Uintitekniikkaa on videoitu ja käyty läpi valmentajan kanssa, kokeiltu cup-uinteja ja oltu leirillä. Tuore uimamaisteri Santeri aloittanee pian kilpailemisen, kun uimakandidaatti Annika keskittyy vielä tekniikan hiomiseen. n Teemaviikko haastaa liikkumaan! Vammaisuimarin blogi Antti Leinonen Lähetä juttuvinkki oNKo seURassasI TeHTy JoKIN erikoinen tempaus tai tulos? Teetkö jotakin erikoisharjoitusta? Valmistuuko keittiössäsi kiinnostavia voimaruokia tai -juomia? Haluatko ehdottaa jotakin uutta uintivälinettä testiin? Nämä ja monet muut uutiset ja vinkit voisivat kiinnostaa Uinti-lehden lukijoita. Lähetä meille vinkki ja mieluusti myös kuva aiheesta osoitteella uintilehti@ uimaliitto.fi. n


Uinti | 2015 No3
To see the actual publication please follow the link above