Page 6

Uinti | 2015 No3

KaaKelIT Kaakelit heti kuntoon UseaMpI UIMaRI HelsINGIN UIMasTaDIoNIlla ehti loukata itsensä vertavuotavasti partaveitsen terävään kaakelinreunaan ennen kuin starttipäässä petollisesti vesirajan alapuolella sijainnut kaakelirikko korjattiin. Ensin asialle ei tehty mitään, mutta vasta vakavan vammatapahtuman ja sosiaalisessa mediassa heränneen vilkkaan kummastelun jälkeen paikalle saatiin varoituskyltit, jotka olivat tosin erittäin huonosti erottuvia. Vihdoin salakavala ja vaarallinen kohta korjattiin kunnolla, mutta kaakelista pahiten loukkaantunut uimari joutui olemaan pari kuukautta poissa altaasta tulehdusriskin ja erittäin voimakkaiden kipujen takia. Varpaasta lähti pienen kolikon kokoinen pala ihopuutoksineen irti sen osuessa killerikaakeliin. ”Olen käynyt erikoislääkärillä, joka ei ole ihan halpaa touhua. Siinä mielessä sain hyviä uutisia, että ihonsiirtoon ei tarvitse turvautua”, uimari kertoo. Hän lähetti vahingonkorvausvaatimuksen Helsingin liikuntavirastolle periaatteesta, koska paikat olisi pidettävä kunnossa, vaikka vuosittain kohteessa irtoaa kymmeniä ja jopa satoja kaakeleita. Se ei saa kuitenkaan olla selitys laiminlyönnille. Liikuntavirasto hyväksyi selvitystensä jälkeen vaatimuksen, sillä vahinko oli aiheutunut kunnossapidossa tapahtuneesta laiminlyönnistä. n pieniä suuRia paloJa 6 03.2015 koonnut: marko lysmä, Jussi salminen musiikkia altaaseen HaRvaT MUsIIKKIsoITTIMeT KesTäväT vettä, mutta bluetoothyhteydellä toimivan 156 euron hintaisen Nyne Aqua -musiikkikaiuttimen voi ottaa mukaan mihin tahansa vesielementtiin. Se sietää kaikenlaista vettä tuli se sitten merestä, taivaalta tai suihkusta. Treenileirillä kaiutin voi yhtä hyvin kellua altaassa, olla kaverina suihkussa ja porealtaassa tai mukana rannalla tunnelmaa piristämässä. Musiikki toistuu vedessä hyvin vahvistettuna ja noin 10 tuntia kestävä akku takaa, että älypuhelimesta suoratoistopalveluiden kautta soitettavat hitit eivät ihan heti hyydy. n www.futureretail.fi http://nyne.com nettivinkki: Ohjeita avoveteen aCTIve-sIvUsTolla oN palJoN eRI laJIvalINToJa ja niihin runsaasti harjoittelusisältöä. Parasta ovat napakat lyhyet ja useimmiten numeroidut ohjeet kokeneilta avovesiuimareilta, mutta kuvamateriaali jää vaisuksi. Kylmän kesän myötä monet ohjeet viileään veteen sopeutumiseen tulevat tarpeeseen. Vaikka mainosmateriaalia riittää, niin siitä ei ole sivuilla niin paljon haittaa moniin vastaaviin verkkosivuihin verrattuna. n www.active.com/swimming/articles/ open-water-swimming-tips-and-training Hulluna avovesiuintiin? Poikkea täällä! avovesIUINTI.FI oN KoTIMaINeN sIvUsTo luonnonvesissä uimista rakastaville. Sieltä löytyy tietoa muun muassa avovesiuintitapahtumista, tarvikkeista, uintipaikoista karttoineen sekä kattavaa uutisaineistoa. Voit myös tilata avovesiuinti.fi-uutiskirjeen. Sivusto linkittyy myös vahvasti sosiaaliseen mediaan. n avovesiuinti.fi


Uinti | 2015 No3
To see the actual publication please follow the link above