pääKIRJoITUs ”KoUlU-UINTI vIe RaHaa, aIKaa Ja vaIvaa. Useat oppilaat keksivät tekosyitä välttääkseen koulu-uinnin. Syitä ovat muun muassa pelko tulla kiusatuksi ulkonäön takia, liika kiirehtiminen sekä liian lyhyt aika olla altailla.” Näin kirjoittivat Jokelan koulun uutisluokan oppilaat Aino, Sanni ja Patricia YLE:n nettisivuilla toukokuussa. Heidän mielestään ei ole järkevää käyttää rahaa pari kertaa vuodessa järjestettäviin uintikertoihin, joissa suuri osa ajasta kuluu bussissa ja joihin ei edes kuulu opetusta, vaan omatoimista pulikoimista. On myönnettävä, että tyttöjen kritiikki kuulostaa osin aiheelliselta. Kuitenkin juuri koulujen uinninopetus on yhdessä uimahallien ja uimakoulujen yleistymisen kanssa ollut merkittävässä roolissa uimataidon paranemiseen Suomessa viime vuosikymmeninä. Viimeisimmän uimataitotutkimuksen (2011) mukaan hieman yli 70 prosenttia kuudesluokkalaisista oli uimataitoisia pohjoismaisen määritelmän mukaan, eli pystyvät syvään veteen pudottuaan uimaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään. Koulujen uinninopetuksen vähäisyys tai puuttuminen kokonaan oli selvästi yhteydessä lasten heikompaan uimataitoon. Tutkimusajankohtana viisi prosenttia alakouluista ei järjestänyt uinninopetusta lainkaan johtuen esimerkiksi pitkästä matkasta uimahalliin tai uinninopetuksen kustannuksista. Suomessa hukkuu edelleen vuosittain jopa 150–200 ihmistä. Tämä on asukaslukuun suhteutettuna selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Hukkuminen on myös yksi alle 18-vuotiaiden yleisimmistä kuolemaan johtavista tapaturmista. Hukkumiskuolemiin johtavia syitä on monia: alkoholin käyttö, puutteellinen varustautuminen, huolimattomuus sekä heikko uimataito. Jo nyt eri paikkakunnilla asuvilla lapsilla on eriarvoiset mahdollisuudet uimataidon oppimiseen ja huolena on, että kuntien tiukentuva taloustilanne lisää entisestään paineita säästää koulujen uinninopetuksesta. Toisaalta Jokelan koulun oppilaiden kaltaiset kokemukset koulu-uinnista eivät liene täysin vieraita muuallakaan. Mitä siis tulisi tehdä, että uimataito olisi taito, jonka jokainen haluaisi oppia ja johon päättäjät ovat valmiita satsaamaan? Uusissa perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa (OPS 2016) uinnin ja vesipelastautumistaitojen opetus on vahvasti mukana eri luokka-asteilla. Tärkeää olisi, että ne sisällytettäisiin myös tiiviisti paikallisiin opetussuunnitelmiin ja mahdollisimman monessa koulussa uinninopetusta olisi kaikilla luokka-asteilla. Vanhemmilla on niin ikään tärkeä rooli lasten uimaan oppimisessa. Monet vanhemmat vievätkin lapsensa kuntien, seurojen ja muiden toimijoiden järjestämiin uimakouluihin ja muutenkin aktiivisesti tukevat lastensa uimataitoa käymällä säännöllisesti uimahallissa tai kesällä uimarannoilla. Kaikilla lapsilla ei kuitenkaan tätä tukea eri syistä johtuen ole. Esimerkiksi noin kolmasosalla aikuisista omakin uimataito uupuu. Osalle perheistä taas uimakoulujen tai uimahallikäyntien hinnat ovat liikaa. Tällöin koulun uinninopetuksen merkitys korostuu entisestään. Ihanteellisinta kai olisi, että kaikki, joilla on siihen edellytykset, oppisivat uimaan viimeistään alakoulun aikana. Yläkouluun siirryttäessä heikon uimataidon omaavan oppilaan kynnys osallistua uinninopetukseen on jo paljon korkeampi. Pahimmillaan uintitunnit voivat olla uimataidottomalle tai heikon uimataidon omaavalle suoranaista piinaa. Voikin miettiä, että tulisiko koulu-uinnissa laittaa eniten paukkuja juuri uimataidottomien ala-koululaisten opetukseen, etenkin jos resurssit ovat rajallisia. Ehkei myöskään olisi pahitteeksi kysyä suoraan oppilaiden mielipiteitä ja ideoita siihen, miten heidän mielestään uinninopetuksesta tulisi mielekkäämpää. Tulevina vuosina kaivataan entistä enemmän paikallisesti räätälöityjä toimintamalleja uimataidon edistämiseen kohtuullisin kustannuksin. Hyviä malleja on varmasti olemassa eri puolella Suomea. Niiden jakamisen lisäksi tarvitaan eri toimijoiden – kuten kotien, koulujen, kuntien, järjestöjen sekä yksityissektorin – yhteistyötä ja uskallusta kokeilla erilaisia uusia tapoja toteuttaa uinninopetusta. Hyvä uimataito ja vesiturvallisuustaidot ovat edellytys sille, että voimme nauttia turvallisesti vesielementin tarjoamista liikunta- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista. Parhaimmillaan uimataito sytyttää kipinän, joka johtaa monilla elämänmittaiseen liekkiin liikkujan tai joillakin urheilijan polulla. Oma toiveeni on, että mahdollisimman moni saisi kokea tuon kipinän. n Uimataito on kansalaistaito? kRistiina Heinonen Toiminnanjohtaja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto 4 03.2015
Uinti | 2015 No3
To see the actual publication please follow the link above