Page 25

Uinti | 2015 No3

03.2015 25 Teksti: Jouni Kallunki, Taina Karvonen, Iira Laatunen Viisikko Korean laudoilla Meitä lähti iso uimahyppyjoukkue Gwangjussa järjestettyihin universiadeihin. Hyppääjiä mukana oli viisi (Taina Karvonen, Jouni Kallunki, Iira Laatunen, Otto Lehtonen ja Heikki Mäkikallio), lisäksi valmentajana mukana oli Satu Pirhonen ja tuomarina Jouni Seppänen. Lähdimme matkaan hyvissä ajoin, jotta ehdimme totutella aikaeroon ja uuteen halliin. Ennen kisoja saimmekin alle neljä hyvää treenipäivää. Halli Gwangjussa oli uusi ja puitteet hyvät. Lautoihin oli kuitenkin totuttelemista, sillä ne olivat erilaiset, kuin mihin kotona oltiin totuttu. Jouni sai hyvää finaalikokemusta MM-kisoihin Ensimmäisenä kisapäivänä kaikki pääsivät heti tositoimiin. Taina ja Iira aloittivat metrin kisalla. Tasaiset sarjat eivät riittäneet 12 hyppääjän semifinaaleihin, vaan tuloksena olivat sijat 16 ja 18. Miehillä kisat käynnistyivät kolmen metrin alkukilpailuilla. Heikki näytti kilpailussa muutaman todella hienon hypyn. Valitettavasti mukaan mahtui myös muutama epäonnistuminen, jotka veivät Heikin jatkopaikan. Jouni ja Otto puolestaan hyppäsivät hyvin ja etenivät semeihin. Juoni jatkoi hyviä otteittaan ja hyppäsi itsensä finaaliin. Finaali sujui myös hyvin ja Jounin lopullinen sijoitus oli yhdeksäs. Sunnuntaina vuorossa oli Oton ja Jounin kolmen metrin parihyppykilpailu. Pojat eivät yltäneet aivan parhaimpaansa ja lopullisena sijoituksena oli kahdeksas sija. Seuraavaksi kilpailut jatkuivat miesten metrillä, jossa mukana olivat Heikki ja Jouni sekä naisten kolmosella, johon osallistui Taina. Näissä lajeissa jatkopaikat jäivät saamatta. Viimeisenä päivänä oli vuorossa vielä team-kilpailu ja naisten kolmen metrin synchro. Molemmissa lajeissa saavutettiin yhdeksännet sijat. Kokemuksena matka oli opettavainen ja kotiin tuomisina oli monta hienoa kokemusta. Kisoissa oli myös hyvä yhteishenki ja kaikki hyppääjät kannustivat toisiaan kansallisuudesta riippumatta. Universiadit toimivat lisäksi hyvänä valmistautumisena MM-kisoihin Iiralle, Tainalle ja Jounille. n Vaikkei Gwangjun kerroshypyissä suomalaisia nähtykään, kävivät Taina Karvonen, Otto Lehtonen, Iira Laatunen, Jouni Kallunki ja Heikki Mäkikallio kuvauttamassa itsensä hulppean uintikeskuksen hyppytornin huipulla. Jouni Kallunki pääsi maistamaan kunnon kisaa kolmosella, kun urakkana oli alkukilpailu, semifinaalit ja finaali. Heikki Mäkikallio Olympiakomitea – Milla Vahtila


Uinti | 2015 No3
To see the actual publication please follow the link above