Page 20

Uinti | 2015 No3

TaIToUINTI Suurimmalla osalla Fina junior- ja senior-ikäisistä taitouimareista kausi huipentui kesäkuisiin SM-kisoihin Oulun Raksilassa. Tänä vuonna osallistujia oli junior-sarjassa 42 ja senior-sarjassakin kahdeksan, mikä on enemmän kuin viime vuosina. 20 03.2015 sm-kilpailut 5.–7.6. oulu TeksTi ja kuvaT: saana annunen Oulun Uinti isännöi kesän mestaruuskisat Kolmipäiväiset kilpailut aloitettiin junioreiden kuvioilla, joissa kärkikolmikkoon suoriutuivat Inka Hirsilä (OU), Linnea Pitkänen (OU) ja Sini Tuuli (Vanders). Lauantaiaamuna kilpailut jatkuivat duon vapaaohjelmilla. Oulun Uinnin pari Linnea Pitkänen ja Miia Mäkikallio veivät voiton vauhdikkaalla ohjelmallaan ja tasavahvoilla kuvioillaan. Toiseksi sijoittuivat niin ikään OU:n Veera Uitto ja Ella Pikkarainen ja kolmanneksi Vandersin Sini Tuuli ja Sofia Pöntys. Näytönhaluisia olivat myös Cetuksen nuoret parit, jotka eivät aivan yltäneet mitalisijoille, mutta heistä varmasti kuullaan vielä. Toinen kisapäivä jatkui yhdistetyillä vapaaohjelmilla, eli comboilla, joissa kehitettävää löytyy vielä vaihdosten selkeydessä ja akrobatioissa. Mitalisijoille ylsivät molemmat Cetuksen Nea Hannula vei odotetusti aikuisten mestaruuden.


Uinti | 2015 No3
To see the actual publication please follow the link above