Page 19

Uinti | 2015 No3

ÅSK:n joukkue juhli seurapistevoittoa Porin IKM-kisojen päätteeksi. 03.2015 19 Tänä kesänä Ikäkausimestaruusuinnit kisattiin jo kolmatta kertaa systeemillä, jossa kuhunkin henkilökohtaisen lajin ikäsarjaan pääsee ilmoittautuneista mukaan 24 parasta. Systeemi takaa, että kilpailun pituus tiedetään etukäteen, joka lajissa on 72 kilpailijaa, koska ikäsarjoja on kolme. Viestit ovat poikkeus. Ennen muinoin kesän Ikäkausimestaruusuinteihin oli aikarajat, jolloin kovana tulosvuonna lajissa saattoi olla pitkälti yli sata osallistujaa, ja kilpailupäivät venyivät äärimmäisyyksiin, mistä ei tainnut olla kellekään hyötyä. Pari kertaa on kesän IKM-uinnit myös kisattu syksyn tapaan aluekilpailujen kera, mutta Suomen 50 metrin allaskannalla ei kisajärjestäjiä ollut helppo löytää kesäkuulle. Nykyinen järjestelmäkään ei ole paratiisi. Uimarit eivät voi olla etukäteen varmoja, riittääkö tulostaso kesän pääkisoihin ja ainakin aikainen ilmoittautumisajankohta on osalle seuroista ongelma, eikä jälki-ilmoittautuminen tule tietenkään kyseeseen, kun kilpailun osallistujalista on jo julkaistu. Mutta olisikohan tässä nykyisessä järjestelmässä kuitenkin vähiten varjopuolia. Sen kokevat kilpailijat ja joukkueet itse, ja näkemyksiä varmasti on monenlaisia. Nuoret syttyivät Mattssonin altaassa Tärkeintä on, että satakuntalaisseurojen isännöimissä Porin Ikäkausimestaruusuinneissa nähtiin kunnon uintifestivaali. Yli 550 uimaria 50 seurasta takasi tiiviin ja energisen tunnelman. Taso oli myös kova. Porissa päivitettiin kisaennätyksiä peräti 21, mikä päihittää roimasti viime vuosien saldon. – Avasin kisat pienellä puheella, ja kannustin uimareita rikkomaan ennätyksiä, kyllähän niitä sitten aikalailla tulikin, tuumi Porin MM-mitalisti Matti Mattsson, joka seurasi innolla nuorten uimareiden otteita. Pistetaulukossa taistelu kärkiseurojen välillä oli tiukinta miesmuistiin. ÅSK, HSS ja Cetus olivat selkeä kärkikolmikko, marginaalit olivat historiallisen pieniä. Mitalitaulukossa kolmen kärki ja trendi oli sama, mutta järjestys kärkikaksikon osalta toinen. – Sen eron huomasin aikaisempiin vuosiin, että nämä kolme isoa seuraa alkaa karkaamaan IKM-kisoissa muilta. Se ei kylläkään ole hyvää kehitystä, pohti ÅSK:n valmentaja Vesa Hanski. Kärkikymmenikössä on tapahtunut muutakin. Ryminällä nuorten tasoaan on nostanut erityisesti Joensuun Uimaseura, joka vielä vuosi sitten sai yhden pisteen koko kisasta. Porissa sijoitus oli seitsemäs 113 pisteellä. Myös Riihimäen Uimaseura on palannut takaisin kymppisakkiin. – Kisat ovat pikkuisen ruuhkaiset, jaksojen välillä voisi olla enemmän palautusaikaa. Se toki tarkoittaisi perjantain jakson pidentämistä tai jopa aamujaksoa perjantaille. Pori järjesti hienot kisat, äänentoiston kanssa oli vähän ongelmia, mutta tekniikalle ei voi mitään, Hanski jatkoi. Pitkän linjan ÅSK-miehelle tunteikas voitto Turun Uintiklubi on tuplannut viimeisen kahden vuoden aikana lisenssiuimareidensa määrän. ÅSK nappasi yhdeksän vuoden tauon jälkeen IKM-uintien paalupaikan. 1990-luvun olympiaedustaja Vesa Hanskille voiton ratkeaminen oli herkkä hetki. – Tomin (Pystynen) ja Heidin (Rissanen) työtähän se on, mutta minulle tämä on ollut pitkään henkilökohtainen unelma, he tekivät siitä realismia. Joukkueessa on uimareita, Seurapisteiden top-10 1) Åbo Simklubb 515 2) Helsingfors Simsällskap 470 3) Cetus Espoo 462 4) Aurajoen Uinti 210 5) Raision Urheilijat 146 6) TaTU Tampere 131 7) Joensuun Uimaseura 113 8) Lahden Uimaseura 85 9) Uinti Tampere 83 10) Oulun Uinti 1906 82 Mitalitilaston top-10 1) Helsingfors Simsällskap 45 (22+14+9) 2) Åbo Simklubb 42 (15+15+12) 3) Cetus Espoo 34 (10+8+16) 4) Raision Urheilijat 8 (6+1+1) 5) Joensuun Uimaseura 10 (4+3+3) 6) Oulun Uinti 1906 7 (4+0+3) 7) Aurajoen Uinti 14 (2+7+5) 8) Swimming Jyväskylä 6 (2+3+1) 9) Lahden Uimaseura 7 (2+2+3) 10) TaTU Tampere 8 (2+0+6) Tarja Moisio-Rannikko joita olen itsekin valmentanut vuodesta 2007 alkaen, siksi tämä oli minun valmentajaurani hienoin hetki tähän asti, Hanski tunnelmoi. Vuonna 2006 ÅSK:n mestaruusjoukkue oli paljon pienempi. Nykyään täytyy olla suuri joukkue IKM-kisassa menestyäkseen. – Leveyttä pitää olla, erityisen iloinen olen kaikkien pisteille uineiden osalta, heidän ansiotahan tämä voitto oli, koska mitalitilastoa emme voittaneet, Hanski täsmensi. Jos hänellä olisi joukkueelleen kolme sisupuukkoa, ne jakautuisi näin: – Charlotta Edelman, vuosi sitten viimeisten joukossa, nyt pistesijoilla neljästä viiteen. Sini Silvennoinen, kahdeksan mitalia, talven IKM:ssa ei yhtään. Ja kolmas koko joukkueelle, jonka selvänä tähtäimenä oli voitto, uimaritkin laskivat joukkueena pisteitä yhteen. n


Uinti | 2015 No3
To see the actual publication please follow the link above