PÄÄKIRJOITUS Liikuntaharrastusten kallistuminen uhkaa syrjäyttää yhä useammat lapset ja nuoret harrastus- tai kilpaliikunnasta, mutta myös aikuisten toimintamaksuja hilataan huolestuttavaa tahtia ylöspäin tutuilla talousperusteilla: kustannukset nousevat, liikuntapaikkojen ylläpito kallistuu ja erilaiset tukimuodot kuihtuvat. Räikein harrastusmaksujen korotus tulee Riihimäeltä, jossa uinnin masters-toimintaa joudutaan järjestämään tavallisilla yleisövuoroilla. Kaupunki kohdisti korotukset ainoastaan liikuntapaikkoja käyttäville seuroille ja mastersien harjoitusmaksut moninkertaistuivat. Edullinen 135 euron vuosimaksu nostettiin kertaheitolla peräti 1523 euroon. Kun aikuisuimari maksoi harrastuksestaan ennen keskimäärin euron tai pari kerralta, niin nyt hinta on 50 kerran sarjalippuun verrattuna kolminkertainen. Riihimäen uimaseuran mastersit vaihtoivat harjoituspaikan Janakkalan Tervakoskelle, jossa kunta veloittaa normaalin lipun hinnan harjoittelusta. Uin itse Cetus Masterseissa, jossa kolme kertaa viikossa uiva maksaa harjoitus- ja jäsenmaksua vuodessa 270 eli tasan kaksi euroa kerralta. Tämä on enemmän kuin kohtuullista, mutta harjoitukset ajoittuvat hallien yleisöaikojen jälkeen iltamyöhäiselle rasittaen arkista aherrusta. Harjoitusmaksujen kurissa pitämiseksi moni mastersuimari ja nuoren uimarin vanhempi on aktiivisesti mukana seuran toiminnassa, esimerkiksi käännöstarkastajana kilpailuissa. Systeemi toimii hyvin, vaikka uhkakuvat ratavuorojen kireämmästä annista ja kohoavista maksuista varjostavat. Lyhyt kyselykierros muihin kaupunkeihin onneksi paljastaa, että useimmissa tapauksissa maksujen korotukset ovat maltillisia ja niitä voidaan tilkitä talkootöillä ilman että harjoituskertoja tarvitsee vähentää. Korotuksia harkitessa täytyisi aina muistaa mikä kansantaloudellinen vaikutus kaikella liikunnalla on eri kansanryhmissä. Huolehtimalla kuntalaisten liikunta-aktiivisuudesta voidaan saada mittavia säästöjä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista. Hyvin toimivat eri lajien urheiluseurat ovat kaupungille tärkeä voimavara, ja yhteistyötä tulee rakentaa pitkäjänteisesti ja taloudellisesti tasa-arvoisesti. Uima- ja sukellusseuroille uimahallivuorot ovat kaiken toiminnan perusedellytys, jotta lapsia voidaan opettaa uimaan ja järjestää terveyttä edistäviä liikuntamahdollisuuksia eri-ikäisille. Huippu-uimarit puolestaan tarvitsevat paljon allasaikaa ja -tilaa voidakseen tavoitella menestystä. Onko kunnan etu se, että laadukasta toimintaa tarjoavat liikuntaseurat joutuvat ahtaalle ja harkitsemaan toimintojensa alasajoa tai niiden siirtämistä jopa toiselle paikkakunnalle? Toinen kysymys on, miksi harrastuspaikkoja kuten uimahalleja pidetään joissakin kaupungeissa tiukasti lukossa, vaikka uimareilla ja muilla vesiharrastajilla olisi hyvä mahdollisuus harjoitella yleisöaikojen ulkopuolella. Järjestely onnistuu useissa kohteissa siten, että seura tai nimetyt henkilöt vastaavat hallien käytöstä. Kesän huoltoaika on perusteltu, mutta säästösyihin vedoten hallien pitäminen kiinni pitkiä jaksoja tuntuu myös hölmöläisen säästöpossulta. Seurojen ja kuntien välistä yhteistyötä tulee kehittää, jotta harrastusmahdollisuudet säilyisivät kaikilla. Samalla omaehtoista harrastamista voidaan edistää lähiliikuntapaikkoja parantamalla sekä joustamalla eri tavoilla harrastajien hyväksi. Talouden realismi ei saa kääntyä liikunnan vastavoimaksi. Myös uusi liikuntalaki kannustaa kuntia edistämään terveyttä ja hyvinvointia, koska liikkumattomuus maksaa meille miljardeja. n Kohtuullisuutta korotuksiin marko lysmä kirjoittaja on toimittaja ja masters-uimari. 4 01.2015
Uinti | 2015 No2
To see the actual publication please follow the link above