Page 20

Uinti | 2015 No2

Unelmista tavoitteita, tavoitteista totta 20 02.2015 talent-leiri UIMAHYPYT Teksti ja kuvat: Salla Keckman Kuinka moni teistä on joskus haaveillut pääsevänsä olympialaisiin? Kuluu muutama sekunti aikaa. Sitten nousee yksi käsi, ei liian korkealle, jottei kukaan kiinnittäisi siihen liikaa huomiota, ehkä oman olkapään kohdalle. Sitä seuraavat toinen, kolmas ja neljäskin käsi. Kysymys saa aikaan vienoa hymyilyä, epämääräistä liikehdintää ja kuikuilua kaverin ja valmentajan suuntaan: Voisinko mä ihan oikeasti? Saako tällaisesta unelmoida? Kysymyksen esittäjä istuu lasten ja valmentajien kanssa ringissä Tikkurilan uimahallin kuivaharjoittelutilassa. Hän on Suomen kaikkien aikojen menestynein uimahyppääjä, kilpauransa joitain vuosia sitten päättänyt Joona Puhakka. Joona, uimahyppääjien Talent-ryhmän kummi, on tullut mukaan pääsiäisleirin harjoituksiin kertomaan huippu-urheilijan elämästä: harjoittelusta, unelmista, tavoitteista ja mahdollisuuksista. – Se, joka oikeasti haluaa kehittyä, on valmis tekemään muutoksia. Vaikka se olisi pelottavaa, vaikeaa ja epämukavaa, Joona toteaa. Omalla urallaan hän on joutunut astumaan epämukavuusalueelle lukemattomia kertoja, mutta uimahypyt on silti aina ollut se, mitä Joona kaikkein eniten on halunnut tehdä. Unelmat ja niiden tavoittelu johtivat lopulta olympialaisiin ja arvokisamitaleihin, ja nuori polvi kuuntelee kiinnostuneena, mikä huippu-urheilijan elämässä on tärkeää, vaikeaa, palkitsevaa tai opettavaista. Leirin monipuolisuus kiehtoo nuoria urheilijoita Talent-ryhmän urheilijat ovat 9–13-vuotiaita monitaitureita, joista osa on jo ehtinyt avata oman arvokilpailumitalitilinsä. Uimahyppyseura Tiiroja edustava 12-vuotias Tino Tapio on kaksinker-


Uinti | 2015 No2
To see the actual publication please follow the link above