Page 49

2015 Uinti / 1

en starttipäivässä. Olemme siirtyneet yksityisyrittäjyydestä yhdessä tekemiseen. Omassa työssäni positiivinen muutos näkyy ennen kaikkea avoimuuden lisääntymisenä. Avoimuus näkyy niin liittohallituksen, työryhmien kuin henkilökunnankin työssä. Eihän meillä mene aina kuin Strömsössä, mutta hankaliin asioihin tartutaan ja ne käsitellään toisten mielipiteitä arvostamalla. 01.2015 49 EERIKAN ERIKOISET Minä – me! olemme eläneet Uimaliitossa uuden luottamusorganisaation kanssa nyt reilun vuoden. Uudistuksen tavoitteena oli erityisesti uudistaa Uimaliiton toimintatapoja. Halusimme avointa, luotettavaa ja arvostavaa toimintaa. Halusimme myös suoraviivaisempaa päätöksentekoa sekä aktiivista tiedonjakoa eri toimijoiden kesken. Olemmeko oikealla tiellä? Siitä saimme tuntemuksia uusien luottamushenkilöiden starttitilaisuudessa. Uimaliiton luottamushenkilöryhmät, liittohallitus ja henkilökunta kaudelle 2015–2016 kokoontuivat yhteiseen starttitilaisuuteen tammikuussa Vantaalle. Paikalla olivat melkein kaikki ryhmiin valitut – ja jos joku oli poissa, johtui sekin muista uintiurheilun tehtävistä. Meillä on koossa todella sitoutunut porukka. Päivän tavoitteena oli tutustua uusiin toimijoihin, saada läpileikkaus Uimaliiton vuoden 2015 toiminnasta sekä pitää työryhmien ensimmäiset kokoukset. ”Nimeä yksi positiivinen muutos, jonka olet huomannut viimeisten vuosien aikana?”. Tätä kysyimme osallistujilta päivän aluksi. Mikä olisi sinun valintasi saman tehtävän äärellä? Kun tulin Uimaliittoon elokuussa 2012, ensimmäinen tehtäväni oli pohtia organisaatiomuutosta nimetyn projektiryhmän kanssa. Työryhmien muodostuminen onnistui melko kivuttomasti, mutta ohjesäännön työstäminen oli isompi haaste. Halusimme selkeät tehtävät ja vastuut työryhmille, henkilökunnan ja luottamushenkilöiden parempaa yhteistyötä sekä budjettivastuut kuntoon. Ohjesääntö saatiin kuin saatiinkin kirjoitettua – nyt sitä on kyllä jo muokattu useampaan otteeseen! Koin kuitenkin AHAA-elämyksen kun esittelin starttipäivän osallistujille silloisia tavoitteita, sillä olemme ottaneet jättiläisen loikan kohti sitä organisaatiota, jonka mielissämme piirsimme. Uudet työryhmäläiset, niin konkarit kuin virkaiältään vihreätkin, mainitsivat mm. seuraavia positiivisia muutoksia Uimaliiton toiminnassa: avoimempi ilmapiiri valmentajien kesken, lisääntynyt näkyvyys, tiedottaminen seuroille, helposti lähestyttävä, vesipallon aktiivinen toiminta, lajien välisen yhteistyön ja avoimuuden lisääntyminen niin liitossa kuin seurakentällä, toimintatapojen ja -mallien yhtenäistäminen lajien kesken, positiivinen yhteistyö, olosuhdetyön aktivointi, interaktiivisuus toimiston ja työryhmien välillä, yhteisöllisyyden tunne. Itselleni suurimman vaikutuksen teki lappu, jossa luki ”minä me”. Se kuvaa mielestäni erinomaisesti sitä tunnelmaa, joka vallitsi myös työryhmi- eerika laalo-häikiö toiminnanJohtaJa eerika.laalo-haikio@uimaliitto.fi Mikä oli sinun valintasi positiivisen muutoksen osalta? Tule kertomaan se minulle kun seuraavaksi tavataan. Hyvää uintiurheiluvuotta! n


2015 Uinti / 1
To see the actual publication please follow the link above