Page 15

2015TeitaVarten_No1

TEITÄ VARTEN | 1 5 Katri Eskola: – Teiden kunnossapidon tuottavuus on parantunut selvästi 2000-luvun alun jälkeen kilpailun avaamisen myötä. Nyt tienpidon kilpailun avaamisen tuomat hyödyt on saavutettu. Tuottavuuden parantaminen  sekä tilaaja- että tuot-tajapuolella edellyttää uusia toimenpi-teitä. Tienpidon tilaajatoiminnon kehit-tämisessä tuottavuuden parantaminen on koko 2000 –luvun ajan ollut yksi keskeisimmistä tavoitteista: miten saa-daan tilaajan vähenevillä resursseilla enemmän tulosta aikaiseksi, kun toi-saalta toimintaympäristön muutosten tuomat haasteet kasvavat koko ajan.  – Tuottavuuden parantaminen on yksi hankinnan kehittämisen keskei-nen tavoite. Tienpidon tuottavuus on kokonaisuus, johon vaikutetaan ko-ko ketjun toimivuudella tilaajasta aliu-rakoitsijoihin ja materiaalitoimittajiin saakka. Kilpailun avaamisen myötä ti-laaja on keskittänyt kehittämispanok-sensa hankintamallien, -asiakirjojen ja toimivuusvaatimusten kehittämiseen, mikä on jatkuvaa työtä toimintaympä-ristön muuttuessa koko ajan. Hankin-tamallien kehittäminen tehdään pilo-toinnin kautta, kunnossapidon osalta esimerkkinä mainittakoon käynnissä olevat pilottisopimukset: a. HUMPPA eli hoidonjohtourakan pilotti, jossa keskeisenä tavoitteena on tilaajan ja palvelutuottajan tiiviim-män yhteistyön avulla parantaa kun-nossapidon tuottavuutta. b. Päällysteiden ylläpidon kump-panuussopimukset, joissa tilaajan ja palvelutuottajan tiiviimmällä yhteistyöl-lä haetaan tuottavuuden parantamis-ta, kun toimenpiteiden kohdistamista ja  suunnittelua tehdään yhteistyössä tilaajan ja tuottajan kesken. Näistä eri-tyisesti mainittakoon KIMPPA –urak-ka, jossa lisäksi aktiivisesti kehitetään myös päällysteiden paikkausmene-telmiä ja yhteydenpitoa tienkäyttäjiin. c. Pitkäaikaiset päällysteiden ja siltojen ylläpidon palvelusopimuk-set, joissa palvelutuottaja vastaa tie-tyn alueen tiestön päällysteiden tai siltojen kunnosta. Vastuu tuo palve-lutuottajalle vapauden suunnitella ja toteuttaa ylläpitotoimenpiteet opti-moiden ne omaan toimintaansa. Tä-mä parantaa tuottavuutta. – Tietomallien ja niiden hyödyn-tämistä kehittämällä parannetaan tienpidon tuottavuutta. Kehitystyö ja käyttöönotto on hyvässä vauhdis-sa erityisesti rakentamisen puolel-la, josta se tulee laajenemaan myös kunnossapidon puolelle. Kunnossa-pidon suunnittelun ja toteutuksen ra-portoinnin tehostamiseksi kehitetään uutta HARJA- tietojärjestelmää, jo-ka osaltaan parantaa koko proses-sin tuottavuutta. Tuotteiden ja toimenpiteiden hankinnan si-jasta pyritään ratkaisujen ja palveluiden hankintaan. 


2015TeitaVarten_No1
To see the actual publication please follow the link above