Page 11

Tatsi 1 / 2016

Ääni työttömälle Tatsi 2016 11 ” TÄMÄ TYÖTTÖMYYSPUTKI on ollut, ironista kyllä, parasta aikaa elämässäni. Uuden alku. Irtisanouduin kesäkuussa oppisopimustyöpaikastani Myllypuron monipuolisesta palvelukeskuksesta. Valtavaksi kasautuneen stressin lievittyminen otti oman aikansa. Tauko työelämästä on ollut juuri se mitä tarvitsinkin saavuttaakseni tasapainon ja sisäisen rauhan. Uudelleen kalibrointia, henkistä kasvua ja minäkuvan tarkastelua. Tein tietoisen päätöksen vaihtaa perspektiiviä, alkaa harjoittamaan ja harjoittelemaan positiivisuutta. Ohjenuorakseni valitsin ajatuksen siitä, että jokainen päivä on mahdollisuus uuten seikkailuun. Edessäni alkoi avautua lukematon määrä uusia ovia. Rajaton määrä mahdollisuuksia. Uteliaana olen ihastellut, mitä kaikkea elämällä onkaan tarjota, kun rohkaistuu lähtemään ennakkoluulottomasti ja aktiivisesti hakemaan uusia kokemuksia. Uuden elämänasenteen omaksuminen on ollut välittömästi palkitsevaa ja se on poikinut vain hyviä asioita. Jo oltuani kaksi kuukautta työttömänä koin eläneeni tuossa ajassa enemmän kahden kuin viimeisten kuluneiden vuoden aikana. Annelise Johansson oli. Mitään ei silti opittu. Sama tehdään taas”, Väänänen sanoo. SAK ja Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö TVY ovat yhtä mieltä siitä, että työttömät tarvitsevat tukea ja palveluita, pelkkä netti ei riitä. Lisäksi työttömyysturvan tasolla on oikeasti merkitystä. Työttömän on tultava taloudellisesti toimeen silloin, kun työtä ei ole. Nämä asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan niiden eteen on tehty paljon töitä ja työtä vaatii niiden turvaaminenkin. AMMATTILIITOT KAMPANJOIVAT ja työskentelevät myös työttömien puolesta. Väänänen on ollut töissä SAK:lla kymmenen vuotta. Näinä vuosina hän on saanut kuulla toistuvasti, että SAK ei ole kiinnostunut työttömien asiois


Tatsi 1 / 2016
To see the actual publication please follow the link above