Page 33

Advokaatti | 2017 No2

ADVOK A AT T I / 2-2 017 33 KOULUTUSTA Asianajoalan parhaat kurssit PALSTALLA KOULUTTAJA TAI KOULUTUKSEN KÄYNY T VASTAA TIUKKOIHIN KYSYMYKSIIN // TEKSTI SUSANNA CYGNEL TAAKAT TUOMIOISTUIMESSA Helsinki 24.4.2017, Helsingin käräjäoikeus, audi-torio, Porkkalankatu 13, klo 12.00–15.30 Luennoitsija: professori Mikko Vuorenpää, Lapin yliopisto Oikeudenkäyntiin osallistuvilla tahoilla on monta taakkaa kannettavanaan. Näistä taakoista koulu-tuksessa otetaan esiin kolme keskeisintä eli vaati-mis-, väittämis- ja todistustaakka. Kunkin taakan tueksi on esitettävissä erittäin vahvoja perusteita. Väittämis- ja vaatimistaakat turvaavat kontradik-torisen periaatteen toteutumista. Todistustaakka puolestaan varmistaa sen, että tuomioistuin pystyy ratkaisemaan asian myös silloin, kun jutun tapahtumainkulku on oikeudenkäynnissä jäänyt selvittämättä. Toisaalta vahvat perusteet tuomiois-tuimessa noudatettaville taakoille ovatkin tarpeen, sillä niiden noudattamisesta voi myös seurata, että tuomioistuimen pitää antaa käsiteltävän asian faktoja vastaamaton ratkaisu. OHJELMA Vaatimistaakka - Miksi noudatetaan? - Mikä on muuta kuin asianosainen vaatinut? - Oikeuskäytäntöä Väittämistaakka - Miksi noudatetaan? - Mihin kohdistuu? - Kenellä on? - Oikeuskäytäntöä Todistustaakka - Mitä on todistustaakka? - Todistustaakka lainsäädännössä - Todistustaakkateoriat - Todistustaakka ja prosessinjohto - Todistustaakka rikosjutuissa - Oikeuskäytäntöä HINTA: 170 euroa + alv 24 % (sisältää kahvin) ILMOITTAUTUMINEN: Nettisivuilta viimeistään 18.4. JÄRJESTÄJÄT: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta ja Suomen Asianajajaliitto URAKKASOPIMUKSET MYÖS ETÄNÄ Helsinki 27.4.2017, Tekniskan Salit, Eerikinkatu 2, 6. krs, klo 13.00–16.30 Luennoitsija: asianajaja, diplomi-insinööri Emma Niemistö, Asianajotoimisto Merilampi Oy KOULUTTAUTUMISVELVOITE 3,5 h Kuljetus- ja merioikeutta asianajajille Professori Ellen Eftestöl-Wilhelmsson Helsingin yliopistosta on yksi kuljetus- ja merioikeuden kurssin opettajista. Mitä kuljetus- ja merioikeuden kurssilla opitaan? Se perehdyttää kansainvälisen kaupan kuljetussopimuksiin ja erityisesti vastuukysymyksiin. Kurssi painottuu sopimuk-siin, jotka käsittelevät säännöksiä meri- ja maakuljetuksien yhdistelmistä; yhdistetyt kuljetukset tuovat haastetta kulje-tussopimusten tulkintaan. Päivän aikana tarkastellaan tiekuljetussopimuslain ja CMR-sopimuksen soveltamisalaa ja pakottavuutta, rahdinkuljet-tajan vastuuta. Oikeustapausten avulla esitetään erityisesti säännösten tulkinnassa esiintyneitä ongelmakohtia. Minkä alan juristi tarvitsee koulutusta kuljetus- ja merioikeudesta? Useimmat asianajajat tuntevat kansainvälisten myyntiso-pimusten sääntelyä, mutta kansanvälisten kuljetussopimus-ten asetukset eivät ole kovin monelle tuttuja. Tämä koulutus sopii kaikille asianajajille ja lakimiehille, jotka ovat työssä tekemisissä kansanvälisen kaupan, myynnin ja kuljetusso-pimusten kanssa. Kuinka olet itse päätynyt kuljetus- ja merioikeuden pariin? Tein tohtorinväitöskirjani EU-sopimusoikeudesta, tarkem-min kauppadirektiiveistä pohjoismaisessa oikeusjärjestel-mässä. Olin Oslon oikeustieteellisessä tiedekunnassa Skan-dinavian merioikeuden instituutissa jo aiemmin perehtynyt kuljetusalan lakeihin, ja halusin oppia niistä lisää. Erityisesti olen kiinnostunut EU:n roolista kuljetus- ja merioikeudessa, jota on perinteisesti säännelty kansainvälisin sopimuksin. Mitä asianajajan tulee tietää kuljetus- ja merioikeudesta? Helsingissä 9.5.2017. Myös etänä. OHJELMA Johdanto rakennusalan juridiikkaan - Lyhyt taustoitus aihepiiriin - Tavanomaisimpien sopimusehtojen ja mallien käyttö - Eri toteutusmuodot ja niiden sopimustekniset erityispiirteet Sopimusvastuut YSE 1998 -ehtojen valossa - Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998: vastuujärjestelmän pääpiirteiden läpi-käynti - Tilaajan ja urakoitsijan velvoitteet ja vastuut - Virhe- ja viivästystilanteet Käytännön yhteistoiminta ja ongelmakohdat toteutuksen aikana - Reklamaatiot, katselmukset ja menettelyt vas-taanotossa sekä taloudellisessa loppuselvityk-sessä - Lisä- ja muutostöiden käsittely - Aikataululiitännäiset häiriötilanteet Kokoavia näkökohtia, huomioita alan viimeisim-mistä trendeistä ja kysymys–vastaus-osio   HINTA: 195 euroa kurssipaikalla osallistuvalle (sisältää kahvit) ja 175 euroa etäosallistujille ILMOITTAUTUMINEN: Nettisivuilta viimeistään 12.4. JÄRJESTÄJÄ: Suomen Asianajajaliitto P I S T O KO E KOULUTTAUTUMISVELVOITE 3 h


Advokaatti | 2017 No2
To see the actual publication please follow the link above