Olen valinnut jäljempänä esitetyt tapaukset oman A
FINLANDS SJÖFART J SUOMEN MERENKULKU 21
koskevan uuden sääntelyn samoin kuin vuokravene- sään-telyn
keventämisen.
Yksi keskeisistä ehdotuksista on vesiliikennelain ja
merilain suhteen selkeyttäminen. Vesiliikennelakia
sovellettaisiin kauppamerenkulkuun käytettäviin vesikul-kuneuvoihin
siltä osin kuin niistä ei erikseen säädetä
merilaissa, alusturvallisuuden valvonnasta annetussa
laissa (370/1995), aluksen teknisestä turvallisuudesta ja
turvallisesta käytöstä annetussa laissa (1686/2009),
alusliikennepalvelulaissa (623/2005), liikenteen palveluis-ta
annetussa laissa (320/2017) tai muualla laissa. Säännös
vastaisi pääosin nykyistä vesiliikennelain 2 §:n 2 moment-tia,
mutta siihen lisättäisiin eräät vesiliikennelain säätämi-sen
jälkeen annetut lait. Luettelo ei olisi tyhjentävä, vain
tärkeimmät sovellettavat lait mainittaisiin. Lisäksi
säädettäisiin siitä, mitä muita lakeja sovellettaisiin
sellaisiin vesikulkuneuvoihin ja niiden käyttöön, joita ei
käytetä kauppamerenkulkuun, vaan esimerkiksi huvive-neilyyn.
Tämäkään luettelo ei olisi tyhjentävä.
Muussa kuin kauppamerenkulussa käytettävän vesikul-kuneuvon
päällikköä, lähinnä vapaa-ajan veneilyä koskeva
päällikkyyssääntely vastaisi osittain merilain sääntelyä,
mutta vaatimukset olisivat kevyemmät.
Päällikkönä pidettäisiin kuljettajaa, käyttäjää tai muuta
henkilöä, joka tosiasiallisesti ohjailisi tai hallitsisi
vesikulkuneuvoa. Jos päällikkyydestä olisi epäselvyyttä,
päällikön vastuu olisi viime sijassa vesikulkuneuvon
omistajalla tai haltijalla. Huviveneen päällikkö vastaisi
siitä, että vesikulkuneuvo on aiottuun matkaan nähden
turvallinen, siinä on laissa mainitut varusteet ja matkusta-via
henkilöitä on ohjeistettu ja heillä on kelluntavälineet
puettuna olosuhteiden niin vaatiessa.
Sanktiojärjestelmää ajanmukaistettaisiin, mukaan
lukien rikoslain liikenneturvallisuuden vaarantamista
koskeva sääntely ja lievemmät rangaistussäännökset.
Myös suhdetta merilain rangaistussäännöksiin selkey- tet-täisiin.
Ajanmukaistamisen tarve johtuu paitsi sääntelyn
yhteen kokoamisesta, osittain myös sääntelyn vanhentu-neisuudesta
ja oikeuskäytännöstä. Pääpiirteissään
samanlainen liikennevirhemaksujärjestelmä kuin tielii-kenteeseen
tuleva järjestelmä otettaisiin käyttöön.
Vesiliikennerikoksesta voitaisiin tuomita, jos teko on
tehty tahallisesti tai huolimattomuudesta, mutta se ei ole
omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle,
hengelle tai terveydelle. Vesiliikennelain tai meri- teiden
sääntöjen sellaisesta tahallisesta tai huolimattomasta
rikkomisesta, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen
turvallisuudelle, tuomittaisiin rikoslain 23 luvun 1 §:n
nojalla rangaistus liikenneturvallisuuden vaarantamises-ta.
Vesiliikennelain tai meriteiden sääntöjen sellaisesta
tahallisesta tai törkeän huolimatto- masta rikkomisesta,
joka on omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen
hengelle tai terveydelle, tuomit- taisiin puolestaan rikos-lain
23 luvun 2 §:n nojalla rangaistus törkeästä liikenne-turvallisuuden
vaarantami- sesta. Vesiliikennerikosta
koskeva säännösehdotus sisältäisi rikokset, joiden osalta
pelkkää liikennevirhe- maksua ei voisi pitää riittävänä tai
tarkoituksenmukaisena.
Esityksessä on arvioitu uuden vesiliikennelain voi-maantulon
tapahtuvaksi 1.6.2020.
2. HYVÄ MERIMIESTAITO OIKEUSKÄYTÄNNÖSSÄ
Hyvää merimiestaitoa käsitellään seuraavissa alaluvuissa
2.1–2.9 keskeisten aluksen kuljettamiseen ja kä- sittelyyn
liittyvien säännösten ja vaatimusten pohjalta oikeustapa-usten
valossa. Näitä ovat meriteiden sään- nöissä tarkoite-tut
ohjaus- ja kulkusäännöt. Aluksen kuljettamiseen ja
käsittelyyn on oikeuskäytännössä kat- sottu kuuluvan
kansainvälisten meriteiden sääntöjen pohjalta muun
muassa vahdinpito, tähystys, turvalli- sen nopeuden
käyttäminen, väistämisvelvollisuus ja alusten yhteentör-määmisen
ehkäisemiseksi annettujen sääntöjen noudatta-minen,
aluksen ohjailu sekä aluksen sijainnin ja kurssin
varmistaminen ja navigointilait- teiden asianmukainen
käyttäminen samoin kuin aluksen lastaus.
Haluan korostaa, että aluksen kuljettamista ja käsitte-lyä
hyvän merimiestaidon mukaisesti koskeva oikeus- käy-täntö
on jatkunut vuoden 1939 merilain säätämisen
jälkeen pääpiirteittäin samoilla linjoilla. Hyvän me- ri-miestaidon
vaatimuksen sisällyttäminen lakiin vuoden
1967 muutoksen myötä ei tuonut tähän peruslinja- ukseen
muutosta. Myös vuoden 1994 merilain kokonaisuudistus
säilytti sen aineellisen perussisällön, joka hyvän meri-miestaidon
vaatimuksella on.
Olen selvittänyt oikeuskäytäntöä KKO:n ratkaisukoko-elmien
ja vastaavien pohjoismaisten kokoelmien sekä
norjalaista Nordiske Dømme i sjöfartsanliggender (ND)
-kokoelmaa hyväksikäyttäen. Myös alempien oi- keusastei-den
ratkaisukäytäntöä on tarkasteltu. Huomattava on, että
hyvän merimiestaidon vaatimuksen sisältöä on analysoitu
myös monissa siviilioikeudellisissa vahingonkorvausju-tuissa.
Tässä vaiheessa on vielä aihetta pariin täydentävään
huomautukseen. Aluksen turvallisen kuljettamisen
perusvaatimuksia on päällikön velvollisuus varmistaa
ennen matkan aloittamista, että kuljettavaksi aiottu reitti
on suunniteltu käyttämällä kyseisen alueen asianmukaisia
merikarttoja ja merenkulkujulkaisuja. Reitin suunnittelus-ta
säädetään merilain 3 a §:ssä (1359/2002). Hyvän
merimiestaidon vaatimukseen liittyvät me- rilain 6 luvun
10 §:ssä säädetty päällikön velvollisuus hankkia tietoja
voimassa olevista määräyksistä ja oh- jeista niissä
paikoissa, joissa alus matkallaan käy (1 momentti), sekä
velvollisuus hankkia sodan tai saarron sattuessa selvitystä
siitä, mitä hänen on aluksen ja lastin turvaamiseksi
otettava huomioon (2 momentti). Päällikön on myös
kutsuttava luotsi, milloin se aluksen turvallisuuden vuoksi
on tarpeen (3 momentti).
Aluksen kuljettamista ja käsittelyä koskee merilain 6
luvun 9 §:n ohella aluksen teknisestä turvallisuudesta ja
turvallisesta käytöstä annettu laki (1686/2009), alusturval-lisuuslaki,
jossa säädetään muun muassa aluksen teknisis-tä
turvallisuusvaatimuksista, lastiviivasta, katsastukses-ta,
aluksenmittauksesta ja aluksen turvallisesta käytöstä.
Laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetus-sa
laissa (1687/2009), laivaväkilaissa, säädetään puoles-taan
aluksen miehityksestä, laivaväen pätevyydestä sekä
vahdinpidosta aluksella, minkä lisäksi lailla annetaan
kansainvälisen turvallisuusjohtamissäännöstön täytän-töönpanoon
vaadittavat kansalliset säänökset.