Page 8

Suomen Merenkulku 1 | 2017

” Tulevaisuudessa Saimaalla voisi olla tavaravirtoja paljon enemmän.” 8 SUOMEN MERENKULKU J FINLANDS SJÖFART Saimaan vesitien tulevaisuus Saimaalta Suomenlahdelle on liikennöity jo vuodesta 1856. Vesitieverkostolla voisi tänäkin päivänä olla nykyistä huomattavasti merkittävämpi rooli Saimaan alueella. Saimaan rahtiliikenteen strategisesta roolista Suomessa tehtiin viime vuonna selvitys. Liikenneviraston teettämässä selvityksessä pohdittiin muun muassa mitä kilpailuetua rahtiliikenne Saimaalla tuo. Liikennevirasto ja Suomen vesitieyhdistys järjestivät viime vuonna lokakuun lopulla Joensuussa Vesitieverkostopäivän, jossa keskusteltiin Saimaan kanavan 160-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Saimaan liikennöinnin tulevaisuudesta. Tammikuussa Saimaan liikennöintiä pohdittiin seminaarissa Lappeenrannassa. KASVAVAT TAVARAVIRRAT Nykyisellään Saimaan alueen vuosittaisista tavaravirroista tieliikenteen osuus on 54,5 miljoonaa tonnia, raiteiden 11–13 miljoonaa tonnia ja Saimaan vesiteiden osuus vain 2–3 miljoonaa tonnia. Teollisuus kokee Saimaan edelleen kilpailukykyiseksi, toimivaksi ja ympäristöystävälliseksi kuljetusvaihtoehdoksi. –Tulevaisuudessa Saimaalla voisi olla tavaravirtoja paljon enemmän. Vesiväylän tarjoamista kuljetusmahdollisuuksista pitäisi tiedottaa ja niitä markkinoida paremmin niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Tulevaisuudessa Saimaalle voisi miettiä linjaliikenteen käyttöä, jolloin eri yritykset pystyisivät yhdistelemään lasteja, sanoo Suomen vesitieyhdistyksen toiminnanjohtaja Heli Koukkula-Teixera. TEOLLISUUDEN INVESTOINNIT Saimaan alueella on parhaillaan käynnissä merkittäviä teollisuuden investointeja. –Kuljetukset voisivat lisääntyä jopa kahdella miljoonalla tonnilla. Saimaan vesiväylille ja kanavalle lisäys sopii, alueen tieverkolle ja rautatiekapasiteetille se voi olla haaste. Kalusto kuitenkin vanhenee lähivuosina ja tarvetta olisi noin 20 uudelle laivalle. Varustamot olisivat valmiita investoimaan, mutta se edellyttäisi asiakkailta minimissään kolmen vuoden sopimuksia, Koukkula-Teixera pohtii. KANAVAA KEHITETÄÄN Saimaan kanavallakin tapahtuu. Kanavan kahdeksan sulkuportin uudistaminen on aloitettu ja siihen käytetään yhdeksän miljoonaa euroa. Se on tämänhetkisistä vesiväylien uudistamishankkeista suurin. Nykyiset sulkuportit ovat peräisin ajalta, kun nykyinen kanava otettiin käyttöön 1960-luvulla. Liikennevirasto on myös aloittanut suunnittelutyön, joka tähtää Saimaan kanavan sulkujen pidennykseen ja kehittämiseen. Suunnitelman on tarkoitus valmistua jo syksyllä. Rakennusprojekti voisi käynnistyä jo vuonna 2019, jos valtiovalta sen rahoittaa. Saimaan kanavan parannushankkeen arvioidaan kestävän 3–4 vuotta ja sen hinnaksi arvioidaan 50–60 miljoonaa euroa. • TEKSTI: SIRPA SUTINEN G Saimaan kanavan sulkujen pidentämistä ja kehittämistä suunnitellaan. KUVA: J.P. PESONEN


Suomen Merenkulku 1 | 2017
To see the actual publication please follow the link above