Sujuu kuin
sertifiointifarssi kesällä
Siitä o n r eilut k aksikymmentä v uotta, k un m etsiemme e nsimmäiset s ertifiointisäännökset a stuivat
voimaan PEFC-järjestelmän muodossa. Metsänomistajien keskuudessa byrokratia ja uudet
toimintatavat otettiin loppujen lopuksi hyvin vastaan. Suomalaisille luonteenomaista vastustusta
toki ilmeni. Asiat kuitenkin perusteltiin hyvin ja kaikki osapuolet ymmärsivät, että metsästä kotoisin
olevien tuotteiden ostajat tarvitsevat tietää raaka-aineen alkuperän. Ja kuinka metsiä hoidetaan.
Muutama jättöpuu taisi loppujen lopuksi päätyä saunan uuniin, mutta isommilta erimielisyyksiltä
vältyttiin.
Säännöt ja ohjeet ovat eläneet viiden vuoden välein. Sertifiointi on elänyt ja muuttunut ajassa
sekä ottanut asiakkaiden vaatimuksia. Vaatimuksia, jotka ovat tulleet osin markkinoiden osin
luonnonmuutosten kautta. PEFC-järjestelmän rinnalla on myös FSC-järjestelmä jatkanut kehitystään.
Näin metsäammattilaisen näkökulmasta ei sertifiointijärjestelmillä ole järisyttävää eroa, lähinnä
eri painotuksia. Kummankin järjestelmän puitteissa tulevat luontoarvot huomioiduksi ja
puun alkuperä todennetuksi. Pieniä eroja on siinä, miten metsänomistajan ääni tulee kuulluksi.
Molempien järjestelmien yhtenä tarkoituksena on kertoa lopputuotteiden käyttäjille, miten Suomen
metsiä ja luontoa hoidetaan. Ja helpottaa näin tuotteiden myyntiä.
Paineet rajoittaa yksityismetsien käyttöä ja hakkuita ovat lisääntyneet vuosi vuodelta. Ilmastonmuutos,
luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ja erilaiset hakkuutavat aiheuttavat päänvaivaa
metsänomistajille. Harvassa ovat ne metsänomistajat, jotka eivät näitä asioita kunnioita ja halua
ottaa huomioon metsiensä kasvatuksessa. Toukokuussa jyrähti sitten kunnolla.
Ilman isompaa varoitusta levisi tieto, että Suomen metsien luontoarvot on kartoitettu tarkemmin.
Kartat näistä niin sanotuista korkean suojeluarvon kohteista (HCV) levisivät nopeasti metsäyhtiöille
ja sahafirmoille. Mhy-kentälle kartat tulivat viiveellä eikä HCV-alueiden kartoituksesta
ollut tarkoituskaan antaa suoraan ja avoimesti tietoa metsänomistajille. Osa kohteista on samoja,
jotka on paikannettu metsäkeskuksen toimesta. Näistä kohteista on metsänomistajille mennyt aikanaan
tieto. Uusia karttoja tutkimalla selviää, että näitä alueita on laajennettu ikään kuin varmuuden
vuoksi. Ajatuksena, että siellähän käyvät katsomassa mikä tilanne todellisuudessa on.
Tilanne on metsänomistajan kannalta hyvin ristiriitainen, sillä periaatteessa PEFC-järjestelmään
kuuluvalla ja sen mukaan toimineella metsänomistajalla ei HCV-alueita ole olemassakaan. Mutta
silti metsänomistajan on otettava HCV-alueet huomioon, jos aikoo käydä puukauppaa sellaisen
ostajan kanssa, joka on sitoutunut ottamaan huomioon
FSC-vaatimukset ja aikoo käyttää tuotteidensa markkinoinnissa
FSC Mix -merkintää.
Me metsänhoitoyhdistyksissä voimme kertoa metsänomistajille,
mikä on tilanne itse kunkin metsässä.
Samoin miten tällaisten alueiden hakkuut tulee hoitaa
tai mitä rajoituksia alueilla on. Ylireagointiin ei ole
syytä, sillä jos HCV-alueilta ei erityistä huomioitavaa
löydy, tulee se myös rohjeta ilmaista. Ja toisaalta, tarvittavista
huomiointitoimenpiteistä ole vielä selkeää linjaa
olemassa. Köykäisemmilläkin käsikirjoituksilla on
farsseja rakennettu, ja tämäkin asia hakenee uomansa
ennakkotapausten kautta. Joka tapauksessa tarkkana
on syytä olla.
Rauno Karppinen
Pekka Sahlman
Jussi Hirvonen
PÄÄKIRJOITUS
MHY JÄSENLEHTI 2019 3