Page 11

RVL No2 | 2016

RAUTATIEVIRKAMIES 2 / 2016 11 Hyvää alkanutta kevättä kaikille,  Edellinen luottamusmies, Kari Karlstedt, lopetti tehtävässään alkuvuodesta ja allekirjoittanut on aloittanut hänen seuraajanaan 1.4.2016 lähtien. Toimin täten Itä-Suomen alueen uutena luottamusmiehenä. Tehtävä on minulle uusi, joten opittavaa minulla vielä riittää. Koulutuksiin tulen pääsemään syksyllä ja täten saan paremmat työkalut tehtävääni. Valtakunnallisesti Finraililla luottamusmiestoiminta on aktiivista. Viikoittain keskustelemme muiden luottamusmiesten kanssa meitä koskettavista kysymyksistä - en siis ole yksin näiden asioiden keskellä. Pyrin panostamaan tiedottamiseen ja liiton näkyvyyteen työyhteisössämme niissä rajoissa, jotka minulle on asetettu. Toivon vilpittömästi, että te jäsenistönä osallistuisitte yhteiseen tavoitteeseen; työssä jaksamiseen ja työympäristössä viihtymiseen osaltanne. Suoraa vastausta minulta ei löydy kaikkiin kysymyksiin, mutta toivoisin, että mikäli teitä askarruttaa tai harmistuttaa jokin asia, uskallatte sitä minulta rohkeasti kysyä.  Muutama kaino toive minulta löytyisi siihen, kuinka toimimme yhdessä. Mikäli kysymys ei ole juuri tämän tunnin tai päivän asia, toivoisin yhteydenottoa sähköpostitse. Luen sähköpostini päivittäin ja vastaan mahdollisimman nopeasti. Luottamusmiehen puhelinnumero on myötäni vaihtunut ja minut tavoittaa luottamusmiesasioissa puhelinnumerosta: 050 313 0866. Pidän puhelimen päällä silloin, kun siihen pystyn vastaamaan ja olemaan avuksi.  Finrailissa otettiin käyttöön Luottamusmiespäivä joka työjakson toisena keskiviikkona 20.01.2016 alkaen. Osaltani noudatamme tätä ensi jaksosta lähtien. Luottamusmiespäivinä olen tavoitettavissa Pieksämäen Tornilla, 3.kerroksessa klo. 8.00- 16.00 välisenä aikana. Poikkeavista luottamusmiespäivistä ilmoitan erikseen. Mikäli et omaa avainta Pieksämäen tornille, voit soittaa minulle etukäteen, jotta tulen avaamaan sinulle oven. Jos minuun ei saa tuolloin yhteyttä, alueohjaus avaa sinulle oven, kunhan kerrot tulevasi tapaamaan minua. Lämpimästi tervetuloa! Pieksämäkeläisille olenkin jo tuttu naama, mutta pyrin tulla tapaamaan teitä myös omille miehityspisteillenne tämän kesän ja syksyn aikana, henkilöstöresursseista riippuen.  Mukavaa kevään jatkoa! Henna-Riina Laukkanen Luottamusmies, liikenneohjaaja Ohjauspalvelut Pieksämäki Kukkaroniementie 21 76100 Pieksämäki puh. 050 313 0866 henna-riina.laukkanen@finrail.fi Henna-Riina Laukkanen (kuvassa vasemmalla) Työkokemus Finraililla: Valmistuin huhtikuussa 2015 Muu työkokemus: Ulkomaanmatkaopas Finnmatkoilla, VR:llä olen ollut junamyyjä, konduktööri ja henkilöstön käytönsuunnittelija Aino Valkeinen Työkokemus Finraililla: 2015 tulin taloon Muu työkokemus: Toimintaterapeutti AMK, Työkokemus Matkahuollossa osatuntisopimuksella opiskelujen ohessa 2008–2013 ja VR:llä Jyväskylän lipunmyynnissä 2013–2014


RVL No2 | 2016
To see the actual publication please follow the link above