testauksen erityispiirteenä serologisten testien
osalta on erittäin matala positiivisen seulontatuloksen
ennustearvo. Vain joka viideskymmenes
reaktiivinen seulontatulos on oikea
infektiolöydös. Tällöin spesifisten seulontamenetelmien
26 Moodi 4/2017
hyöty korostuu, jotta vältytään
kalliilta varmistustestaukselta. Toistetusti
reaktiiviset näytteet HIV- ja HCV-seulonnassa
jatkotutkitaan toisella vastaavalla menetelmällä,
ja reaktiiviset näytteet varmistetaan
edelleen immunoblot-tutkimuksella.
HBsAg-testillä toistetusti reaktiivinen näyte
ohjataan toiseen vastaavaan HBsAg-menetelmään
ja lopulta hepatiitti B -ydinantigeenin
vasta-ainetutkimukseen (HBcAb). Näiden tulosten
rinnalla hyödynnetään aina nukleiinihapon
osoituksen tulos. Syfilisseulonnassa
positiivinen näyte varmistetaan TPPA-tutkimuksella.
NAT-testien spesifisyys on käytännössä
100 % eli vääriä toistetusti reaktiivisia
tuloksia ei esiinny.
Varmistettujen HIV-, HBV-, HCV- ja syfilis
positiivisten näytteiden lukumäärät on esitetty
taulukossa 1. Epäselvissä tapauksissa ja
positiivisen varmistustuloksen jälkeen luovuttajalta
pyydetään toinen näyte. Varmistustestien
viitatessa infektioon Veripalvelun
lääkäri ohjaa luovuttajan terveydenhuoltoon,
ja luovuttaja asetetaan pysyvään luovutuskieltoon.
Väärästä reaktiivisesta tuloksesta
ilmoitetaan luovuttajalle vasta toistuvissa tapauksissa,
jolloin luovuttaja saa ensin määräaikaisen
luovutuskiellon ja edelleen toistuessa
pysyvän luovutuskiellon. HIV-, HBV-, HCV-
tai syfilis-infektion seulontatestissä toistetusti
reaktiivisten osalta veri hävitetään, eikä sitä
saa määräysten mukaan käyttää verivalmisteiden
tuotantoon, vaikka varmistustesteissä
näyte todettaisiin vääräksi reaktiiviseksi.
Muita infektiotestejä
Länsi-Niilin virusta (WNV) esiintyy Euroopassa
osan aikaa vuodesta myös suomalaisten
matkailijoiden suosimilla alueilla. Näinä
aikoina Veripalvelu asettaa alueella matkanneille
luovutusrajoituksia verivälitteisten
tartuntojen ehkäisemiseksi. Verenluovuttajille
suunniteltu nukleiinihapon osoitustesti on
myös saatavilla, mutta kustannussyistä sen
käyttö Suomessa ei ole järkevää.
Endeemisillä alueilla mm. Yhdysvalloissa
voidaan käyttää punasoluja infektoivan
Babesia-parasiitin seulontaan vasta-aine-
tai NAT-testiä, mikä vähentää verivälitteisiä
Babesia-tartuntoja. Latinalaisessa Amerikassa
puolestaan seulotaan Chagasin taudin aiheuttajaa
Trypanosoma cruzi -parasiittia, jota
esiintyy myös oireettomana kantajuutena.
Malarian esiintymisalueilla voidaan seulonnassa
käyttää malaria-vasta-ainetestiä.
Suomessa testiä käytetään valikoidusti tietyille
malarian riskiryhmille, kuten malarian
sairastaneille tai lapsena malaria-alueella
asuneille. Malaria-NAT-testi verenluovuttajille
on kehitysvaiheessa.
Nykyään on tarjolla NAT-testi myös verenluovuttajien
hepatiitti E (HEV) -seulontaan.
Testi on käytössä muutamissa Euroopan
maissa, mutta ei toistaiseksi Suomessa
eikä muissa Pohjoismaissa. Muita tarjolla olevia
NAT-testejä on dengue- ja zikavirustestit
lähinnä endeemisten alueiden tarpeeseen.
Zikavirustesti on tullut saataville poikkeuksellisen
nopeasti sen jälkeen, kun zikavirus
alkoi levitä etenkin Etelä- ja Väli-Amerikassa.
Tämä kertoo diagnostiikkayritysten ja viranomaisten
aiempaa paremmasta valmiudesta
vastata akuuttien infektiouhkien myötä
tulleisiin tarpeisiin.
Valkosolusuodatus
Valkosolujen vähentäminen verivalmisteista
suodattamalla on parantanut verituotteiden
turvallisuutta mm. ihmisen T-soluleukemiaviruksen
(HTLV) ja sytomegaloviruksen
(CMV) osalta. Kaikkien valmisteiden
valkosolusuodatus on ollut käytössä lähes
15 vuotta. HTLV-seulonta
on voitu lopettaa pienen
esiintyvyyden ja tehokkaan
valkosolusuodatuksen
ansiosta eikä myöskään
CMV-seulontaa tehdä.
Testauksen laajuutta onkin
tarpeen arvioida säännöllisesti
epidemiatilanteen
muuttuessa ja testimenetelmien
kehittyessä.
Matkailu
lisääntyy edelleen
ja uusia mikrobiuhkia
saattaa ilmetä
hyvinkin nopeasti.
Testauksen tulee olla riittävän kattavaa, mutta
silti kustannusvaikuttavaa koko terveydenhuollon
kannalta.
Verivalmisteiden
bakteerikontaminaatio
Esiintyvyydeltään suurin mikrobiriski veri-
valmisteissa on bakteerikontaminaatio. Kontaminantti
on lähes aina ihon normaaliflooran
bakteeri, joka päätyy valmisteeseen
ihopiston kautta verenluovutuksessa. Koko
muu verenvalmistusprosessi tehdään suljetussa
pussisysteemissä, jolloin valmiste ei
altistu enää mikrobeille. Käytännössä riski
esiintyy pääasiallisesti verihiutalevalmisteilla,
jotka säilyvät vain huoneenlämmössä,
jossa myös mikrobit voivat lisääntyä tehokkaasti.
Laskimopunktiokohdan ihon huolellisen
desinfektion ohella riskiä on pienentänyt
merkittävästi ns. etupussin käyttöönotto.
Luovutuksen alussa 30–50 ml verta ohjautuu
etupussiin ja vasta loppuosa menee verivalmisteeseen.
Etupussiin jää ihokontaminantit,
jotka ovat todennäköisimpiä heti ihopiston
jälkeen kuin myöhemmässä vaiheessa.
Etupussin veri hyödynnetään laboratorio-
näytteisiin.
Bakteerikontaminaation riski verihiutalevalmisteissa
on suuruusluokaltaan noin
1:1000. Käytännössä todellinen sepsisriski
on tätä vielä paljon pienempi, koska matala
mikrobipitoisuus tai matalavirulenttinen
kontaminantti ei aiheuta välttämättä mitään
oireita verensaajassa. Todelliset bakteerikontaminaation
aiheuttamat verensiirto-
reaktiot ovat harvinaisia yksittäistapauksia,
mutta tällöin useimmiten merkittävän patogeenin,
kuten Staphylococcus aureus -bakteerin
tai beetahemolyyttisen streptokokin
aiheuttamia.
Lopuksi
Verivalmisteiden infektioturvallisuus on pysynyt
hyvänä jo pitkään. Spesifisten ja erittäin
herkkien nukleiinihapon osoitusmenetelmien
myötä tuoreen katvevaiheen infektioriski
on pienentynyt entisestään. Merkittävin
laboratoriotekninen muutos viimeisen 10
vuoden aikana on ollut nukleiinihapon monistustestien
muuttuminen täysautomaateilla
tehtäväksi ja näytteiden esikäsittely sekä
serologinen seulonta automaatioradalla,
jolloin manuaalinen
työ on vähentynyt.
Matkailu lisääntyy edelleen
ja uusia mikrobiuhkia
saattaa ilmetä hyvinkin nopeasti,
mikä vaatii jatkuvaa
valppautta erityisesti luovuttajavalinnan
suhteen.
Joskus myös uuden seulontatestin
käyttöönotto voi olla
paras ratkaisu riskin minimoimiseksi. Joissakin
maissa on otettu käyttöön turvallisuuden
lisäämiseksi patogeenien inaktivointimenetelmiä
(ns. patogeenireduktio), joita on
saatavilla plasma- ja trombosyyttivalmisteille.
Verivalmiste käsitellään kemikaalilla ja
UV-valolla, jolloin taudinaiheuttajat inaktivoituvat.
Menetelmä kuitenkin lisää kustannuksia
ja vaatii sen vuoksi tarkat laskelmat kustannusvaikuttavuudesta
kyseisen maan todelliset
infektioriskit huomioiden. Suomessa
käytössä oleva jääplasma on Octaplas-
LG®-lääkevalmiste, joka on valmistettu isoista
plasmapooleista ja käsitelty virusten inaktivointi
ja poistomenetelmillä.
Kiitokset SPR Veripalvelun lääkäri Susanne
Ekblom-Kullbergille kirjoituksen tarkistamisesta.
KIRJALLISUUS
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/98/EY
laatu- ja turvallisuusvaatimusten asettamisesta ihmisveren
ja veren komponenttien keräämistä, tutkimista, käsittelyä,
säilytystä ja jakelua varten sekä direktiivin 2001/83/EY
muuttamisesta.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys
6/2013: Veripalvelutoiminta
www.veripalvelu.fi
/www.veripalvelu.fi