Page 53

MOODI | 2017 / No2

miseen, jolle oli tarvetta erityisesti Suomessa. Lähdimme aktiivisesti etsimään uusia partnereita Länsi-Euroopasta ja keskityimme myymään kierroksia, joissa kilpailua on vähemmän. Panostimme erityisesti mikrobiologian, erikoiskemian ja patologian kierrosten markkinointiin. Valitsemamme linja osoittautui menestyksekkääksi. Muutamassa vuodessa saimme erittäin hyviä tuloksia. Myyntimme Länsi Euroopassa kasvoi kolmessa vuodessa huimasti ja saimme satoja uusia asiakkaita kierroksillemme. Uudet asiakkaat tulivat pääasiassa Ranskasta, Britanniasta ja Italiasta. Sama suuntaus jatkuu edelleen ja odotamme osallistujamäärien kasvavan Länsi- Euroopassa tänäkin vuonna. Uudella palvelumuotoilulla laadun suunnannäyttäjäksi Erottautuminen kilpailijoista ja kehityksen kärjessä pysyminen on pienen vientiyrityksen elinehto. Paitsi että kehitämme uusia tuotteita uusille menetelmille, meidän pitää aika ajoin tarkastella kriittisesti olemassa oleva toimintaa ja pyrkiä jatkuvasti uudistumaan asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Palvelumuotoilu on trendisana, mutta se soveltuu erinomaisesti Labqualityn ulkoisten laadunarviointipalveluiden uudistukselle. Tavoitteena on muotoilla laadunarviointikierrokset uudelleen siten, että ne kattavat koko laboratoriotutkimusprosessin eivätkä ainoastaan analyyttistä vaihetta. Nykyiset erilliset pre- ja post-analyyttiset kierrokset yhdistyvät jatkossa perinteisiin laadunarviointikierroksiin muodostaen palvelukokonaisuuden, joka noudattelee potilasnäytteen prosessia laboratorioissa ja vieritutkimusyksiköissä. Ensimmäiset uudet yhdistelmäkierrokset otettiin käyttöön tämän vuoden ohjelmassa ja odotamme mielenkiinnolla tuloksia ja asiakkaiden palautetta toteutuksesta. Ulkoisen laadunarvioinnin ulottaminen koko laboratoriotutkimusprosessiin erottaa Labqualityn selkeästi kilpailijoistamme Euroopassa ja kaikkialla maailmassa. Myös FINASin pääarvioija totesi akkreditointiauditoinnin yhteenvedossa, että Labqualityn valitsema linja laajentaa ulkoiset laadunarviointikierrokset kattamaan koko prosessin laadunarviointi on oikea suunta. Kiinnostus palveluamme kohtaan on hyvässä kasvussa ja uskomme, että Labqualityn menestystarina jatkuu edelleen.  Kasvun painopiste siirtyi Länsi-Eurooppaan Koko Eurooppaa koetellut talouslama 2008– 2009 sai myös Labqualityn viennin kasvun hidastumaan. Samaan aikaan kilpailu Euroopan laadunarviointimarkkinoista kiristyi huomattavasti. 2010-luvun alussa lähdimme hakemaan uusia asiakkaita ja kasvua kaukomailta. Liiketoiminnan käynnistäminen haastavilla markkinoilla ei ollut kuitenkaan helppoa. Vaikeuksia kohdattiin mm. tuotteiden rekisteröinnissä ja toimitusketjun hallinnassa. Myös laatuajattelu oli välillä niin alkeellisella tasolla, että ulkoisesta laadunarvioinnista ei ollut vielä valmiuksia keskustella. Toisinaan tunnustelut eivät edenneet edes sopimusneuvotteluihin. Jätimme myös aktiivisesti sellaiset projektit pois työlistalta, jotka eivät täyttäneet eettisiä vaatimuksiamme. Euroopan taloudellisen tilanteen parantuessa 2010-luvun alun vaikeuksien jälkeen vientinäkymät näyttivät jälleen paremmilta. Teimme uuden strategisen linjauksen ja käänsimme katseen takaisin Euroopan markkinoille. Päätimme myös investoida preanalytiikkaan ja POC-toiminnan kehittä- XXXVI Nordic coNgress iN cliNical chemistry 12-15 JuNe 2018, helsiNki, FiNlaNd www.nfkk2018.fi Welcome to join


MOODI | 2017 / No2
To see the actual publication please follow the link above