TEEMA: HEMATOLOGIA SINAPPIKAASUSTA TÄSMÄHOITOIHIN - Verisyöpien hoidon lupaava tulevaisuus 8 Moodi 6/2016 ANNA GRAN on filosofian tohtori, MBA, New Ventures Lead, Nordics, Johnson & Johnson Innovation. Hän kuuluu Johnson & Johnsonin Lontoon innovaatiokeskuksen tiimiin tehtävänään etsiä Pohjoismaista innovatiivisia terveydenalan tulevaisuuden tuotteita ja solmia yhteistyökumppanuuksia. TIINA JÄRVINEN on filosofian tohtori ja työskentelee lääketieteellisenä asiantuntijana Janssenin (Pharmaceutical Companies of Johnson & Johnson) hematologisen portfolion parissa. Verisyöpien historiaa Verisyövät, joita myös kutsutaan hematologisiksi syöviksi, koostuvat ryppäästä verisolujen syöpäsairauksia. Tavallisimpia verisyöpiä ovat leukemiat, lymfoomat ja multippeli myelooma. Verisyöpiä on tunnistettu noin 1401, ja monet niistä on luokiteltu harvinaisiksi sairauksiksi. Vaikka moni syöpäpotilas elää harvinaisen sairauden kanssa, jolla on vieläpä monimutkainen nimi, yhdessä heitä on monta, sillä verisyövät kattavat seitsemän prosenttia kaikista syövistä Suomessa2. Monet verisyövät kuten leukemiat, lymfoomat ja myelooma ovat immuunijärjestelmän sairauksia. Kun terveiden valkosolujen tilalla on valtavia määriä pahanlaatuisia valkosoluja, vastustuskyky heikkenee. Näiden verisyöpien tavallisia oireita ovat kuume, väsymys ja tartuntataudit sekä opportunistiset infektiot. Vielä sata vuotta sitten verisyöpädiagnoosi oli pääasiassa erittäin huono uutinen potilaalle. Ensimmäiset edistysaskeleet koettiin sädehoitojen ja kemoterapian eli sytostaattihoidon parissa. Ensimmäisen maailmansodan lääkärit huomasivat, että sotilailla, jotka altistuivat sinappikaasulle, oli vain vähän valkosoluja. Terveelle henkilölle tämä olisi haitallista, mutta verisyöpäpotilaalle, jolla on suuria määriä pahanlaatuisia valkosoluja, pienestä sinappikaasuannoksesta oli hyötyä. Toisen maailmansodan jälkeen monet tutkivat lääkärit työskentelivät keskittyneesti mm. lasten verisyöpien, kuten akuutin lymfaattisen leukemian (ALL), hoidon parantami- seksi. Kokeelliset hoidot osoittautuivat usein vaikeiksi ja väsyttäviksi lapsille, ja tänä päivänä lasten asettaminen tutkimuskohteeksi kyseenalaistettaisiin varmasti eettisestä näkökannasta. Esimerkiksi VAMP-hoitoa eli neljää sytostaatin ja immunosuppressiivien yhdistelmää (vinkristiini - 6-merkaptopuriini - metotreksaatti - prednisoni) kokeiltiin 1960-luvulla lähes ensimmäisenä lasten leukemian hoitoon. Rankan kuurin jälkeen suurin osa lapsista sai lähes täydellisen hoitovasteen, vaikka vain muutamaksi viikoksi3. Toisaalta ilman hoitoja syöpää sairastavien lasten tulevaisuus oli erittäin synkkä, joten toimettomana oleminenkin olisi ollut hoitohenkilökunnalle vaikeaa. VAMP-potilaista viisi prosenttia sai yli vuoden kestäneen hoitovasteen, ja muutama heistä parantui kokonaan3. Pikkuhiljaa tieteen kehittyessä yhä suurempi osa potilaista sai hoitovasteen ja pidemmän elämän. Tänä päivänä ALL-diagnoosin saaneista lapsista 90 prosenttia paranee4. Epäspesifi sestä kemoterapiasta kohdennettuun hoitoon Verisyöpien hoitaminen on haasteellista, sillä vain harvoin on olemassa standardihoitoa, jota voitaisiin käyttää sellaisenaan kaikille potilaille. Hoito valitaan potilaan sairauden luonteen, iän, yleiskunnon ja muiden mahdollisten sairauksien perusteella. Kaikki hoidot menettävät ajan myötä tehoaan, ja siksi lääkettä joudutaan välillä vaihtamaan. Esimerkiksi krooninen lymfaattinen leukemia (KLL) on usein hyväennusteinen, ja joka kolmas potilas ei tarvitse hoitoa lainkaan5. KLL:n perinteisiä hoitoja ovat olleet solunsalpaajahoidot. Immunokemoterapia eli monoklonaalisen CD20-vasta-aineen yhdistäminen solunsalpaajiin on muodostanut viimeisen kymmenen vuoden ajan KLL:n hoidon standardin, ja sillä saavutetaan valtaosalle hyväkuntoisista potilaista pitkäkestoinen vaste6. Solunsalpaajat vaikuttavat kuitenkin kaikkiin jakautuviin soluihin, myös terveeseen kudokseen, jolloin potilas usein kokee elämänlaatua huonontavia sivuvaikutuksia. Uusi askel KLL:n hoidossa ovat suun kautta otettavat tyrosiinikinaasiestäjät, jotka sitoutuvat tiettyyn kohdemolekyyliin KLL-solukossa. Nämä inhibiittorit estävät keskeistä viestinvälittäjää, B-solureseptoria, ja niiden odotetaan mullistavan KLL:n hoidon. Erityisen lupaavaa on se, että myös huonon ennusteen omaavat potilaat ovat tutkimuksissa hyötyneet tyrosiinikinaasiestäjistä. Uusien lääkkeiden ei ole toistaiseksi pitävästi osoitettu pidentävän elinaikaa6. Vaikka myeloomaa sairastavien potilaiden elossaoloaika on parantunut viimeisen vuosikymmenen aikana, on uusiutuneen ja hoitoon reagoimattoman myelooman hoidossa vielä suuri täyttymätön hoidollinen tarve. Tavallisimmin käytetyille lääkeaineille vastustuskykyisen potilaan mediaani elossaoloaika on vain yhdeksän kuukautta7. Myös myelooman lääkehoidossa on tapahtumassa suuri muutos, sillä perinteisen solunsalpaajahoidon rinnalle on tullut monia uudella tavalla vaikuttavia myeloomalääkkeitä. Potilaita hoidetaan uuden sukupolven proteasomiestäjillä, immuunivastetta muuntavilla lääkeaineilla, histonideasetyylaasiestäjällä ja kohdennetuilla vasta-aineilla8. Vasta-aineet sitoutuvat myeloomasolujen pinnalla oleviin proteiineihin ja aiheuttavat kasvainsolukuoleman joko suoraan tai erilaisten stimuloivien toimintojen kautta7. Hoitovaihtoehtojen laajeneminen ja suotuisat tutkimustulokset ovat hyvä uutinen potilaalle, mutta lääkärin kannalta hoidon valinta on vaikeampaa7,8. Immuno-onkologiassa ihmisen omaa puolustusjärjestelmää yritetään aktivoida syöpää vastaan. Syövän kasvaessa niin sanotut jarrumolekyylit (eng. check-point) aktivoituvat, eikä immuunijärjestelmä enää tunnista ja tuhoa syöpäsoluja tehokkaasti. Aktiivisessa immuno-onkologiassa hoidon päämääränä on estää immunologisen vasteen sammuminen vaikuttamalla jarrumolekyylien (esimerkiksi CTLA-4, PD-1, PD-L1) toimintaan uusilla vasta-aineilla9. Näitä vasta-aineita kutsutaan immuunijärjestelmän tarkastuspisteen estäjiksi (eng. check-point inhibitor). Hoidoilla on saatu hyviä vasteita myös Hodgkinin lymfooman hoidossa. Lisätutkimuksia tarvitaan optimaalisen annoksen, hoidon keston, yhdistelmien ja mahdollisen ylläpitohoidon selvittämiseksi sekä hoidosta hyötyvien potilaiden tunnistamiseksi. Myös haittavaikutuskirjo on erilainen kuin tavanomaisten lääkkeiden, koska hoidoilla on immunologisia vaikutuksia lukuisiin kudoksiin ja elimiin9. Kantasolusiirto on potentiaalisesti parantava hoito. Alle 70-vuotiaiden myeloomapotilaiden ensilinjan hoito on edelleen intensiivihoito autologisen eli potilaan oman kantasolusiirteen avulla. Nuorehkoille suuren riskin myeloomapotilaille voidaan harkita allogeenista kantasolujensiirtoa, eli kantasolujen siirtoa toisesta, kudostyypiltään sopivasta henkilöstä8. KLL-potilaille allogeeninen
Moodi No 6 | 2016
To see the actual publication please follow the link above