Page 45

Moodi No 6 | 2016

6/2016 Moodi 45 Tapahtumaa tuki mielenkiintoinen näyttely. nisesti laadukas tekeminen on kaiken lähtö- kohta potilaan hoidossa. Hän havainnollisti esitystään runsaiden ja monimuotoisten EKG -käyristä otettujen kuvien avulla ja tähdensi konkreettisesti tyypillisiä virheitä sekä virhetulkintoja, jotka tulevat esimerkiksi väärin sijoitetuista raajaelektrodeista. Turun AMK:n terveiset vieritutkimusten osaamisen varmistamiseen toi lehtori Raini Tuominen, joka luennoi selkeästi ja ymmärrettävästi osaamisen varmistamisen tavoitteista, tehtävistä ja keinoista. Jälleen kerran todettiin potilasturvallisuuden ja laadukkuuden tekijät hyvän hoidon mahdollistajina. Vieritutkimuksen tehtävänä Tuomisen mielestä on tuottaa luotettavia tuloksia ja hahmottaa tutkimusprosessi kokonaisvaltaisesti. Hän kävi läpi pre-, analyyttiset- ja postanalyyttiset vaiheet hyvien käytännön esimerkkien avulla. "Organisaation oma perehdytys, jatkuva systemaattinen seuranta ja myös ulkopuolinen koulutus toimivat osaamisen varmistamisen keinoina", totesi Tuominen. Käytäntöä terveydenhuollon osaajille –sessiossa Heidi Berghäll, sairaalakemisti Tykslabista kertoi, miten vieritutkimusten laatua tulee tarkkailla. Esityksessä käytiin läpi yleisellä tasolla ja informatiivisesti kaikki ne asiat, jotka vaikuttavat laadukkaan vieritutkimuksen toteuttamiseen. Berghäll peräänkuuluttaa nimettyjen vastuuhoitajien roolin tärkeyttä hyvän laadunvarmistuksen turvaajana ja hoitoyksikön aktiivista yhteistyötä tukilaboratorion kanssa. Esimerkkejä tästä ovat uuden laitteen hankinta, laitteen käyttö, näytteenotto, sisäinen ja ulkoinen laadunvarmistus. Terveydenhuollon opettaja Anja Rautajoki pohti, Osaatko tehdä ihopistosnäytteen? Hän korosti, että tulos ei koskaan voi olla parempi kuin näyte. "Ihopistonäytteenotossa noin 70 % kaikista virheistä tulee preanalyyttisessa vaiheessa", totesi Rautajoki. Hänen johdollaan käytiin tiivis läpileikkaus ihopistonäytteenottoon. Laatua laboratorio-osaajille -sessiossa Tykslabin vierianalytiikan tukitoiminnoista kertoi apulaisylilääkäri Pia Leino Tykslabista. Preanalytiikan yhteistyöryhmän terveisiä kentälle päivitti Hanna-Mari Pallari, vs. ylikemisti Tykslabista. Lisäksi Eija Loponen Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy:stä kertoi kokemuksia IT-järjestelmästä vieritutkimuksen tukena. Antikoagulaatiolääkehoidon kenttä elää. Uusia lääkkeitä vaiko vanhaa varfariinia? -katsauksessaan ylilääkäri Kari Koskela Turun hyvinvointitoimialalta käsitteli varfariinin käyttöaiheita, etuja ja ongelmia sekä esitteli uusia vaihtoehtoja, kuten dabigatraani (Pradaxa ™), rivaroksabaani (Xarelto™), apiksabaani (Eliquis™) ja edoksabaani (Lixiana™). Päivän luentotarjonta päättyi ylilääkäri Pirjo Peltomäen esitykseen siitä, miten INR-vieritutkimusten järjestäminen Salon terveyskeskuksessa on organisoitu. Varsinais-Suomessa tapahtumaa tuki diagnostiikka alan näyttely, jossa mukana olivat: Alere Oy, Ascensia diabetes Finland, Oy Bec- ton Dickinson, Labquality Oy, Labsystemsdx Oy, Mediq Suomi Oy, Orion Diagnostics Oy, Roche Diagnostics Oy, Sarstedt Oy, Siemens Healthcare Oy ja Triolab Oy. Osa näytteille- asettajista myös ohjasi vieritutkimustestiä kaikille halukkaille.  Orion Diagnostican innostava tuotevalikoima. Tyksin lastenpoliklinikan lääkäri Lauri Ivaska avasi vieritutkimusprosesseja. Mukana tapahtumassa oli lähes 80 osallistujaa.


Moodi No 6 | 2016
To see the actual publication please follow the link above