Page 5

Moodi No 5 | 2016

5/2016 Moodi 5 UPEITA SYYSTERVEISIÄ VALLILASTA! MIA LINDSTRÖM Toimitusjohtaja Labquality Oy KUVA JUKKA ALASAARI Labqualityn väki nauttii syyspäivän auringosta uusissa toimitiloissa, kun tiilirakennuksen väreihin sointuva villiviini rusottaa upean punaisena sisäpihan seinällä. Olemme päässeet hyvään vauhtiin, ehkäpä ympäristönvaihdoksenkin inspiroimana, josta osoituksena ovat monet uudistukset ja tuoteuutuudet perinteisessä EQA-toiminnassa. Vuoden 2017 palvelukokonaisuus julkaistaan kohtapuoliin. Mukana on pitkästä aikaa tärkeiden analyyttisten uudistusten lisäksi muun muassa laadunarviointia eläinlääkäriasemille, minkä myötä annamme oman pienen panoksemme karvaisten ystäviemme hoidon laadun kehittämiseen jatkossa. Uudistuksia vauhdittamassa on viestintäpäällikkömme, joka esiintyy ensi kertaa lehden sivuilla. Sari Krappe on ottanut Moodin haltuun, ja tuo jo tässä numerossa päätoimittajana teille erittäin mielenkiintoisia ajankohtaisartikkeleita luettavaksi. Samalla Moodin ulkoasu päivittyy tämänhetkisten julkaisutrendien mukaan ja toivottavasti lukijakokemuskin samalla paranee. Lisäksi väläyttelemme lehden sivuilla helmikuisen Labquality Days -kongressimme sisältöä, josta on jälleen tulossa huipputasokas tapahtuma. Ammatillinen pääteema syksyn lehdessä on mikrobiologia. Moodi tarjoaa teille laadukkaan, laajan ja mielenkiintoisen erikoisalakokonaisuuden. Useassa artikkelissa käsitellään muun muassa yleisen mielenkiinnon kohteina olevia rokotusaiheita. Lisäksi mukana on aivan uutta tietoa paastosuosituksista ajankohtaisissa aiheissa. Voimme iloksemme myös kertoa, että Moodi ilmestyy nyt verkkolehtenä. Olemme avanneet kahden viime vuoden numerot vapaasti verkossa luettavaksi, ja uudet numerot siirtyvät nettiin kahden viikon kuluttua julkaisusta. Vastaamme näin meille tulleisiin asiakaspyyntöihin, ja kannustamme kaikkia hyödyntämään jatkossa verkkolehden monet ulottuvuudet. Siinä, missä vuodenajat vaihtuvat säännöllisesti, on myös muutoksesta tullut jatkuva ystävä arkeemme. Muutos ja uudistautuminen ovat voimavaroja, joita mekin ahkerasti hyödynnämme. Vaihtuvasta maisemasta saa aina uutta inspiraatiota, ja Labquality pyrkii aktiivisesti tarttumaan uusiin tuuliin kiinni asiakaskokemuksen parantamiseksi ja palveluidemme vaikuttavuuden tehostamiseksi. Tämän lehden myötä toivotamme inspiraatiota myös kaikille lukijoille sekä oikein aurinkoista ja energistä syksyä!  PÄÄKIRJOITUS Labquality Days -kongressista on tulossa jälleen huipputasokas tapahtuma. Mia Lindström Toimitusjohtaja


Moodi No 5 | 2016
To see the actual publication please follow the link above