Page 32

Moodi No2 | 2016

32 Moodi 1/2013 LABQUA L I T Y DAYS - LUENNOT EB-virus ja patologian laboratorio SAILA KAUPPILA Kirjoittaja on dosentti ja patologian erikoislääkäri PPSHP:n Patologian osastolta. USEIMMAT MEISTÄ ovat saaneet Epstein Barr -viruksen (EBV) jo lapsena. Aikuisista enemmän kuin yhdeksän kymmenestä on kohdannut jossain vaiheessa elämäänsä EB-viruksen, jonka oireettomaksi kantajaksi on enemmän tai vähemmän tietämättään ryhtynyt. Viruksen aiheuttaman primaari-infektion oirekuva on monimuotoinen. Pienellä lapsella EBV ei useinkaan aiheuta oireita laisinkaan tai on hyvin vähäoireinen. Myöhemmällä iällä taudin saavakin voi kokea sen oireettomana, mutta taudin voi myös sairastaa korkeaa kuumetta ja nielutulehdusta aiheuttavana mononukleoosina. Tautiin voi myös liittyä niveltulehdusta, lihaskipuja, imusolmukkeiden ja pernan suurenemista. Myös maksatulehdusta voi esiintyä. MONONUKLEOOSI VOIDAAN todeta niin sanotulla pikatestillä, ja epäselvissä tapauksissa veren vasta-aineita tunnistamalla. Se, että joskus on sairastanut EBV-infektion, voidaan todeta myös vasta-ainetestein. Mononukleoosissa EBV:lle on ominaista EBV:n infektoimien B-solujen hyvänlaatuinen lisääntyminen, johon liittyy T-soluvasteen pohjalta atyyppisiä lymfoblasteja. Immuunivaste pitää kurissa EBV-positiivisten B-solujen lisääntymistä. Nuorelta aikuiselta suurentuneesta imusolmukkeesta otetussa ohutneulanäytteessä tai biopsiassa voidaankin mononukleoosipotilaalla todeta vahva blastireaktio muistuttaen jopa blastisoluista lymfoomaa, joka saattaakin aiheuttaa patologian laboratoriossa differentiaalidiagnostisen haasteen. Kliinikot kuitenkin tunnistavat yleensä taudin hyvin ja näitä näytteitä tuleekin aika harvoin patologian laboratorioon analysoitavaksi. Primaari-infektion jälkeen EBV jää piileksimään pysyvästi elimistöön B-muistisoluihin. Epstein-Barr -virus on mestari harhauttamaan ihmisen immuunipuolustusta. Immuunivasteeltaan terveelle henkilölle EBV ei yleensä aiheuta mitään, ei siten myöskään maligniteetteja. Kuitenkin viruksen kyky manipuloida isäntäsolun solunjakautumista edistäviä geenejä voi johtaa syövän syntyyn erityisesti, jos henkilön immuniteetti on syystä tai toisesta heikentynyt. Virusinfektioiden ajatellaan olevan osallisena jopa 15 %:ssa syövistä (1). Eri virukset vaikuttavat eri tavoin syöpää aiheuttaviin mekanismeihin, muun muassa solujen jakautumiseen ja apoptoosin estoon. Tunnetuin ja yleisin syöpää aiheuttava virus on kohdunkaulan syöpään liittyvä HPV (human papillomavirus). Myös EBV on yksi näitä maligniteetteihin assosioituvista viruksista. Se on herpesviruksiin kuuluva DNA-virus, joka tunnistettiin ensimmäisenä syöpää aiheuttavana viruksena. Anthony Epstein, Yvonne Barr ja Burt Achong julkaisivat 1964 Lancetissa havaintonsa viruksesta, joka löytyi afrikkalaisten lasten kasvaimista, Burkittin lymfoomasta (2). Burkittin lymfooman lisäksi EB-virusta tavataan myös eräiden muiden lymfoomien yhteydessä. Esimerkiksi osaan Hodgkinin lymfoomia ja osaan diffuuseista suurisoluisista B-solulymfoomista liittyy EBV-infektio (3). Terveillä henkilöillä EBV:n affisioimat solut ovat lähes yksinomaan B-soluja, mutta immuniteetin ollessa heikentynyt sitä voidaan tavata myös T-soluissa ja NK-soluissa, assosioituen muun muassa NK/T-solulymfoomaan. Angioimmunoblastisessa T-solulymfoomassa EBV affisioi kuitenkin B-soluja. EBV:tä on primaaristi pidetty lymfosyyttihakuisena viruksena, mutta sitä tavataan myös eräissä epiteliaalisissa kasvaimissa - erityisesti nenänielun lymfoepiteliaalisessa karsinoomassa (lähes kaikissa keratinisoitumattomissa levyepiteelikarsinoomissa) ja jopa noin 10 %:ssa mahan adenokarsinoomissa (4). Lymfaattisten solujen lisäksi EBV kykenee infektoimaan levyepiteeli-, rauhasepiteeli, myoepiteeli- ja sileälihassoluja. ELINSIIRTOIHIN LIITTYVÄ immunosuppressio voi aiheuttaa imukudoksessa EBV-assosioituvia lymfoproliferaatioita (PTLD) plasmasyyttisestä hyperplasiasta tai infektiöösin mononukleoosin kaltaisesta lymfoproliferaatiosta edetessään polymorfiseen monimuotoiseen lymfoproliferaatioon tai jopa lymfoomaksi yltävään monomorfiseen lymfoproliferaatioon (useimmiten suurisoluinen B-solulymfooma) (5). Immuniteettiin vaikuttavat tilat mm. autoimmuunitaudit ja niiden hoidot, immunosuppressiiviset lääkkeet, joita ovat mm. metotreksaatti jaTNF-alfa-antagonistit, voivat lisätä EBV:n aiheuttamia lymfoproliferaatioita ja niihin on ajateltu liittyvän jopa hieman korkeampi riski saada lymfooma. Tieteelliset tulokset lymfoomariskin osalta ovat kuitenkin jossain määrin vaihtelevia ja ristiriitaisiakin (6). Uusia immuniteettiin vaikuttavia biologisia lääkeaineita on useita ja osa niistä on ollut vielä verrattain vähän aikaa käytössä, joten niistä ja perustaudin vaikutuksista EBV-assosioituviin lymfoproliferaatioihin odotetaan saavan tulevina vuosina lisätietoa. Patologian laboratoriossa EB-viruksen osoittaminen liittyy useimmiten tuumoridiagnostiikkaan, oikean tautientiteetin tunnistamiseen. EBV:n osoittamisella ei ole suoraan merkitystä klinikassa hoidon valintaan, mutta tunnistamalla oikea tautientiteetti potilaalle mahdollistuu oikea, juuri hänen tautiinsa sopiva hoito. Patologian osalta EBV detektio voidaan tehdä laboratoriossa immunohistokemiallisesti värjäämällä virusantigeenikirjoa (EBNA ja latent membrane proteins). Kuitenkin, käytännössä in situ hybridisaatio (EBER, Epstein Barr virus-encoded small RNA) suoraan kudosleikkeistä on tällä hetkellä paras menetelmä EBV-assosioitavan neoplasian tunnistamiseen (7). KIRJALLISUUTTA: 1. Pekkonen P ja Ojala PM. Virusinfektio – monimuotoinen syövän aiheuttaja. Duodecim 2013; 129: 1545-1551. 2. Epstein, MA, Achong, BG, and Barr, YM. Virus particles in cultured lymphoblasts from Burkitt’s lymphoma. Lancet. 1964; 1: 702–703 3. Smith E. 50 years of Epstein-Barr virus. 2014 http:// scienceblog.cancerresearchuk.org/2014/03/26/50-yearsof epstein-barr-virus/ 4. Iizasa H, Nanbo A, Nishikawa J, Jinushi M and Yoshiyama H. Epstein-Barr Virus (EBV)-associated Gastric Carcinoma. Viruses 2012; 4: 3420-3439. 5. Swerdlow SH, Campo E, Harris NL, Jaffe ES, Pileri SA, Stein H, Thiele J, Vardiman JW (Eds.): WHO Classification of Tumours of Haematopoietic and Lymphoid Tissues. IARC: Lyon 2008 6. Solomon DH, Mercer E, Kavanaugh A. Observational studies on the risk of cancer associated with TNF-inhibitoris in RA: A review of their methodologies and results. Arthritis Rheum 2012; 64: 21-32. 7. Gulley ML and Tang W. Laboratory assays for Epstein Barr virus-related disease. J Mol Diagn 2008; 10: 74 Moodi 2/2016


Moodi No2 | 2016
To see the actual publication please follow the link above