10 Moodi 1/2013 AJANKOHTA I S TA SOTE-SEKTORILLA on odotettavissa hulabaloota seuraavat 10 vuotta. Perusterveydenhuoltoon satsaaminen ei välttämättä tuo säästöjä erikoissairaanhoitoon. Ennaltaehkäisyssä on kyse myös yksilön vastuusta. Terveydenhuollon kehittäjillä on edessään isoja haasteita. Niistä keskusteltiin torstaina 11. helmikuuta Labquality Days -kongressin Sairaan Hyvä Terveyskeskustelu -vaikuttajapaneelissa. Suomalaisen terveydenhuollon tulevaisuutta pohtivat toiminnanjohtaja Heikki Pälve Suomen Lääkäriliitosta, ylijohtaja Marina Erhola Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL), toimitusjohtaja Aki Lindén Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä (HUS) sekä toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää Mehiläinen Oy:sta. Paneelin moderaattori, kirjailija-konsultti Markus Leikola avasi kysyen, mitä keskustelijat tulevaisuuden terveysjärjestelmältä erityisesti odottavat. Heikki Pälve nosti esiin kustannustehokkuuden ja Marina Erhola johdettavuuden. Janne-Olli Järvenpää taas toivoi, että loputon byrokratiavetoinen uudistaminen loppuisi, ja tuloksiakin saataisiin aikaiseksi. — Tavoitteena pitäisi olla järjestelmä, jossa veronmaksajien panostukset ohjautuvat laadukkaimmille ja tehokkaimmille palveluntuottajille, Järvenpää sanoi. TERVEYTEEN INVESTOINTI kuului paneelin keskeisiin teemoihin: hoidetaanko sairaita vai ehkäistäänkö ennalta? Aki Lindén näki ennaltaehkäisyn kokonaisuutena. — Esimerkistä käy kuolleisuus auto-onnettomuuksissa: kun sain kortin, Suomen liikenteessä menehtyi 1200 henkilöä vuodessa. Nyt vastaava luku on 250. Tähän on päästy harkituilla yhteiskuntapoliittisilla ratkaisuilla, kuten parempien teiden rakentamisella ja turvavyöpakon säätämisellä. — Ihmisten terveyttä edistetään siis suurelta osin muilla kuin terveydenhuollon keinoin. Ajattelutapaa kutsutaan rakenteelliseksi terveyspolitiikaksi, ja olen sen vankka kannattaja, Lindén linjasi. Keskustelussa todettiin, että terveydenhuollon osuus tautien ennaltaehkäisystä on kohtuullisen pieni, vain 10 prosenttia. — Sote-uudistus ei ratkaise ennaltaehkäisyä, vaan kyse on siitä, haluammeko panostaa tehokkaaseen ennaltaehkäisyyn. On tiettyjä kansanryhmiä, joita terveydenhuollon nykytoimenpiteet eivät tavoita. Heidän tavoittamisekseen on tehtävä töitä. Tämä ei ole sote- vaan tahtokysymys, Heikki Pälve kiteytti. Marina Erhola nosti esimerkiksi onnistuneesta ennaltaehkäisystä lastensuojelun. — Lastensuojelussa kannuste on selvä: ennaltaehkäisevän työn kustannukset ovat 3000 euroa asukasta kohden, kun taas laitoshoidon kustannukset ovat 60 000 euroa vuodessa. Imatralla esimerkiksi on saatu erittäin hyviä tuloksia sillä, että on lisätty ennaltaehkäisyyn käytettäviä varoja »Lastensuojelussa tehdään onnistunutta ennaltaehkäisevää työtä.» 200 000 eurolla. Janne-Olli Järvenpää kertoi uskovansa järjestelmän sijaan enemmän yksilöihin ja yhteisöihin: työterveyshuollossa on saatu myönteisiä kokemuksia esimerkiksi sosiaalisen median työkaluin tehdystä elintapaohjauksesta. KETÄ TULEVAISUUDESSA hoidetaan: priorisoidaanko, ja jos, niin millä kriteereillä? Mikä on yksilön vastuu omasta terveydestään? Aki Lindén kaipasi vastuuta myös yhteiskunnalta. — Selvisimme 1990-luvun lamasta erilaisin, luovinkin mallein. Porissa esimerkiksi asetettiin kunnalle työllistämisvelvoite 500 työttömyyspäivän jälkeen. Kyse on siitä, onko solidaarisuutta, Lindén totesi. Heikki Pälve toi esiin Veikko Launiksen Suomen Lääkärilehteen laatiman, potilaan velvollisuuksia käsittelevän pääkirjoituksen. — Vaikka ennaltaehkäisy on tärkeää, ei voida ajatella, että se ratkaisisi kaiken: ihmiset joka tapauksessa sairastuvat aikanaan, ja tarvitsevat – ja ansaitsevat – hyvän hoidon. MARKUS LEIKOLA viritti keskustelua myös kasvavasta valinnanvapaudesta, julkisen ja yksityisen palvelutuotannon roolista, laadun merkityksestä kilpailuvalttina sekä terveydenhuollon työvoiman riittävyydestä. Marina Erhola muistutti, että järjestäjän vastuulla on se, että väestö saa riittävästi terveyspalveluita. — Laadusta kilpailutekijänä puhuttaessa voi todeta, että palveluntuottajien sertifiointi on selviö monella alueella. Tärkein laadun mittari on perusterveydenhuollossa kuitenkin hoitoonpääsy. Janne Olli-Järvenpää kertoi Mehiläisen lääkärivastaanotoille tehtävän vuodessa noin miljoona asiakaskäyntiä, joista karkeasti puolet perustuu yksilön valinnanvapauteen ja puolet palveluiden järjestäjänä toimivan kunnan tai työnantajan päätökseen. — Valinnanvapaus on ollut terveydenhuollossa olemassa aina. Nyt puhutaan lähinnä sen laajentamisesta julkisin varoin. Muutos ei ole nykytilanteeseen nähden merkittävä, Järvenpää arvioi. Aki Lindén antoi Leikolalle pisteitä riittävän laajasta näkökulmasta. — Sote-uudistuksessa on kyse on muustakin kuin siitä, kuinka nopeasti päästään lääkäriin. Kyseinen ongelma on sitä paitsi helposti ratkaistavissa: tarvitaan 400 miljoonaa euroa, jotta yksityisellä omalla rahalla tehdyt käynnit saataisiin potilaalle yhtä halvoiksi kuin kunnallinen terveydenhuolto. — On jännittävää, että samaan aikaan sote uudistuksen odotetaan tuovan 3 miljardin euron säästöt, Lindén pohti. Heikki Pälve totesi ”sapettavan, että ongelmiin ei puututtu 2000-luvun alussa”. — Kansalaiset ovat terveydenhuollon suhteen todella eriarvoisia: yhtäältä on miljoona terveysvakuutusta ja 2 miljoonaa käyntiä työterveyshuollossa, toisaalta rapautuva perusterveydenhuolto. — Terveydenhuollon menoja ei olisi näin paljon, jos potilaat olisivat ihan oikeasti omalääkärinsä hoidossa. Omalääkärijärjestelmä oli lupaava avaus, mutta se romutettiin kasvattamalla potilaslistoja. — Valinnanvapaus lisää potilaiden palveluntuottajilta saamaa tietoa, jonka perusteella heidän on mahdollista valita itselleen sopivin palveluntuottaja. Palveluiden laatu ja saatavuus paranevat, Pälve uskoo. MARINA ERHOLA toi kustannuskeskusteluun lisäsärmää toteamalla, että erikoissairaanhoidon kulut eivät automaattisesti laske sen seurauksena, että perusterveydenhuoltoon panostetaan. Erholan kommentti käynnisti keskustelun perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon roolista. Aki Lindén murehti sitä, että uudistamista on lykätty sote-uudistuksen vuoksi. — Jo nyt on menetetty vuosia. Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyöstä pitää saada järkevää: esimerkiksi säännölliset konsultaatiot sairaalan erikoislääkäreiden ja terveyskeskuslääkärien kesken ovat tehokkaita. Myös Janne-Olli Järvenpäällä oli hyviä kokemuksia julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä. — Tuotamme palvelut esimerkiksi Espoontorin terveyskeskuksessa, jossa palkkalistoillamme olevat lääkärit kirjoittavat lähetteitä HUSiin. Toisaalta taas kuntien pyörittämät terveyskeskukset ostavat konsultaatioita erikoislääkäreiltämme. Heikki Pälve totesi, että kun puhutaan yksityisen ja julkisen välisestä suhteesta, olisi hyvä määritellä, mistä puhutaan: palveluiden järjestämisestä, tuottamisesta vaiko rahoituksesta. — Suomessa ollaan yksimielisiä siitä, että rahoituksen tulee olla julkista. Sen sijaan palveluiden tuottamisessa kannat eriävät. Näen, että asiat voi tehdä hyvin, vaikka ei työskentelisikään kuukausipalkalla kunnallisessa yksikössä. Näin saataisiin myös kaikki resurssit käyttöön. 52 Moodi 2/2016
Moodi No2 | 2016
To see the actual publication please follow the link above