Page 10

Moodi No1 | 2016

huonosti tai jätetään diagnoosin puuttuessa hoitamatta kokonaan. — Tilastojen mukaan sairauden hoitoon menevistä 1,5 miljardista vain 7 prosenttia kuluu diabeteslääkitykseen ja loput, yli 90 prosenttia, liitännäissairauksien hoitoon. Hoitamaton diabetes on suurin työikäisten suomalaisten sokeuttaja, ja aiheuttaa myös esimerkiksi munuaisvaurioita. MAURI — Yhteenkuuluvuuden tunne kasvaa, kun kaikki pääsevät ääneen, Karoliina Vuopala sanoo. Diabeetikkoja syyllistetään turhaan MINNA SEPPÄ KUN PUHUTAAN diabeteksesta, ollaan tekemisissä 10 Moodi 1/2016 AJANKOHTA I S TA mitettiin tammikuussa Novon Suomen yksikön markkinointijohtajaksi. Vuopala on osallistunut aiemmin muun muassa yrityksen naisjohtajien koulutusohjelmaan. — On kannustavaa, että onnistumiset palkitaan lisäkasvun mahdollisuuksilla. Itse otan yhteiskuntatieteilijänä markkinointiposition jännittävänä haasteena. VAIKKA TAHTO olisi hyvä, ei kaikki aina suju suunnitellusti. Novossa on standardoidut prosessit myös tilanteisiin, joissa toimitaan yrityskulttuurin vastaisesti. — Ihmiset tekevät virheitä. Lähtökohtana on, että poikkeamiin tartutaan mahdollisimman varhain. Yhteisen tahtotilan säilyminen pyritään varmistamaan toimivilla palautejärjestelmillä: esimerkiksi ilmapiirikyselyjä tehdään säännöllisesti, ja niissä ilmenevien epäkohtien korjaamisesta on tehtävä systemaattiset suunnitelmat. — Yrityskulttuurin mukaisten toimintatapojen noudattamista valvotaan myös jatkuvin sisäisin auditoinnein. Auditoijat tulevat kansainvälisestä organisaatiosta ja yleensä Pohjoismaiden ulkopuolelta. Henkilökunta myös suorittaa vuosittain testejä, jotka osoittavat, että he hallitsevat toimintaa ohjaavat eettiset säännöt ja lainsäädännön. — Äärimmäisessä tapauksessa, eli jos joku toimii räikeästi yrityskulttuurin vastaisesti, on mahdollisuus tehdä kansainväliselle organisaatiolle anonyymi ilmianto, joka käynnistää sisäisen tutkinnan. Kunnioitus on yksi Novon yrityskulttuurin avainsanoista. — Työntekijöitä kohdellaan täysjärkisinä: tavoitteet ovat järkeviä ja haasteita sekä vastuuta annetaan riittävästi. Asiaan kuuluu hyvä perehdytys ja mahdollisuus RATILAINEN vaikuttaa omaan työhön sekä sen olosuhteisiin. — Palkitsemme onnistumisista myös taloudellisesti. Bonusjärjestelmämme ovat avoimia koko henkilöstölle: kaikki näkevät, mitä on saavutettavissa, ja mitä tämä työntekijältä edellyttää. »Kliinikoiden peruskoulutukseen kuuluu diabetestietoutta vain 4 tuntia.» yhteiskunnallisesti merkittävän asian kanssa, Karoliina Vuopala toteaa. — Maailmassa on 300 miljoonaa diabeetikkoa, joista suurin osa sairastaa tyyppiä 2. Tämä diabeteksen muoto on selkeästi yhteydessä elintapoihin, ja siihen sairastuneiden määrä kasvaa koko ajan, Vuopala kuvaa. Suomessa on Diabetesliiton mukaan noin 300 000 diagnosoitua diabeetikkoa. Heistä kansainvälisesti katsoen suuri osuus, noin 50 000, on tyypin 1 diabeetikkoja. — Lisäksi arviolta 200 000 suomalaista sairastaa tietämättään tyypin 2 diabetesta, mikä nostaa tautia sairastavien kokonaismäärän Suomessa 500 000:een. DIABETES ON monimuotoinen. Tyypissä 1 elimistö ei tuota lainkaan sen tarvitsemaa insuliinia, jolloin sairauden hoitaminen pistettävällä insuliinilla on välttämätöntä. Tyypissä 2 taas voidaan selvitä ruokavaliomuutoksin. Ääripäiden välissä esiintyy erilaisia diabeteksen muotoja. — Diabetes tunnetaan huonosti. Eräs fakta, josta pyrimme kertomaan, on tyypin 2 diabeteksen voimakas periytyvyys: jos toisella vanhemmista on tyypin 2 diabetes, riski lasten sairastumisesta on 40 prosenttia, ja jos molemmilla vanhemmilla on kyseinen sairaus, riski on 70 prosenttia. — Taudin näin voimakas periytyvyys ei tunnu olevan yleisesti tiedossa, mikä johtaa diabeetikkojen turhaan syyllistämiseen. NOVO HALUAA lisätä niin suuren yleisön, päättäjien kuin lääkäreidenkin diabetestietämystä. — Kliinikoiden peruskoulutukseen kuuluu diabetestietoutta vain 4 tuntia. Tämä on todella vähän, ja kuitenkin suurin osa tyypin 2 diabeetikoista hoidetaan perusterveydenhuollossa. Vuopalan mukaan diabetes maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle vuodessa 3 miljardia euroa. Tästä 1,5 miljardia aiheutuu sairauden hoidosta. Loput 1,5 miljardia taas ovat epäsuoria, esimerkiksi sairauspoissaoloista kertyviä kuluja. — Diabetes on elinikäinen, mutta hoidettavissa oleva kumppani. Ongelmia ja kustannuksia tulee, jos sairautta hoidetaan 6 Moodi 1/2016


Moodi No1 | 2016
To see the actual publication please follow the link above