8
törkeän huolimattomasti maksukortin
ja tunnusluvun säilyttämisessä
ja vaati hänen velvoittamistaan
korvaamaan oikeudettomasti
nostetut varat täysimääräisesti.
Korkein oikeus katsoi, ettei A:n
menettely osoittanut niin moitittavaa
piittaamattomuutta turvallisuusmääräyksistä
ja lisääntyneestä
kortin väärinkäytön riskistä, että
hänen huolimattomuuttaan olisi
pidettävä törkeänä. A:n vastuu
maksukortin oikeudettomasta
käytöstä rajoittui käräjäoikeuden
tuomitsemaan maksupalvelulain
62 §:n 2 momentin mukaiseen
määrään. (Ään).
MaksupalveluL 53 § (290/2010)
MaksupalveluL 62 § (290/2010)
KKO:2018:72
Rangaistuksen määrääminen –
Vapaudenmenetysajan vähentäminen
– Yhteinen rangaistus –
Aikaisemmin tuomitun vankeusrangaistuksen
huomioon ottaminen
Hovioikeus oli ottanut rangaistusta
määrätessään rikoslain 7 luvun
6 §:n nojalla huomioon A:lle aikaisemmin
tuomitun vankeusrangaistuksen.
Vankeusrangaistus
voitiin ottaa hovioikeudessa huomioon,
vaikka aikaisempi tuomio
oli annettu muutoksenhaun kohteena
olevan ratkaisun jälkeen.
Aikaisemmin annetussa tuomiossa
mainitusta rikoksesta A oli
ollut tutkintavankeudessa ajan,
joka oli katsottu vankeusrangaistuksen
täydeksi suoritukseksi.
Korkein oikeus katsoi, että aikaisemmin
annetun tuomion vapaudenmenetysaika
tuli rikoslain 6 luvun
13 §:n mukaisesti vähentää
hovioikeudessa tuomitusta rangaistuksesta.
Vapaudenmenetysajan
ja ehdonalaista vapautta koskevien
säännösten yhteensovittaminen
tehdään täytäntöönpanossa.
Ks. KKO:2017:79
RL 7 luku 6 § (751/1997)
RL 6 luku 13 §
KKO:2018:73
Sakko – Sakkomääräys
Ylimääräinen muutoksenhaku –
Tuomion purkaminen rikosasiassa
– Puhevalta
PoliisilaitokÅsen poliisilakimiehen
ja rikosylitarkastajan allekirjoittamassa
hakemuksessa pyydettiin
sanotun poliisilaitoksen poliisimiehen
antaman lainvoimaisen
sakkomääräyksen purkamista sakotetun
eduksi. Korkein oikeus
katsoi ratkaisustaan ilmenevillä
perusteilla, että oikeus hakea sakkomääräyksen
purkua oli sen antaneen
poliisimiehen ohella poliisilaitoksella,
jossa poliisimies on ratkaisun
tehdessään toiminut
KORKEIN
HALLINTO-OIKEUS
Yleishallinto-asiat
KHO:2018:134
Pelastustoiminta – Paloilmoittimen
erheellinen toiminta – Maksun
periminen – Perustevalitus –
Hallintovalitus – Ilkivalta –
Tupakanpoltto
Kaupungin pelastuslaitos oli määrännyt
A Oy:lle 6.10.2015 ja
19.10.2015 päivätyillä laskuilla
maksut erheellisiksi katsomistaan
paloilmoitinhälytyksistä yhtiön
omistamassa kiinteistössä. Palohälytykset
olivat aiheutuneet ruoan
valmistuksesta, tupakoinnista, paloilmoitinpainikkeen
ilkivaltaisesta
painamisesta ja paperin tahallisesta
polttamisesta savunilmaisimen
alla. Yhtiö oli hallinto-oikeudelle
tekemässään perustevalituksessa
vaatinut maksujen poistamista.
Asiassa sovellettavan pelastuslain
säännöksen mukaan mainitun
lain nojalla tehtyyn päätökseen haettiin
muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädettiin. Korkein
hallinto-oikeus totesi, että vakiintuneen
oikeuskäytännön mukaan
perustevalitus voi tulla kysymykseen
vain toissijaisesti eli tilanteissa,
joissa säännönmukainen
muutoksenhaku ei ole joko lainkaan
tai muutoksenhakuajan kulumisen
vuoksi enää käytettävissä.
Hallinto-oikeuden päätös, jolla yhtiön
valitus oli mainittujen maksujen
osalta tutkittu hallintolainkäyttölain
mukaisena hallintovalituksena,
pysytettiin.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että ruuanlaitosta ja tupakoinnista
johtuneista automaattisen paloilmoittimen
hälytyksistä aiheutuneet
tarkastus- ja varmistustehtävät
olivat sellaisia tehtäviä, jotka
olivat puheena olevien hälytysten
liittyessä tavanomaiseen asumiseen
aiheutuneet paloilmoittimen
toistuvasta erheellisestä toiminnasta
ja joista pelastuslaitos oli siten
voinut periä maksut.
Siltä osin kuin kysymys oli paloilmoitinhälytyksistä,
jotka olivat
aiheutuneet paloilmoitinpainikkeen
ilkivaltaisesta painamisesta ja
paperin tahallisesta polttamisesta
savunilmaisimen alla, hälytysten
syynä ei ollut paloilmoittimen sellainen
toiminta, jota olisi voitu pitää
erheellisenä. Hälytyksiin liittyvissä
onnettomuusselosteissa,
määräaikaisessa palotarkastuksessa
ja suoritetussa poistumisturvallisuuden
arvioinnissa ei ollut kiinnitetty
A Oy:n huomiota siihen,
että sen olisi tullut ryhtyä kiinteistöllä
erityisiin toimenpiteisiin ilkivaltaan
perustuvien paloilmoitinhälytysten
estämiseksi esimerkiksi
kulunvalvonnalla, siirtämällä paloilmoitinpainikkeita
tai muilla
toimenpiteillä. A Oy:n ei muutoinkaan
voitu katsoa laiminlyöneen
asiassa huolellisuusvelvollisuuttaan.
Pelastuslaitos ei siten voinut
näiltä osin määrätä yhtiön suoritettavaksi
maksuja.
Pelastuslaki 4 § 1 ja 2 momentti,
12 § 1 momentti 3 kohta, 24 § 1 momentti,
25 §, 27 § 2 momentti 2 ja
4 kohta, 32 § 2 momentti, 95 §, 96 §
1 momentti 2 kohta, 3 ja 4 momentti
ja 104 § 1 momentti (379/2011)
Hallintolainkäyttölaki 22 §
Laki verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
9 § 1 momentti
KHO:2018:135
Omaishoidon tuki – Omaishoidon
tuen myöntäminen – Kunnan
harkintavalta – Voimavarojen
kohdentaminen – Kunnassa
vahvistetut tuen myöntämiskriteerit
Kunnan perusturvalautakunta ei
ollut myöntänyt A:lle omaishoidon
tukea, koska A:n avun, valvonnan
ja hoidon tarve ei ollut niin runsasta
ja sitovaa kuin perusturvalautakunnan
hyväksymissä omaishoidon
tuen yleisissä myöntämiskriteereissä
edellytettiin. Hallinto-oikeuden
päätöksen mukaan lautakunnan
päätöksessä ei ollut vedottu
määrärahojen riittämättömyyteen,
eikä päätös perustunut tähän.
Koska A:n hoitoisuus täytti