9 Momentti 5/2018
Momentti
nen – Valitus vai hallintoriita –
Korvausvastuussa oleva kunta
A oli tyttärensä B:n ollessa X:n kaupungin
lastensuojelun järjestämässä
jälkihuollossa ja asuessa Y:n
kaupungissa maksanut tämän yksityisellä
lääkärillä käynnistä aiheutuneet
terveydenhoitokulut. A
oli jälkikäteen vaatinut X:n kaupungin
sosiaalitoimelta, että se korvaa
hänelle nämä terveydenhoitokulut.
X:n kaupungin viranhaltija
oli hylännyt A:n vaatimuksen ja
X:n sosiaali- ja terveyslautakunta
hänen oikaisuvaatimuksensa.
A oli valittanut sosiaali- ja terveyslautakunnan
päätöksestä hallinto
oikeuteen ja vaatinut, että X:n
sosiaalitoimi velvoitetaan korvaamaan
mainitut terveydenhoitokulut.
Hallinto-oikeus oli hylännyt
A:n valituksen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi
A:n valituksen johdosta, että asiassa
ei ollut kysymys lastensuojelulaissa
tarkoitetun jälkihuollon kustannusten
korvaamisesta eikä jälkihuollon
sisällöstä, vaan jälkihuollossa
olevan lapsen vanhemman
hankkimien terveydenhuollon palvelujen
käyttämisestä aiheutuneiden
lapsen terveydenhoitokulujen
korvaamisesta. Korkein hallintooikeus
totesi, että lastensuojelulaissa
ei ole erikseen säädetty jälkihuollossa
olevan lapsen vanhemman
ja lapsen jälkihuollosta vastaavan
kunnan välisestä lapsen terveydenhoitokulujen
jälkikäteisen
korvausasian ratkaisemisesta.
Korkein hallinto-oikeus katsoi
lisäksi, että X:n sosiaali- ja terveyslautakunta
ei ollut voinut A:ta oikeudellisesti
sitovalla tavalla hylätä
A:n edellä tarkoitettua korvausvaatimusta.
X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan
oli näin ollen katsottava
päätöksessään ainoastaan
esittäneen kannanottonsa asiassa.
A:n X:n kaupungin sosiaalitoimeen
kohdistamassa vaatimuksessa
B:n terveydenhoitokulujen korvaamisesta
oli siten kysymys sellaisesta
julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta
koskevasta riidasta,
joka on hallintolainkäyttölain
69 §:n 1 momentin nojalla käsiteltävä
hallintoriita-asiana. Hallintooikeuden
ei tämän vuoksi olisi tullut
käsitellä asiaa valituksena X:n
sosiaali- ja terveyslautakunnan
päätöksestä.
Korkein hallinto-oikeus kumosi
ja poisti hallinto-oikeuden päätöksen
sekä jätti A:n hallinto-oikeudelle
tekemän valituksen tutkimatta.
Enemmän viivästyksen välttämiseksi
asiaa ei enää ollut syytä
siirtää asiassa alueellisesti toimivaltaiselle
hallinto-oikeudelle hallintoriitana
käsiteltäväksi, vaan
korkein hallinto-oikeus otti asian
välittömästi käsiteltäväkseen.
B oli X:n kaupungin toimesta
järjestetyssä jälkihuollossa ollessaan
asunut Y:n kaupungissa, joka
oli ollut lastensuojelulain 16b §:ssä
tarkoitettu sijoituskunta. Y:n kaupungin
tai sen sairaanhoitopiirin,
johon Y:n kaupunki kuului, olisi siten
tullut järjestää B:n tarvitsemat
terveydenhuollon palvelut, joista
syntyneiden kustannusten korvaamisesta
X:n kaupunki olisi sijoittajakuntana
ollut vastuussa Y:n kaupungille.
Lastensuojelulain 16b §:n 2 momentti
ja terveydenhuoltolain 69 §
huomioon ottaen A:n vaatimus oli
kohdistettu väärään kuntaan.
Asiaa ei tältä osin antanut aihetta
arvioida toisin se, mitä sijoittajakunnan
tai sen sairaanhoitopiirin,
johon se kuuluu, korvausvastuusta
sijoituskunnan tai sen sairaanhoitopiirin,
johon se kuuluu, järjestämistä
terveydenhuollon palveluista
on niiden välisessä suhteessa
säädetty.
A:n hallintoriitana käsiteltävä
hakemus oli siten hylättävä.
Äänestys 5–1–2 (koko jaoston istunto).
Lastensuojelulaki 16 § 1 momentti,
16a § 1 ja 3 momentti, 16b §, 76 §
1 momentti, 90 § 1 ja 3 momentti ja
92 § 1 momentti
Terveydenhuoltolaki 69 § (1326/
2010)
Hallintolainkäyttölaki 69 § ja 70 §
1 momentti
Hallinto-oikeuslaki 2 § (430/1999)
Valtioneuvoston päätös hallintooikeuksien
tuomiopiireistä (490/
1999) 1 §
Valtioneuvoston päätös maakunnista
(799/2009) 1 §
KHO:2018:90
Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen
suojelu – Uusi turvapaikkaperuste
– Seksuaalinen
suuntautuminen – Henkilökohtaisen
uskottavuuden arviointi –
Ilmeisen perusteeton hakemus –
Suullinen käsittely
Asiassa oli kyse uusintahakemuksesta,
jossa uutena turvapaikkaperusteena
oli esitetty, että valittaja
oli kotimaassaan uhattuna homoseksuaalisuutensa
takia. Maahanmuuttovirasto
ei ollut uuden turvapaikkapuhuttelun
jälkeen tekemällään
päätöksellä antanut valittajalle
turvapaikkaa eikä oleskelulupaa.
Maahanmuuttovirasto oli
katsonut valittajan hakemuksen ilmeisen
perusteettomaksi, koska tämän
esittämät väitteet seksuaalisesta
suuntautumisesta olivat selvästi
epäuskottavia.
Valittaja oli valituksessaan hallinto
oikeudelle pyytänyt suullisen
käsittelyn toimittamista voidakseen
kertoa homoseksuaalisuudestaan
sekä homoseksuaalien oloista ja
kohtelusta kotimaassaan Irakissa.
Lisäksi valittaja oli viitannut toimittamaansa
videotallenteeseen, joka
esitti hänen seksuaalista kanssakäymistään
toisen miehen kanssa.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen
suullista käsittelyä pitämättä.
Hallinto-oikeus oli pitänyt sinänsä
mahdollisena, että valittaja oli ollut
seksuaalisessa kanssakäymisessä
miesten kanssa. Kuitenkin hallintooikeuden
mukaan valittajan kertomus
tämän väitetystä homoseksuaalisuudesta
oli ollut erittäin
suppea, pintapuolinen ja epäuskottava.
Hallinto-oikeus ei myöskään
hyväksynyt valittajan toimittamaa
videotallennetta todisteeksi.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että hallinto-oikeus oli pitänyt valittajan
kertomusta tämän homoseksuaalisuudesta
mahdollisena,
joskin epäuskottavana. Nyt puheena
olevassa asiassa suullisessa käsittelyssä
olisi ollut mahdollista
selvittää tarkemmin valittajan väitetyn
seksuaalisen identiteetin
muodostumista sekä sitä, miten
hän on sen tuonut esiin kotimaassaan
ja mitä seuraamuksia siitä on
hänelle aiheutunut tai voisi aiheutua.
Henkilökohtaisen kuulemisen
perusteella olisi voitu myös arvioida,
mikä merkitys videotallenteella
on selvityksenä asiassa. Tähän
nähden valittajan henkilökohtaista
uskottavuutta ei ollut voitu luotettavalla
tavalla arvioida ilman mahdollisuutta
tulla henkilökohtaisesti
kuulluksi hallinto-oikeudessa.
Edellä todettuun nähden korkein
hallinto-oikeus katsoi, että valittajan
pyytämä suullinen käsittely
hallinto-oikeudessa ei ole ollut
ilmeisen tarpeeton hallintolainkäyttölain
38 §:n 1 momentissa tarkoitetulla
tavalla. Kun kysymys oli
suullisen käsittelyn toimittamisesta
valittajan uskottavuuden arvioimiseksi,
olennaista merkitystä ei
ollut sillä seikalla, että hakemus oli
katsottu ilmeisen perusteettomaksi.
Hallinto-oikeuden ei näin ollen
olisi tullut hylätä vaatimusta suullisen
käsittelyn toimittamisesta.
Hallinto-oikeuden ei myöskään
olisi tullut kieltäytyä käyttämästä