8
Sananvapaus – Rahapeliyhtiön
tunnus
Suomalaisen yhtiön internetsivuilla
ja sosiaalisen median tileillä oli
maininta yhteistyöstä ulkomaisen
rahapeliyhtiön kanssa ja rahapeliyhtiön
tunnus. Rahapeliyhtiöllä ei
ollut lupaa panna toimeen rahapelejä
Suomessa. Kysymys oli arpajaislaissa
tarkoitetusta mainonnasta
ja siten markkinoinnista, joka
voitiin lain nojalla kieltää. Unionioikeudessa
taattu palvelujen tarjoamisen
vapaus ei ollut esteenä
arpajaislain yksinoikeusjärjestelmään
kuuluvaan luvattoman rahapelitoiminnan
markkinoinnin kieltämiseen.
Myöskään se, että mainonta
kuului sananvapauden piiriin,
joskin sen reuna-alueelle, ei
ollut esteenä Poliisihallituksen
päätökselle. Kun otettiin huomioon
arpajaislain tavoite vähentää
pelaamisesta aiheutuvia sosiaalisia
ja terveydellisiä haittoja,
laissa säädetyn kiellon vastaisen
toiminnan kieltäminen ei ollut
suhteellisuusperiaatteen tai tarkoitussidonnaisuuden
periaatteen
vastaista.
Arpajaislaki 4 § (661/2010) 3 kohta,
62 § 2 momentti (661/2010) 1 kohta
(575/2011) ja 62a § (661/2010) 1 ja
2 momentti
Suomen perustuslaki 12 §
Sopimus Euroopan unionin toiminnasta
56 artikla 1 kohta
Euroopan ihmisoikeussopimus
10 artikla
KHO:2018:87
Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen
suojelu – Vastuunmäärittämisasetus
– Soveltamisala –
Muussa kuin kansalaisuusvaltiossa
koetut oikeudenloukkaukset
– Palautuskielto
Nigerian kansalainen A oli hakenut
Suomessa turvapaikkaa häntä
Espanjassa uhkaavien oikeudenloukkausten
perusteella. Maahanmuuttovirasto
oli jättänyt hakemuksen
tutkimatta ja käännyttänyt
A:n Espanjaan. Hallinto-oikeus
oli kumonnut Maahanmuuttoviraston
päätöksen ja palauttanut
asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.
Hallinto-oikeus totesi, että
A:n oli hänen kertomansa perusteella
katsottava hakeneen kansainvälistä
suojelua Suomesta suhteessa
Espanjaan siellä kokemansa
kohtelun perusteella. Koska kysymys
ei ollut kansainvälisen suojelun
hakemisesta suhteessa A:n kotimaahan,
A:n turvapaikkahakemuksen
käsittelystä vastuussa oleva
valtio ei määräytynyt vastuunmäärittämisasetuksen
mukaisesti
eikä hakemusta ollut voitu jättää
tutkimatta ulkomaalaislain 103 §:n
1 momentin 2 kohdan nojalla.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että kansainvälisen suojelun piiriin
eivät lähtökohtaisesti kuulu ulkomaalaisen
oleskelumaassa tapahtuneet
oikeudenloukkaukset. Kansainvälistä
suojelua koskevan hakemuksen
käsittelyn yhteydessä
tutkitaan kysymys siitä, onko ulkomaalaiselle
myönnettävä turvapaikka
tai toissijaista suojelua hänen
kansalaisuusvaltiossaan uhkaavan
vainon tai vakavan haitan
vuoksi. Jos ulkomaalainen oleskelee
kansalaisuusvaltionsa ulkopuolella,
hänelle ei voida myöntää
turvapaikkaa tai toissijaista suojelua,
vaikka ulkomaalainen olisi oikeudenloukkausten
vaarassa
muualla kuin kansalaisuusvaltiossaan,
elleivät nämä oikeudenloukkaukset
ole samalla osoitus valittajaa
hänen kansalaisuusvaltiossaan
uhkaavasta vainosta tai vakavasta
vaarasta.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että oleskelumaassa mahdollisesti
tapahtuneet oikeudenloukkaukset
eivät suoraan vaikuttaneet vastuunmäärittämisasetuksen
mukaiseen
kansainvälistä suojelua koskevan
hakemuksen käsittelyvastuun
määräytymiseen. Korkeimman
hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä
(KHO 2012:18 ja
2015:130) aikaisemmin omaksuttu
toisensuuntainen tulkinta johti
vastuunmäärittämisasetuksen periaatteiden
vastaiseen lopputulokseen,
eikä tuota tulkintaa ollut pidettävä
perusteltuna. Espanjaa
kohtaan esitetyt väitteet oli kuitenkin
tutkittava palautuskiellon kannalta.
Euroopan parlamentin ja Euroopan
unionin neuvoston asetuksen
(EU) N:o 604/2013 kolmannen
maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman
henkilön johonkin jäsenvaltioon
jättämän kansainvälistä
suojelua koskevan hakemuksen
käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion
määrittämisperusteiden
ja -menettelyjen vahvistamisesta
(uudelleenlaadittu vastuunmäärittämisasetus,
ns. Dublin III),
1 artikla, 2 artikla, 3 artiklan 1–2
kohta, 12 artiklan 4 kohta ja 17 artiklan
1 kohta.
Vaatimuksista kolmansien maiden
kansalaisten ja kansalaisuudettomien
henkilöiden määrittelemiseksi
kansainvälistä suojelua saaviksi
henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden,
jotka voivat saada toissijaista
suojelua, yhdenmukaiselle asemalle
sekä myönnetyn suojelun sisällölle
annetun Euroopan parlamentin
ja neuvoston direktiivin
2011/95/EU (ns. uudelleenlaadittu
määritelmädirektiivi),1 artiklan
a kohta sekä e, g ja h alakohdat.
Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivi 2013/32/EU kansainvälisen
suojelun myöntämistä
ja poistamista koskevista yhteisistä
menettelyistä (ns. uudelleenlaadittu
menettelydirektiivi), 33 artiklan
1 kohta
Ulkomaalaislain 3 §:n 13 kohta,
87 §:n 1 momentti, 88 §:n 1 momentti,
101 §:n 1 kohta, 103 § ja
147 §
Euroopan unionin tuomio asiassa
C-394-/12, Abdullahi, 10.12.2013
Vrt. KHO 2012:18 ja 2015:130
KHO:2018:88
Ampuma-ase – Aseluvan myöntäminen
– Hyväksyttävä käyttötarkoitus
– Tyhjentävä luettelo –
Työperuste – Välttämättömyysedellytys
– Virka-asetta vastaava
ase – Rajavartija
Rajavartija haki ampuma-aseen
hallussapitoon oikeuttavaa lupaa
työperusteella sellaiselle 9 mm pistoolille,
joka vastasi hänen työtehtävissään
käyttämäänsä asetta. Lupahakemuksensa
tueksi rajavartija
oli ilmoittanut aseluvan mahdollistavan
ampumaharjoittelun virka
asetta vastaavalla aseella myös
vapaa-ajalla, mahdollisuuden
käyttää asetta tarvittaessa myös
varsinaisten virkatehtävien yhteydessä
ja mahdollisuuden ryhtyä
välttämättömiin toimenpiteisiin
rajavartiolaitoksen tehtävien alaan
kuuluvan vakavan rikoksen estämiseksi
vapaa-ajalla.
Aseluvan käyttötarkoituksia
koskevassa ampuma-aselain tyhjentävässä
luettelossa edellytetään
aselupaa työperusteella haettaessa,
että ampuma-ase, jota lupahakemus
koskee, on välttämätön
työn suorittamiseksi. Välttämättömyysedellytys
ei asiassa täyttynyt.
Näin ollen poliisilaitos oli voinut
hylätä aselupahakemuksen.
Ampuma-aselaki 43 § 1 momentti
3 kohta
KHO:2018:89
Lastensuojelun jälkihuolto – Terveydenhoitokulujen
korvaamimomentti_