14
nusten kohtuullisuuden arvioinnista.
Kun otettiin huomioon Maaseutuviraston
harkintavalta toimintarahalla
katettavien kustannusten
kohtuullisuuden arvioinnissa
sekä toimintaryhmän tehtävät
ja sille myönnettävän toimintarahan
käyttötarkoitus, hallinnonalan
palkkoihin ja toimintaryhmien
keskinäiseen vertailuun pääosin
perustunutta arviointia voitiin
pitää perusteltuna lähtökohtana
kustannusten kohtuullisuuden
arvioinnille. Vaikka Maaseutuviraston
päätöksen puutteena voitiinkin
pitää sitä, että päätöksestä
ei käynyt ilmi, miten virasto oli arvioinut
yhdistyksen esittämien
palkkakustannusten kohtuullisuutta
suhteessa toimintarahahakemuksessa
esitettyyn yhdistyksen
toiminnan laatuun ja laajuuteen,
tämä arvio oli sittemmin esitetty
Maaseutuviraston lausunnossa
hallinto-oikeudelle. Korkein
hallinto-oikeus totesi lisäksi hallinto
oikeuden tavoin, ettei Maaseutuvirasto
ollut toiminut tasapuolisuuden
periaatteen vastaisesti jättäessään
vastaavan enimmäispalkkaehdon
sisällyttämättä osaan toimintarahan
myöntämispäätöksistä.
Kustannusten kohtuullisuudesta
oli varmistuttava joka tapauksessa
viimeistään toimintarahan
maksamisvaiheessa. Yhdistyksen
valitus hylättiin.
Laki maaseudun kehittämisen tukemisesta
66 § ja 69 § 3 momentti
Valtioneuvoston asetus maaseudun
hanketoiminnan tukemisesta
34 § 1 momentti, 35 § 1 momentti
1 kohta ja 2 momentti
Hallintolaki 6 ja 45 §
Verotus
KHO:2018:26
Arvonlisävero – Verollinen
myynti – Myynnin oikaisuerä –
Perusteeton laskutus – Hinnanalennus
– Vahingonkorvaus –
Ajallinen kohdistaminen
A oli harjoittanut yksityisenä elinkeinonharjoittajana
henkilökuljetusliikennettä,
josta hän oli ollut
arvonlisäverovelvollinen. B:n kunnan
ja A:n välillä oli vallinnut sopimussuhde,
jonka perusteella A oli
laskuttanut kuntaa kunnan järjestämisvastuulla
olleista vammaispalvelulain
mukaisista kuljetuksista
osin perusteettomasti vuosien
2007–2011 aikana. A oli hovioikeuden
tuomiolla velvoitettu maksamaan
kunnalle takaisin liikaveloituksen
määrä arvonlisäveroineen.
Hyvitystä, jonka A oli B:n kunnalle
hovioikeuden tuomion perusteella
maksanut, oli arvonlisävero
oikeudellisesti luonnehdittava
hinnanalennukseksi ja sellaiseksi
oikaisueräksi, jonka perusteella
A:n arvonlisäverollisen myynnin
veron perustetta oli oikaistava. Oikaisu
oli hyvän kirjanpitotavan
mukaan kohdistettava sille tilikaudelle,
jonka aikana hovioikeuden
tuomio oli annettu. Äänestys 4–1.
Verohallinnon palautuspäätös
kohdekaudelta 12/2014.
Arvonlisäverolaki 78 § 1 momentti
1 kohta (1501/1993) ja 139 § 1 momentti
Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
annettu neuvoston direktiivi
2006/112/EY 90 artikla 1 kohta
KHO:2018:35
Ennakkoperintä – Työnantajan
sosiaaliturvamaksu – Palkka –
Ryhmäeläkevakuutus – Kollektiivinen
lisäeläketurva – Osakeyhtiön
osakas – Vakuutusmaksun
määrä
A ja B omistivat koko X Oy:n osakekannan,
ja X Oy omisti koko Y
Oy:n osakekannan. Y Oy oli joulukuussa
vuonna 2010 ottanut ryhmäeläkevakuutuksen,
jossa vakuutettuina
olivat ensin vain A ja B
sekä vuoden 2011 kesäkuusta lukien
myös B:n puoliso C. Y Oy oli
maksanut vakuutusmaksuja A:n
osalta vuosina 2010–2011 yhteensä
337623 euroa ja B:n osalta vuosina
2010–2012 yhteensä 333508 euroa.
Y Oy ei ollut maksanut rahapalkkaa
A:lle ja B:lle.
Y Oy:ssä toimitetussa verotarkastuksessa
oli katsottu, että yhtiön
A:n ja B:n osalta maksamat vakuutusmaksut
olivat vakuutettujen
henkilöiden palkkatuloa. Yhtiölle
oli maksuunpantu tältä osin
suorittamatta jääneet työnantajan
sosiaaliturvamaksut veronkorotuksineen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että Y Oy oli sinänsä voinut järjestää
kollektiivisen lisäeläketurvan
työntekijöistään koostuvalle henkilöpiirille
osakastyöntekijöihin
rinnastettavat A ja B mukaan lukien.
Kun otettiin huomioon A:n ja
B:n osalta maksettujen vakuutusmaksujen
suuri määrä, yhtiön katsottiin
heidän osaltaan korvanneen
rahapalkan eläkevakuutusmaksujen
muodossa, minkä vuoksi
heidän osaltaan asiassa ei ollut
kyse kollektiivisesta lisäeläketurvasta.
Y Oy:n A:n ja B:n osalta
maksamat vakuutusmaksut olivat
kokonaisuudessaan vakuutettujen
henkilöiden ennakkoperintälain
13 §:ssä tarkoitettua palkkaa, jonka
perusteella yhtiön olisi tullut suorittaa
työnantajan sosiaaliturvamaksuja.
Vuodet 2010–2012.
Ennakkoperintälaki 13 § 1 ja 3 momentti
Laki työnantajan sosiaaliturvamaksusta
4 § (1114/2005) 1 ja 2 momentti
Tuloverolaki 68 § (772/2004) 1 momentti
ja 96a § 2 momentti (772/
2004)
KHO:2018:36
Henkilökohtaisen tulon verotus
– Tulon veronalaisuus – Palkka
– Työnantajan suorittamat eläkevakuutusmaksut
– Kollektiivinen
lisäeläkevakuutus –
Työntekijän irtisanominen
B Oy oli syksyllä 2012 käydyissä
yhteistoimintaneuvotteluissa tarjonnut
tuotannollisista ja taloudellisista
syistä mahdollisesti irtisanottavalle
henkilöstölleen 18000
euron tukipaketin työntekijää kohden.
Tukivaihtoehtoina olivat olleet
1) 18000 euron suuruinen talletus
lisäeläkerahastoon (henkilöt,
joilla mahdollisuus siirtyä eläkkeelle
työttömyyspäivärahan jälkeen,
iältään 58 vuotta ja 1 kuukausi
työsuhteen päättyessä) ja 2)
18000 euron rahakorvaus, joka
voidaan käyttää esimerkiksi pidennettynä
irtisanomisaikana tai
kouluttautumiseen (kaikki muut
mahdollisesti irtisanottavat). B Oy
oli joulukuussa 2012 irtisanonut
kaikkiaan 27 työntekijäänsä mukaan
lukien A:n. B Oy oli ottanut
18:lle vuonna 1955 tai aikaisemmin
syntyneelle irtisanottavalle työntekijälle
mukaan lukien A:lle ryhmäeläkevakuutuksen.
B Oy oli
vuosina 2012 ja 2013 maksanut
A:han kohdistuvia vakuutusmaksuja
9000 euroa kumpanakin
vuonna.
B Oy:n A:lle tarjoamaa ryhmäeläkevakuutusta
ja yhtiön vakuutuksen
perusteella suorittamia
vakuutusmaksuja oli edellä selosmomentti_