9 Momentti 5/2017
Momentti
tarkoitus muodostaa suhteettoman
raskasta prosessia.
Hallintoviranomaisen asiakirjapyynnön
johdosta tekemässä julkisuuslain
säännöksiin perustuvassa
julkisuusarvioinnissa oli puolestaan
lähtökohtana arvioinnin asiakirja
ja tietokohtaisuus sekä se,
että julkisuuden rajoituksia ei julkisuusperiaatteen
tarkoitus huomioon
ottaen tullut tulkita laventavasti.
Yrityksen salassapitotahdolla
ja esittämällä selvityksellä ei ollut
ratkaisevaa asemaa arvioitaessa
sitä, sisältääkö pyydetty asiakirja
liikesalaisuuksia, vaan salassapidon
perusteita oli arvioitava objektiivisesti.
Oikeudenkäynnin julkisuudesta
yleisissä tuomioistuimissa annetun
lain nojalla annetut salassapitomääräykset
eivät olleet sitovia
ratkaistaessa julkisuuslain nojalla
samoja asiakirjoja koskevaa asiakirjapyyntöä
hallintoviranomaisessa
ja käsiteltäessä asiakirjapyyntöasiaa
koskevia valituksia
hallintotuomioistuimissa. Asiakirjojen
julkisuutta ja salassa pidettävyyttä
koskeva arviointi oli tullut
tehdä ja tuli tehtäväksi itsenäisesti,
yleisissä tuomioistuimissa annettujen
salassapitomääräysten ja niiden
perustana olevien arvioiden
sitomatta tuota harkintaa.
Laki viranomaisten toiminnan
julkisuudesta (julkisuuslaki) 24 §
1 momentti 20 kohta
Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta
yleisissä tuomioistuimissa
2 §, 3 § 1 momentti 5 kohta ja 10 §
KHO:2017:83
Ulkoasutavaramerkki – Erottamiskyvyn
puuttuminen – Erottamiskyvyn
saavuttaminen käytön
kautta – Tunnettuustutkimus
Asiassa oli korkeimmassa hallintooikeudessa
ratkaistavana, oliko rekisteröitäväksi
haettu merkki, joka
muodostui juustoille tarkoitetusta
hopeanvärisestä kolmionmuotoisesta
ulkoasusta, erottamiskykyinen
sellaisenaan tai saavuttanut
erottamiskyvyn käytön perusteella.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
kuten markkinaoikeus, että mainittu
ulkoasu ei itsessään ollut
omiaan erottamaan valittajan tavaroita
muiden vastaavista tavaroista,
eikä siten ollut sellaisenaan
erottamiskykyinen kysymyksessä
oleville tavaroille.
Korkein hallinto-oikeus katsoi lisäksi,
kuten markkinaoikeus, ettei
rekisteröitäväksi haettu ulkoasu ollut
myöskään käytön perusteella
tullut erottamiskykyiseksi kysymyksessä
oleville tavaroille. Asiassa
esitetty selvitys ei osoittanut,
että mainittua ulkoasua olisi sellaisenaan
käytetty tavaramerkin tavoin
ja että kohderyhmä mieltäisi
rekisteröitäväksi haetun ulkoasun,
joka muodostui pelkästään samanlaisille
tuotteille tyypillisestä hopeanvärisestä
kolmion muotoisesta
ulkoasusta, juustoille tarkoitettuna
tavaramerkkinä. Asiassa esitettyjen
tunnettuustutkimusten mukaan
huomattava osa vastaajista oli
tutkimustilanteessa yhdistänyt rekisteröitäväksi
haetun ulkoasun
yhtäältä valittajayhtiöön ja toisaalta
Aura-juustoon tai sinihomejuustoon,
joita vastaajat olivat saattaneet
pitää synonyymeinä siten, että
Aura-juusto oli abstrahoitunut tarkoittamaan
ylipäätään homejuustoa
tai sinihomejuustoa. Korkein
hallinto-oikeus katsoi, etteivät pelkästään
esitetyt tunnettuustutkimusten
tulokset voineet johtaa katsomaan,
että haettu merkki olisi
saavuttanut erottamiskyvyn käytön
perusteella. Valittajan esittämä
selvitys ei kokonaisuutena arvioituna
osoittanut erottamiskyvyn
saavuttamista käytön perusteella.
Tavaramerkkilaki 1 § (39/1993)
2 momentti ja 13 § (56/2000)
Unionin tuomioistuimen tuomiot:
asia C-98/11 P, Chocoladefabriken
Lindt & Sprüngli v. SMHV
(EU:C:2012:307), asia C-215/14,
Société des Produits Nestlé
(EU:C:2015:604) ja yhdistetyt asiat
C-217/13 ja C-218/13, Oberbank
ym. (EU:C:2014:2012)
KHO:2017:84
Apteekkilupa – Apteekkiluvan
peruuttaminen – Apteekkimaksu
– Apteekkimaksurikkomus –
Apteekkimaksuilmoituksen laiminlyönti
– Törkeä kirjanpitorikos
– Ehdollinen vankeusrangaistus
– Ilmeinen sopimattomuus
– Varoitus – Elinkeinovapaus
– Ammatinharjoittamisvapaus
– Ne bis in idem – Lääketurvallisuus
– Kokonaisharkinta
– Luottamuksensuojaperiaate –
Suhteellisuusperiaate
Fimea ja hallinto-oikeus olivat pitäneet
törkeästä kirjanpitorikoksesta
ja apteekkimaksurikkomuksesta
ehdolliseen vankeusrangaistukseen
tuomittua apteekkiluvan haltijaa
(jäljempänä apteekkari) ilmeisen
sopimattomana harjoittamaan
apteekkitoimintaa siten, että hänen
apteekkilupansa oli lääkelain 50 §:n
9 kohdan nojalla tullut peruuttaa.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että apteekkarille voitiin asettaa
tiukat edellytykset paitsi vastata
lääkehuollon toimivuudesta ja turvallisuudesta
myös hoitaa apteekkiliikkeen
harjoittajalle asetetut
muut lakisääteiset velvoitteet.
Apteekkilupa tuli kuitenkin peruuttaa
ainoastaan tilanteissa, joissa
oli kysymys vakavista puutteista,
laiminlyönneistä tai väärinkäytöksistä.
Näin tulkittuna lääkelain
50 §:n 9 kohdan soveltamiselle ei
ollut apteekkarin perusoikeuksista
johtuvaa estettä.
Toisin kuin valittaja oli esittänyt,
apteekkiluvan peruuttaminen
lääkelain 50 §:n 9 kohdan nojalla ei
edellyttänyt, että apteekkarille oli
annettu ensin varoitus. Edellytyksenä
apteekkiluvan peruuttamiselle
ei ollut, että apteekkari ei enää
täyttänyt apteekkiluvan myöntämiselle
lääkelain 43 §:n 2 momentissa
säädettyjä edellytyksiä. Lääkelain
50 §:n 9 kohdan soveltaminen
ei myöskään edellyttänyt, että
apteekkarin arvioitavana oleva toiminta
oli liittynyt suoraan apteekin
lääkelain 38 §:n 1 kohdassa tarkoitettuun
perustehtävään.
Apteekkiluvan peruuttamisessa
ei ollut kysymys kaksoisrangaistavuudesta
apteekkarin teon
tai laiminlyönnin moitittavuuden
perusteella, vaan siitä, voitiinko
hänen arvioida pystyvän edelleen
turvaamaan lääkehuollon ja -turvallisuuden
toimivuuden sekä
täyttämään muut laissa säädetyt
velvollisuutensa.
Apteekkari oli laiminlyömällä
kirjanpito- ja apteekkimaksuilmoitusvelvollisuutensa
syyllistynyt
vakavaan laiminlyöntiin, joka oli
liittynyt välittömästi apteekkitoimintaan
ja jonka perusteella Fimean
oli tullut arvioida hänen sopivuuttaan
jatkaa apteekkiliikkeen
harjoittamista. Arvioinnissa oli tullut
ottaa huomioon apteekkarin
toiminta ja sen seuraukset kokonaisuutena
suhteellisuusperiaatteen
mukaisesti.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että arvioitaessa, oliko apteekkaria
pidettävä ilmeisen sopimattomana