14
nöstoimisto ollut toiminut saamansa
tehtäväksiannon mukaisesti.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
kuten markkinaoikeuskin, että
EPO:n Euroopan patenttisopimuksen
122 artiklaa koskeva ratkaisukäytäntö
oli otettava asian arvioinnissa
huomioon. Valittajien ei kuitenkaan
voitu senkään valossa katsoa
toimineen niin huolellisesti
kuin olosuhteet vaativat. Laiminlyöntiä
ei voitu pitää yllättävänä
virheenä muutoin toimivassa järjestelmässä,
kun käännöstoimistolla
ei ollut lainkaan omaa määräaikavalvontaa
eivätkä valittajat
myöskään itse valvoneet, toimiko
käännöstoimisto uutena yhteistyökumppanina
saamansa tehtäväksiannon
mukaisesti. Patenttilain
71a §:ssä tarkoitettu huolellinen
toiminta olisi kansallisen voimaansaattamisen
laiminlyönnin vakavat
seuraamukset huomioon ottaen
edellyttänyt korkealaatuisen ja
luotettavan hakemusten ja määräpäivien
seuranta- ja valvontajärjestelmän
käyttöä.
Korkein hallinto-oikeus ei
muuttanut markkinaoikeuden
päätöksen lopputulosta, jolla valitus
PRH:n päätöksestä oli hylätty.
Patenttilaki 71a § ja 70g–70i §
HE 161/1995 vp
KHO:2017:98
Maankäyttö ja rakentaminen –
Rakennusvalvonta – Hallintopakko
– Rakennus – Rakennuslupa
– Luvan tarve – Saunalautta
Asumiseen käytettävän tilan rannassa
pääosan ajasta sijaitsevan
saunalautan katsottiin vastaavan
käyttötarkoituksensa, kokonsa,
ulkonäkönsä, rakenteensa ja pysyvyytensä
puolesta tavanomaista
rantasaunaa. Se edellytti viranomaisvalvontaa
muun ohella maisemaan,
turvallisuuteen, jätevesi-
ja jätehuoltoon liittyvien seikkojen
vuoksi. Saunalautan oli näissä
oloissa katsottava olevan rakennus,
jonka rakentaminen edellytti
rakennuslupaa. Kyse ei siten ollut
maankäyttö- ja rakennuslain
126a §:ssä tarkoitetusta toimenpideluvanvaraisesta
liikuteltavan
laitteen pitämisestä paikallaan sellaista
käyttöä varten, joka ei liity
tavanomaiseen veneilyyn. Koska
saunalautalla ei ollut rakennuslupaa,
lautakunta oli voinut määrätä
sen poistettavaksi sakon uhalla.
Maankäyttö- ja rakennuslaki 113 §,
125 § ja 182 §
KHO:2017:99
Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen
suojelu – Palautuskielto –
Vainokokemukset – Kertomuksen
uskottavuus – Oleskelulupa
yksilöllisestä inhimillisestä
syystä
Asiassa oli kansainvälisen suojelun
osalta kysymys siitä, voitiinko
A:n katsoa osoittaneen uskottavalla
tavalla todeksi, että häntä uhkaisi
vaara joutua kidutuksen tai
muun epäinhimillisen tai ihmisarvoa
loukkaavan kohtelun kohteeksi,
jos hänet palautettaisiin kotimaahansa
Kongon demokraattiseen
tasavaltaan. Arvioinnissa oli
otettava huomioon ulkomaalaislaista,
määritelmädirektiivistä ja
kansainvälisistä sopimuksista sekä
niiden soveltamiskäytännöstä ilmenevät
kertomuksen uskottavuuden
arvioinnissa huomioon
otettavat seikat.
Korkein hallinto-oikeus piti uskottavana
A:n kertomusta oleskelustaan
lapsisotilaiden koulutusleirillä
vuosina 1996–2000. A oli
kertonut johdonmukaisesti myös
isänsä viranomaisille tekemistä
korvaushakemuksista koulutusleirillä
oloon liittyen. Lisäksi korkein
hallinto-oikeus piti mahdollisena,
että valittajaan ja hänen perheeseensä
oli heidän kotimaassaan
kohdistunut väkivallantekoja korvaushakemusten
vuoksi. Toisaalta
A:n kertomus oli monin osin epäuskottava
ja epäjohdonmukainen.
Siten uskottavana ei voitu pitää
A:n kertomusta siitä, että häneen ja
hänen perheeseensä oli toistuvasti,
useiden vuosien ajan ja useissa eri
asuinpaikoissa kohdistunut vakavia
väkivallantekoja korvaushakemusten
lähettämisen vuoksi.
Eri vaiheissa esitettyjen lääkärinlausuntojen
mukaan A:lla oli
kehossaan vammoja, jotka eivät
olleet ristiriidassa hänen kertomiensa
kidutuskokemusten kanssa.
Lääkärinlausuntojen, A:n kertomuksen
ja Kongon demokraattista
tasavaltaa koskevan maatietouden
perusteella oli mahdollista,
että A:n vammat olivat syntyneet
sotilaspukuisten henkilöiden pahoinpideltyä
A:ta. Uskottavana ei
kuitenkaan ollut pidettävä, että
A:han olisi useiden vuosien aikana
kohdistettu toistuvia pahoinpitelyjä
tai muita ihmisoikeusloukkauksia.
A ei ollut kotimaassaan ollut poliittisesti
tai muuten yhteiskunnallisesti
aktiivinen eikä hän ollut
missään vaiheessa ollut pidätettynä
tai vangittuna. Hyökkääjät olivat
ensisijaisesti olleet kiinnostuneita
A:n isästä. Isä oli kuulunut
oppositiopuolueeseen, mutta hänen
poliittinen aktiivisuutensa ei
ollut perheeseen kohdistettujen
hyökkäysten syynä.
Korkein hallinto-oikeus hyväksyi,
että A oli voinut joutua yksittäisten
väkivallantekojen kohteeksi
kotimaassaan. Kun kuitenkin
otettiin huomioon A:n kertomuksen
osittainen epäuskottavuus, hänen
henkilöönsä liittyvät seikat,
mahdollisten hyökkäysten kohdistuminen
ensisijaisesti A:n edesmenneeseen
isään sekä väkivallanteoista
kulunut aika, korkein hallinto
oikeus katsoi olevan erittäin
epätodennäköistä, että A olisi ainakaan
enää kotimaansa viranomaisten
erityisen mielenkiinnon kohteena.
Hänellä ei siten ollut perusteltua
aihetta pelätä joutuvansa kotimaahansa
palautettuna vainotuksi
tai todelliseen vaaraan kärsiä
vakavaa haittaa.
Korkein hallinto-oikeus otti kuitenkin
huomioon A:n kokemukset
lapsisotilaiden koulutusleirillä
sekä hakijan terveydentilasta
muutoin kokonaisuudessaan saadun
selvityksen. Näiden perusteella
korkein hallinto-oikeus arvioi
oikeaksi, että A:lle myönnetään
oleskelulupa ulkomaalaislain
52 §:n nojalla yksilöllisestä
inhimillisestä syystä.
Suomen perustuslaki 9 § 4 momentti
Ulkomaalaislaki 52 § 1 momentti,
87 §, 87a §, 87b §, 88 §, 88a § (323/
2009), 88c §, 88d §, 97 § 3 momentti
(194/2015), 97a § 2 momentti, 98 §
2 ja 3 momentti ja 147 §
Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista
kolmansien maiden
kansalaisten ja kansalaisuudettomien
henkilöiden määrittelemiseksi
kansainvälistä suojelua saaviksi
henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden,
jotka voivat saada toissijaista
suojelua, yhdenmukaiselle asemalle
sekä myönnetyn suojelun
sisällölle (uudelleenlaadittu
määritelmädirektiivi) 2 artikla,
4 artikla ja 15 artikla