9 Momentti 4/2017 Momentti ja turvapaikanhakijan henkilökohtaista kuulemista. Asian selvittäminen hallinto-oikeudessa ei ollut ollut valitusasian ratkaisun kannalta riittävää. Tämän vuoksi hallinto oikeuden päätös oli kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi. Suomen perustuslaki 11 § Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus 18 artikla Euroopan ihmisoikeussopimus 9 artikla Euroopan unionin perusoikeuskirja 10 artikla 1 kohta Pakolaisen oikeusasemaa koskeva yleissopimus 1 artikla A kohta 2 alakohta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) 2 artikla d alakohta, 9 artikla 1 kohta a alakohta sekä 10 artikla 1 kohta b alakohta Unionin tuomioistuimen tuomio asioissa C-71/11 ja C-99/11 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 23.3.2016 asiassa F.G. v. Ruotsi Ulkomaalaislaki 87 § 1 momentti, 87a § 1 momentti, 87b § 1 momentti ja 2 momentti 2 kohta, 88 § 1 momentti, 88b § ja 147 § Hallintolainkäyttölaki 33 §, 37 § 1 momentti ja 38 § 1 momentti Ks. myös KHO 2009:87, 2011:114 ja 2016:81 KHO:2017:64 Maankäyttö ja rakentaminen – Ranta-asemakaava – Selvitysten riittävyys – Mitoitus – Rakentamiskelvoton ranta – Luonnonsuojelualue – Korvattavat rakennuspaikat Maanomistajan laatimassa rantaasemakaavassa oli osoitettu järven ranta-alueelle luonnonsuojelualue (SL). SL-alueelle oli osoitettu 22 valtion korvattavaksi tarkoitettua rakennuspaikkaa. Kaava-asiakirjojen mukaan SL-alueella oli laajoja rantaluhtia. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli valituksen johdosta otettava kantaa muun ohella siihen, oliko asiassa ollut perusteita osoittaa SL-alueelle valtion korvattavaksi tarkoitettuja rakennuspaikkoja. Asiaa arvioitaessa oli samalla otettava kantaa myös niihin yleisiin edellytyksiin, joiden nojalla kaavassa voidaan ylipäätään osoittaa alueita luonnonsuojelualueiksi. Korkein hallinto-oikeus totesi, että valtion toteutettavaksi tarkoitetun SL-alueen osoittaminen kaavassa edellytti, että kysymys oli valtakunnallisiin luonnonsuojeluohjelmiin kuuluvasta alueesta tai muusta valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittävästä alueesta, joka täytti luonnonsuojelulain 10 §:n 2 momentissa säädetyt luonnonsuojelualueen perustamisen edellytykset. Kaavaa varten laadittujen selvitysten perusteella jäi epäselväksi, olivatko kysymyksessä olevan SL-alueen luonnonarvot sellaisia, että alue olisi ollut perustettavissa luonnonsuojelualueeksi. Kaavan laatijan mukaan suojeluneuvottelut oli tarkoitus käydä vasta sen jälkeen, kun kaava oli saanut lainvoiman. Tähän nähden kaavaa laadittaessa ei ollut maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:ssä edellytetyllä tavalla riittävästi selvitetty, voitiinko SL-alueet toteuttaa muodostamalla ne luonnonsuojelulain mukaisiksi luonnonsuojelualueiksi. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa ranta-alueen maankäyttöä järjestävässä kaavassa voidaan osoittaa korvattavaksi tarkoitettuja rakennuspaikkoja alueelle, joka sinänsä on rakentamiseen soveltuva, mutta jolle ei voida sen luonnonarvojen vuoksi sijoittaa toteutettavaa rakentamista. Tältä osin korkein hallinto-oikeus viittasi kysymyksessä olevan alueen luonnonarvoista ja luonnonsuojelualueen perustamisedellytyksistä lausumaansa. Asiassa ei ollut esitetty puheena olevan SL-alueen luonnonarvoista sellaista selvitystä, joka olisi voinut olla perusteena valtion korvattavaksi tarkoitettujen rakennuspaikkojen merkitsemiselle. Lisäksi oli otettava huomioon, että korvattavia rakennuspaikkoja ei voida osoittaa alueelle, joka ei sovellu rakentamiseen. Kysymyksessä olevaan kaavaan liittyvien selvitysten perusteella jäi epäselväksi, oliko korvattavia rakennuspaikkoja osoitettu alueille, joille niiden rakennuskelvottomuuden vuoksi ei olisi voitu osoittaa toteutettavaa rakennusoikeutta. Ranta-asemakaava ei ollut muun ohella edellä lausutuilta osin perustunut maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla sellaisiin kaavan edellyttämiin selvityksiin, joiden perusteella olisi voitu arvioida kaupunginvaltuuston päätöksellä hyväksytyn kaavaratkaisun lainmukaisuutta. Kaupunginvaltuuston päätös kaavan hyväksymisestä ja hallinto oikeuden päätös, jolla sille tehdyt valitukset oli hylätty, kumottiin. Maankäyttö- ja rakennuslaki 9 § (202/2005), 50 §, 55 § 3 momentti, 66 § 2 momentti, 73 § Maankäyttö- ja rakennusasetus 1 § 1 momentti (895/1999) KHO:2017:66 Ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle – Ulkomaalaisasia – Schengen-valtion myöntämä oleskelulupa – Käännyttäminen – Maahantulokielto – Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaarantaminen Maahanmuuttovirasto päätti käännyttää kolmannen maan kansalaisen kotimaahansa Nigeriaan ja hänet määrättiin Schengenaluetta koskevaan maahantulokieltoon toistaiseksi, koska hänen katsottiin vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Valittajalla oli Espanjan myöntämä 11.2.2018 asti voimassa oleva oleskelulupa. Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 25 artiklan 2 kohta edellyttää, että kolmannen maan kansalaiselle maahantulokiellon määräävä valtio neuvottelee sen valtion kanssa, joka on myöntänyt kolmannen maan kansalaiselle voimassa olevan oleskeluluvan. Espanja ei ollut ilmoittanut Maahanmuuttovirastolle pyynnöistä huolimatta kantaansa valittajan oleskeluluvan peruuttamisen suhteen. Asiassa oli täten epäselvää, miten mainittua Schengenin yleissopimuksen artiklaa oli tulkittava. Korkein hallinto-oikeus lykkäsi asian käsittelyä ja pyysi SEUT 267
Momentti | 2017 No4
To see the actual publication please follow the link above