8 elatusapuvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi. Korkein hallinto-oikeus totesi, että ulkomaalaislain 35 §:n matkustusasiakirjavaatimuksesta voidaan poiketa muissakin kuin säännöksessä todetuissa tilanteissa. Matkustusasiakirjavaatimuksesta voidaan eräin edellytyksin poiketa muun muassa perhe-elämän suojaan liittyvistä painavista syistä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Suomen kansalaisen puolisona A:lla oli ulkomaalaislain 50 §:n mukaisesti oikeus saada oleskelulupa Suomeen. A ei ole kuitenkaan tätä oikeutta voinut käyttää, koska hänellä ei ole voimassa olevaa matkustusasiakirjaa. A:lle oli aikaisemmin myönnetty oleskelulupa ja hänellä oli edelleen hallussaan vanhentunut matkustusasiakirja, minkä johdosta hänen henkilöllisyytensä voitiin katsoa selvitetyn. Ulkomaalaislain 35 §:n vaatimus voimassa olevasta matkustusasiakirjasta oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä koskee henkilöllisyyden selvittämisen lisäksi henkilön kansalaisuuden ja siihen verrattavan valtiollisen aseman varmistamista. Kansalaisuus on valtion ja yksityisen henkilön välinen perustavanlaatuinen oikeudellinen suhde, jolla on vaikutusta myös mahdollisuuksiin liikkua muiden valtioiden alueella. Passin tai muun matkustusasiakirjan myöntämisellä kansalaisuusvaltio osoittaa, että kyseinen henkilö on valtion kansalainen ja valtion diplomaattisessa suojeluksessa ulkomailla eikä henkilön matkustamisella ulkomailla ole valtion lainsäädännöstä johtuvaa estettä. Korkein hallinto-oikeus totesi, että A:lta voitiin edellyttää voimassa olevan matkustusasiakirjan vaatimuksen täyttämistä oleskeluluvan saamisen edellytyksenä eivätkä perhe-elämän suojaa koskevat näkökohdat hänen tapauksessaan olleet niin painavia, että niiden vuoksi olisi voitu poiketa matkustusasiakirjan voimassaoloa koskevasta vaatimuksesta. Poliisilaitos oli voinut hylätä jatko-oleskelulupaa koskevan hakemuksen. Suomen perustuslaki 10 § Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla Ulkomaalaislaki 5 §, 13 § 1 momentti, 35 §, 37 § 1 momentti, 54 § 1 momentti, 55 § 1 momentti, 66a § Ks. myös KHO 2014:22, KHO 2015:107 KHO:2017:62 Asunto-osakeyhtiö – Ylimääräinen yhtiökokous – Vähemmistöosakas – Saman asian uudelleen käsittely – Yhtiöjärjestyksen kohtuullistaminen – Kanne – Määräaika Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen kohtuullistamista vaatineilla vähemmistöosakkailla ei ollut oikeutta saada koolle asunto-osakeyhtiön ylimääräistä yhtiökokousta, kun varsinainen yhtiökokous oli päättänyt samasta asiasta hakemuksen tekemistä edeltävänä vuonna. Yhtiökokouksessa jo käsitellyn ja ratkaistun asian luonne ei ollut muuttunut toiseksi sillä perusteella, että käräjäoikeus oli jättänyt näiden vähemmistöosakkaiden varsinaisen yhtiökokouksen pitämisen jälkeen nostaman yhtiöjärjestyksen kohtuullistamista koskevan kanteen vähemmistöosakkaiden menettelystä johtuneen muotovirheen vuoksi tutkimatta. Ottaen huomioon mahdollisuuden saattaa yhtiöjärjestyksen muuttamista koskeva asia uudelleen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi aluehallintovirasto oli siten voinut hylätä ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumista koskevan hakemuksen. Asunto-osakeyhtiölaki 6 luku 3 § 1 momentti, 4 § 3 kohta, 5 § 1 momentti, 6 §, 18 § 2 momentti sekä 36 § 1–3 ja 5 momentti Ks. ja vrt. KHO 1990:504 ja KHO 2003:6 KHO:2017:63 Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen suojelu – Luopuminen islamista – Kristityksi kääntyminen – Sur place -tilanne – Uskonvakaumuksen tutkiminen Iranista kotoisin oleva turvapaikanhakija oli Maahanmuuttovirastolle tekemässään kansainvälistä suojelua koskevassa hakemuksessa vedonnut haluunsa kääntyä kristinuskoon. Myöhemmin turvapaikanhakija oli kastettu ja hän oli toimittanut hallinto-oikeudelle selvitystä kristityksi kääntymisestään sekä pyytänyt, että asiassa järjestetään suullinen käsittely. Hallinto-oikeus oli ratkaissut asian turvapaikanhakijan eduksi kirjallisen aineiston perusteella järjestämättä pyydettyä suullista käsittelyä. Hallinto-oikeus oli valituksenalaisessa päätöksessään lyhyesti todennut, ettei asiassa ollut syytä epäillä turvapaikanhakijan kristillistä vakaumusta. Korkein hallinto-oikeus totesi, että uskonnollisen kääntymisen merkitys kansainvälisen suojelun perusteena riippuu turvapaikanhakijan kotimaan olosuhteista. Kääntymisen aitouden selvittäminen on olennaista sellaisissa tapauksissa, joissa kristinuskoon kääntyminen sinänsä voi johtaa vainon vaaraan kotimaassa. Korkein hallinto oikeus katsoi, että Irania koskevan maatiedon perusteella kristinuskoon kääntyneet entiset muslimit voivat olla Iranissa vainon vaarassa palatessaan maahan. Tämän vuoksi asiassa oli merkitystä sillä, oliko Iranista tulevan turvapaikanhakijan kääntyminen kristinuskoon todellinen muutos hänen uskonnollisissa käsityksissään vai oliko kääntymiseen vedottu yksinomaan kansainvälisen suojelun saamiseksi ilman uuden uskonnollisen vakaumuksen ja elämäntavan omaksumista. Korkein hallinto-oikeus totesi, että henkilökohtaisen uskottavuuden arvioinnin, varsinkin kun kyse on uskonnollisen kääntymisen aitoudesta, voitiin katsoa edellyttävän valitusvaiheessa hakijan itsensä suullista kuulemista samoin kuin mahdollisten todistajien kuulemista. Uskonnollista kääntymistä ei voitu ottaa kansainvälisen suojelun perusteeksi ilman, että oltiin riittävällä tavalla selvitetty kääntymisen aitoutta niin omantunnonkysymyksenä kuin elämäntapana. Samalla voitiin selvittää sitä, millainen käsitys henkilöllä itsellään oli kääntyneiden asemasta kotimaassaan ja miten hän aikoi uskontoa kotimaassa harjoittaa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei turvapaikanhakijan esittämästä kirjallisesta aineistosta ollut käynyt ilmi sellaista kirjallista selvitystä, jonka perusteella hallintooikeus oli voinut ratkaista kysymyksen uskonnollisesta kääntymisestä suoraan toisin kuin Maahanmuuttovirasto. Asian ratkaiseminen turvapaikanhakijan uskottavuuden osalta oli edellyttänyt suullisen käsittelyn toimittamista
Momentti | 2017 No4
To see the actual publication please follow the link above