6 tös – Kuuden kuukauden valitusajan laskeminen Usean hankintayksikön muodostama hankintarengas oli järjestänyt tarjouskilpailun yhdyskuntajätteen hyödyntämistä koskevasta palveluhankinnasta enintään 25 vuodeksi. Kilpailullisella neuvottelumenettelyllä toteutettua hankintaa koskevissa asiakirjoissa oli ilmoitettu, että menettelyssä käsiteltävien ratkaisujen ja tarjoajien määrää rajoitetaan vaiheittain. Toukokuussa 2014, alustavien tarjousten vastaanottamisen jälkeen, hankintarenkaaseen kuuluneet hankintayksiköt olivat tekemillään päätöksillä rajanneet tarjouskilpailun ulkopuolelle ratkaisut, jotka perustuivat 15 vuotta lyhyempään sopimuskauteen tai tietyn jätemäärän alittavaan palveluun (rajaamispäätökset). Hankintamenettelyn osallistujille oli annettu tiedoksi rajaamispäätösten tiedoksiantokirje 3.6.2014. Kirjeeseen oli liitetty hankintalain mukainen hankintaoikaisuohje ja valitusosoitus markkinaoikeuteen. Yhtiö A oli osallistunut hankintamenettelyyn antamalla kaksi alustavaa tarjousta. Molemmat tarjouksista oli rajaamispäätöksillä suljettu tarjouskilpailusta pois. A ei ollut antanut tarjousta, joka olisi vastannut rajaamispäätösten mukaista hankintakautta tai jätemäärää. Marraskuussa 2014, lopullisten tarjousten vastaanottamisen jälkeen, hankintarenkaaseen kuuluneet hankintayksiköt olivat tehneet tarjoajan valintaa koskevat hankintapäätökset. A teki markkinaoikeudelle valituksen 2.12.2014 vaatien menettelyssä tehtyjen päätösten kumoamista. Hankintarengas vaati, että valitus jätetään myöhässä tehtynä tutkimatta. Markkinaoikeus tutki A:n valituksen. Markkinaoikeus katsoi rajaamispäätösten tiedoksiannon olleen sillä tavoin olennaisesti puutteellinen, että 14 päivän valitusaika ei ollut alkanut kulua (hankintalaki 87 § 1 momentti), vaan asiassa tuli soveltaa kuuden kuukauden valitusaikaa (hankintalaki 87 § 3 momentti). Kuuden kuukauden valitusaika oli markkinaoikeuden mukaan alkanut kulua 3.6.2014, jolloin edellä tarkoitettu kirje oli annettu sähköisesti tiedoksi A:lle, ja päättynyt siten 3.12.2014. Korkein hallinto-oikeus katsoi, eri perusteilla kuin markkinaoikeus, että rajaamispäätösten tiedoksiantokirje 3.6.2014 oli ollut sisällöltään sillä tavoin puutteellinen, että sen tiedoksi antamisesta ei ollut alkanut kulua 14 päivän valitusaika. A oli kuitenkin tiedoksiantokirjeestä saanut sellaiset tiedot asemaansa vaikuttaneista hankintayksiköiden rajaamispäätöksistä, että sen oli tullut tehdä valitus markkinaoikeudelle kuuden kuukauden valitusaikaa noudattaen. Kirjeeseen oli liitetty lainmukainen valitusosoitus. Kuuden kuukauden valitusaika oli laskettava rajaamispäätösten tekemisestä, ei tiedoksisaannista, kuten markkinaoikeus oli tehnyt. Kun viimeinen rajaamispäätöksistä oli tehty 27.5.2014, A:n valitusaika oli päättynyt viimeisen päätöksen osalta 27.11.2014. A:n markkinaoikeuteen 2.12.2014 tekemä valitus oli näin ollen tehty myöhässä. Markkinaoikeuden päätös kumottiin ja poistettiin. A:n markkinaoikeudelle tekemä valitus jätettiin myöhässä tehtynä tutkimatta. Laki julkisista hankinnoista (348/ 2007) 5 § 14 kohta, 30 § 3 momentti, 73 § (321/2010) 1 momentti, 74 § (321/2010) 1 momentti, 75 § (321/ 2010) 1 momentti, 85 § (321/2010) 1 momentti, 86 § (321/2010) 1 momentti sekä 87 § (321/2010) 1 ja 3 momentti Valvontadirektiivi (direktiivi 89/ 665/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna oikeussuojadirektiivillä 2007/66/EY) 1 artikla 1 ja 3 kohta sekä 2 a artikla 1 ja 2 kohta KHO:2017:53 Jäte – Jätteen haltija – Jätehuollon järjestäminen – Konkurssi – Konkurssipesän vastuu – Hallintopakko Yhtiön toiminta oli konkurssin takia loppunut ja toiminnasta oli jäänyt jätekemikaaleja ja muita vaaralliseksi luokiteltavia jätteitä laitosalueille. Yhtiön konkurssipesä oli jätteen haltijana jätelain säännösten mukaisesti vastuussa jätekemikaalien ja muun vaaralliseksi luokiteltavan jätteen toimittamisesta asianmukaiseen käsittelylaitokseen. Asiassa ei ollut kysymys jätehuoltokustannuksia koskevan saamisoikeuden toteuttamisesta, eikä konkurssilain 16 luvun 2 §:n 1 momentin säännöksellä siten ollut asiassa konkurssipesän jätehuoltovastuun kannalta merkitystä. Hallintopakkoasiassa oli kysymys jätteen haltijan julkisoikeudellisesta ympäristövastuusta haitallisen tai vaarallisen tilan korjaamiseksi. Tähän nähden asiassa ei ollut merkitystä myöskään sillä valitusperusteella, että jätteellä ei mahdollisesti ole erityistä varallisuusarvoa. Jätelaki 6 § 1 mom. 5 kohta, 13 § 1 ja 2 mom., 20 §, 28 § 1 mom., 30 § 1 mom., 126 § Ks. Linna, Tuula: Konkurssipesän vastuu ympäristövahingosta, Lakimies 3–4/2016 s. 373–403 Ks. myös KHO 2003:51 ja KHO 28.4.2005 T 1006 (lyhyt ratkaisuseloste) KHO:2017:54 Lastensuojelu – Yhteydenpidon rajoittaminen – Lapselle läheinen henkilö – Muu kuin lapselle läheinen henkilö Lastensuojelulaitoksen yksikönjohtaja oli päätöksellään rajoittanut laitoksessa sijaishuollossa olleen lapsen yhteydenpitoa lapsen tukihenkilöksi esittäytyneeseen A:han. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen toimittamassaan valituksessa A vetosi siihen, ettei lapsen yhteydenpidon rajoittamisesta häneen olisi saanut tehdä päätöstä lastensuojelulain 62 §:n 2 momentin nojalla, koska hän ei ollut lapsen vanhempi tai muutoin lapselle läheinen henkilö. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että lapselle lastensuojelulain 54 §:n 1 momentissa turvattu oikeus läheisiin ihmissuhteisiin ei rajoitu pelkästään lapsella ennen sijaishuollon alkua olleisiin ihmissuhteisiin vaan se tarkoittaa myös oikeutta kehittää sijaishuollon aikana uusia ihmissuhteita. Tilanteessa, jossa 12 vuotta täyttäneen lapsen voidaan katsoa tahtovan yhteydenpitoa henkilöön, jota ei lähtökohtaisesti voida pitää hänen läheisenään, lapsen edun on katsottava edellyttävän, että asiasta tehdään päätös, johon voidaan hakea muutosta. Sama koskee tilannetta, jossa yhteydenpitoa haluavan henkilön asema läheisenä henkilönä on tulkinnanvarainen, jotta tämä voi halutessaan saattaa kysymyksen tuomioistuimen ratkaistamomentti_
Momentti | 2017 No4
To see the actual publication please follow the link above