14 kolainasta A sr:lle kertyvien korkotuottojen verotuksessa ei ollut tilannetta kokonaisuutena arvioiden sovellettava verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n säännöksiä, vaan korkotuotot olivat säätiön henkilökohtaisen tulolähteen verovapaata tuloa. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi Verohallinnon antaman ennakkoratkaisun voimaan. Ennakkoratkaisu verovuosille 2015 ja 2016. Äänestys 4–1. Tuloverolaki 23 § 1 momentti Laki verotusmenettelystä 28 § 1 momentti KHO:2017:25 Arvonlisävero – Kansainväliseen kauppaan liittyvät verottomuudet – Polttoaineen myynti ammattimaisessa kansainvälisessä liikenteessä olevan vesialuksen varustamiseksi – Myynti jälleenmyyjälle – Nouto säiliöautolla – Putkitoimitukset A Oy myi polttoöljyä, joka oli tarkoitettu käytettäväksi ammattimaisessa kansainvälisessä liikenteessä olevilla vesialuksilla, siten, että polttoöljyn A Oy:ltä ostivat jälleenmyyjät, jotka noutivat polttoöljyn A Oy:n varastosta säiliöautoilla. A Oy:n myyntiä jälleenmyyjille ei ollut tältä osin pidettävä arvonlisäverolain 70 §:n 1 momentin 8 kohdan tai arvonlisäverodirektiivin 148 artiklan a alakohdan nojalla verosta vapautettuna myyntinä, minkä vuoksi A Oy:n oli suoritettava veroa mainituista myynneistä jälleenmyyjille. A Oy myi polttoöljyä jälleenmyyjille myös siten, että A Oy toimitti polttoöljyn varastostaan putkitoimituksena suoraan ammattimaisessa kansainvälisessä liikenteessä oleville vesialuksille. Tältä osin A Oy:n myynnin jälleenmyyjille katsottiin täyttävän arvonlisäverolain 70 §:n 1 momentin 8 kohdassa ja arvonlisäverodirektiivin 148 artiklan a alakohdassa säädetyt verottomuuden edellytykset. A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa putkitoimituksina tapahtuvista myynneistä jälleenmyyjille. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu ajalle 26.6.2015– 31.12.2016. Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta ja 70 § 1 momentti 8 kohta Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY 148 artikla a alakohta Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-526/13, Fast Bunkering Klaip?da ja C-185/89, Velker International Oil Company KHO:2017:35 Kiinteistöverotus – Yleinen kiinteistöveroprosentti – Vakituisten asuinrakennusten veroprosentti – Hoivakoti – Ympärivuorokautinen hoivapalvelu Asiassa oli ratkaistavana, voitiinko A Oy:n omistamaa hoivakotina toimivaa rakennusta katsoa käytettävän kiinteistöverolain 12 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla pääasiassa vakituiseen asumiseen. A Oy omisti 1 795 neliömetrin suuruisen rakennuksen tontilla, jolle oli myönnetty rakennuslupa vanhusten palvelutalolle. Tontilla sijaitseva rakennus oli vuokrattu B Oy:lle, joka tarjosi rakennuksessa ympärivuorokautisia hoivapalveluja ryhmäkodeissa. Hoivakodin asukkaat olivat dementoituneita tai fyysisesti huonokuntoisia vanhuksia. Asukkaat olivat tehneet asumispalvelun palvelusuunnitelman ja -sopimuksen B Oy:n kanssa sekä vuokranneet sopimuksella yhtiöltä rakennuksesta huoneen. Asukkaat saattoivat tuoda vuokraamaansa huoneeseen omat huonekalunsa ja tavaransa. Asuinhuoneissa oli wc- ja suihkutila, ja jokaisessa ryhmäkodissa oli yhteinen ruokailu- ja oleskelutila. Huoneissa ei ollut omaa keittiötä. Asukkaiden oli palvelusopimuksen mukaan mahdollista muun ohella osallistua yhteisiin ruokailuihin ja hankkia B Oy:ltä erilaisia lisäpalveluja, kuten lääkäri ja sairaanhoidollista palvelua rakennuksessa. Jokaiselle asukkaalle oli nimetty omahoitaja. Kysymyksessä oleva hoivakoti oli tarkoitettu dementoituneille tai fyysisesti huonokuntoisille vanhuksille, jotka eivät enää kyenneet asumaan itsenäisesti vaan tarvitsivat ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa. Asukkaiden hoivan ja hoidon tarpeesta johtuen henkilökunta oli paikalla rakennuksessa ympärivuorokautisesti. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että asukkaat asuivat hoivakodissa ensisijaisesti siellä tarjottavien hoivapalveluiden vuoksi, ja rakennusta oli kokonaisarvioinnin perusteella pidettävä pitkäaikaisena hoitopaikkana. Näin ollen tulkittaessa kiinteistöverolain 12 §:n 2 momentin säännöstä oli perusteltua katsoa, että hoivakotirakennusta ei ollut tarkoitettu käytettäväksi lainkohdassa tarkoitetulla tavalla pääosin vakituiseen asumiseen. Kiinteistöllä sijaitsevaan rakennukseen oli näin ollen sovellettava yleistä kiinteistöveroprosenttia. Kiinteistöverolaki 11 § 3 momentti ja 12 § 2 momentti KHO:2017:36 Arvonlisävero – Autokauppa – Vähennysoikeus – Vähennysoikeuden jakaminen – Jakoperuste – Yleiskulut – Liitännäiset liiketoimet – Rahoitus- ja vakuutussopimusten välitys A Oy harjoitti autokauppaa ja oli tehnyt siihen liittyen rahoitus- ja vakuutusalan yritysten kanssa sopimuksia, joiden perusteella se tarjosi välittäjänä auton ostajille erilaisia rahoitus- ja vakuutussopimuksia. A Oy sai arvonlisäverottomia välityspalkkioita rahoitus- ja vakuutusyhtiöiltä näiden sopimusten syntymisestä. A Oy pyysi ennakkoratkaisua siitä, pidettiinkö rahoitus- ja vakuutussopimusten välitystä auton ostaville asiakkaille muuhun liiketoimintaan liitännäisenä toimintana, joka ei vaikuta A Oy:n oikeuteen vähentää arvonlisäveroa arvonlisäverolain 102 §:n nojalla. Kun arvonlisäverolain 117 §:ssä on pantu täytäntöön arvonlisäverodirektiivin 173 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukainen tavaroiden ja palvelujen tosiasialliseen käyttöön perustuva vähennysten jakomenetelmä, arvonlisäverodirektiivin 173 artiklan 1 kohdassa ja sitä täsmentävissä 174–175 artikloissa säädetty liiketoimien suhteelliseen osuuteen perustuva vähennysten jakomenetelmä ei tullut Suomessa sovellettavaksi. Näin ollen sillä seikalla, että arvonlisäverodirektiivin 174 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan vähennyksen suhdelukua laskettaessa ei oteta huomioon muun muassa liitännäisistä rahoitusliiketoimista muodostuvaa liikevaihdon määrää, ei ollut asiassa merkitystä. A Oy:n käyttäessä yleiskulujen vämomentti_
Momentti | 2017 No3
To see the actual publication please follow the link above