Page 7

Momentti | 2017 No2

7 Momentti 2/2017 Momentti seuraamusmaksun määräämiseen 1. Saalistushinnoittelu Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV, asian käsittelyn aikaisemmassa vaiheessa nimeltään Kilpailuvirasto) oli selvittänyt perusmaitojen valmistuksen ja tukkumyynnin alalla määräävässä markkina-asemassa olleen osakeyhtiö A:n hinnoittelua. Virasto oli todennut A:n hinnoittelun merkitsevän unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti saalistushinnoitteluna pidettävää määräävän markkinaaseman väärinkäyttöä, kun yhtiön valmistamien perusmaitojen keskimääräiset hinnat olivat alittaneet keskimääräiset muuttuvat kustannukset. Markkinaoikeus arvioi asiaa samalla tavoin ja hylkäsi yhtiön valituksen viraston päätöksestä, jolla yhtiö oli määrätty lopettamaan kielletty kilpailunrajoitus sakon uhalla. Valituksessaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa A katsoi, että sen hinnoittelua oli arvioitu virheellisesti sekä virastossa että markkinaoikeudessa. Yhtiön mukaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvia, muuttuvien kustannusten tarkasteluun liittyviä menetelmiä ei tullut käyttää sen hinnoittelun arviointiin. Yhtiön hinnoittelua olisi tullut sen sijaan arvioida vaihtoehtoiskustannusten perusteella ottaen huomioon mahdollisella vaihtoehtoisella toimintamallilla saatavissa olleet tuotot. Mikäli unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvia kustannusmittareita kuitenkin käytettäisiin, toiminnan kannattavuutta tulisi arvioida niin sanotun perusmaitotulosyksikön tasolla ottaen huomioon myös perusmaitojen valmistuksen yhteydessä syntyvät kermatuotteet. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä ja määräävässä markkina-asemassa olleen A:n hinnoittelukäytäntöjä arvioitaessa oli otettava huomioon olosuhteet kokonaisuudessaan. Yksi huomioon otettava keskeinen seikka oli se, että perusmaitojen valmistamisessa käytettävää raakamaitoa, samoin kuin siitä perusmaitojen valmistamisen yhteydessä eroteltavia osia käytettiin useiden muidenkin, kannattavuudeltaan vaihtelevien tuotteiden raakaaineena. A:n liiketoiminnan kannattavuutta samoin kuin raakamaidon käytön kannattavuutta koko liiketoiminnan tasolla voitiin arvioida erilaisia taloudellisia malleja ja laskentatapoja käyttäen. Liiketoiminnan kokonaisuuden kannalta arvioitaessa tarkastelu kohdistui ennen kaikkea siihen, minkälaista tuottoa yhdellä raakamaitolitralla oli saatu tai olisi voitu saada aikaan ja kattoivatko myytyjen tuotteiden yhdessä keräämät tuotot raaka-aineen hankkimisesta ja jalostamisesta aiheutuneet kustannukset. Tällaisella lähestymistavalla hinnoittelu, joka ei tietyn yksittäisen tuoteryhmän osalta kattanut siihen kohdistettavissa olevia raaka-aineen kustannuksia, saattoi sinänsä olla liiketoiminnan kokonaisuuden kannalta arvioitavissa kannattavaksi. Viraston päätös ei kuitenkaan koskenut A:n koko liiketoimintaa eikä kaikkia yhtiön raakamaidosta valmistamia tuotteita, vaan yhtiön menettelyä perusmaitojen valmistuksen ja tukkumyynnin markkinoilla. Yhtiön näillä markkinoilla soveltaman hinnoittelun arviointiperusteiden tuli olla sellaiset, että niiden perusteella voitiin tutkia, saattoivatko hinnoittelukäytännöt syrjäyttää markkinoilta A:n kanssa yhtä tehokkaasti toimivan kilpailijan. Korkein hallinto-oikeus viittasi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä aikaisemmin vahvistettuihin saalistushinnoittelun arviointimenetelmiin, joiden mukaan muuttuvien kustannusten keskiarvoa alhaisempia hintoja oli lähtökohtaisesti pidettävä osoituksena määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä, koska määräävässä asemassa olevan, tällaisia hintoja soveltavan yrityksen taloudellisena tarkoituksena ei voinut olla muu kuin kilpailijan syrjäyttäminen. Korkein hallinto-oikeus totesi, että virasto oli näiden menetelmien soveltamisen edellyttämällä tavalla voinut määritellä asian kannalta merkityksellisten A:n kustannusten luonteen ja kohdistaa ne tarkastelun kohteena olevalle toiminnalle. Asiassa ei ollut todettavissa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvat saalistushinnoittelun arviointimenetelmät olisivat olleet A:n esittämistä syistä soveltumattomia yhtiön menettelyn arviointiin. Sen seikan, että A oli mahdollisesti pystynyt kattamaan merkityksellisten markkinoiden ulkopuolisen toimintansa tuotoilla perusmaitojen kustannukset alittavaa hinnoittelua, ei voitu katsoa olevan esteenä mainituilla markkinoilla noudatetun hinnoittelun toteamiselle saalistushinnoitteluksi. Saalistushinnoittelun toteamista ei estänyt myöskään se, että perusmaitojen kustannukset alittava hinnoittelu oli mahdollisesti ollut A:n liiketoiminnan kokonaisuuden kannalta sen tarkoituksenmukaisempana pitämä vaihtoehto kuin toiminnan ohjaaminen vaihtoehtoiseen toimintaan. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan A:n perusmaitojen keskimääräiset hinnat olivat alittaneet keskimääräiset muuttuvat kustannukset. Yhtiön esittämän perusteella asiassa ei ollut todettavissa, että muuttuvat kustannukset alittavasta hinnoittelusta huolimatta yhtiön tarkoituksena olisi ollut muu kuin kilpailijoiden syrjäyttäminen. A oli syyllistynyt määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä pidettävään saalistushinnoitteluun. 2. Puolustautumisoikeudet A:n mukaan sen puolustautumisoikeuksia oli loukattu asiaa käsiteltäessä sekä virastossa että markkinaoikeudessa. Yhtiö ei ollut saanut asianmukaisesti käyttöönsä selvityksiä, jotka KKV oli kilpailuasian tutkinnan aikana pyytänyt yhtiön kilpailijoilta erityisesti niiden kerman tuotantoon perustuvasta ansainnasta. Virasto oli tutkinnan aikana antanut selvitykset A:lle siten, että niistä oli peitetty kilpailijoiden liikesalaisuuksina pidetyt tiedot. Muilta osin virasto oli kieltäytynyt antamasta selvityksiä A:lle (viraston asiakirjajulkisuutta koskeva päätös). A oli saanut kilpailuasian markkinaoikeuskäsittelyn aikana kilpailijoiden edellä mainituista selvityksistä eräitä tietoja, jotka siltä oli aiemmin peitetty. Lisäksi yhtiö oli, haettuaan erillisessä oikeudenkäynnissä muutosta viraston asiakirjajulkisuutta koskevaan päätökseen ensin hallinto-oikeudessa ja sitten yhtiön valituksen osittain hyväksyneessä korkeimmassa hallinto oikeudessa, saanut tällaisia


Momentti | 2017 No2
To see the actual publication please follow the link above