14 2013 soveltamissäännöistä (komission täytäntöönpanoasetus) 7 artikla Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus (SEUT) 267 artikla Unionin tuomioistuimen tuomiot C-410/14, Falk Pharma (EU:C:2016:399, tuomion 38, 41 ja 42 kohta, C-451/08, Helmut Müller (EU:C:2010:168, tuomion 58 kohta) sekä C-601/13, Ambisig (EU:C:2015:204, tuomion 31 ja 32 kohta) KHO:2016:210 Kunnallisasia – Korvausvaatimuksen hyväksyminen – Vahingonkorvaus – Mahdollinen korvausvastuu – Kaupunginhallituksen toimivalta – Harkintavallan käyttö – Tarkoitussidonnaisuuden periaate – Sopimus oikeusriitojen lopettamisesta – Kunnan etu X:n kaupunginhallitus oli A:n ja B:n esittämän korvausvaatimuksen johdosta päättänyt maksaa A:lle ja B:lle korvausta muun ohella heidän osoitetietojensa ilmaisemisesta kaupunginvaltuuston eräässä aikaisemmassa kokouksessa sekä A:n tuosta kaupunginvaltuuston päätöksestä tekemään kunnallisvalitukseen liittyvistä oikeudenkäyntikuluista. Hallinto-oikeus oli C:n ja hänen asiakumppaniensa valituksesta katsonut, että kaupunginhallituksella ei mainituilta osin ollut lain mukaista perustetta maksaa korvausta ja että kaupunginhallitus oli siten käyttänyt väärin harkintavaltaansa. Hallinto-oikeus kumosi kaupunginhallituksen päätöksen näiltä osin. Koska hallintolainkäytön järjestyksessä ei voitu ratkaista kysymystä siitä, oliko kaupunki vahingonkorvauslain perusteella katsottava asiassa korvausvelvolliseksi, asiassa voitiin ottaa kantaa ainoastaan siihen, oliko kaupunki päättäessään edellä todetuilta osin korvauksen maksamisesta tehnyt päätöksensä harkintavaltansa rajoissa. Asiassa oli korkeimmassa hallintooikeudessa tältä osin arvioitava, oliko kaupunginhallitus asiasta päättäessään noudattanut hallintolain 6 §:ssä mainittua tarkoitussidonnaisuuden periaatetta ja oliko päätös tehty siinä tarkoituksessa, että se edistää kaupungin etua kuntalain (365/1995) mukaisesti. Kun otettiin huomioon, mitä A:n ja B:n korvausvaatimuksessa ja kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen osapuolten välillä allekirjoitetussa sopimuksessa oli todettu, X:n kaupunginhallitus oli suostumalla A:n ja B:n vaatimuksiin pyrkinyt lopettamaan asiaan eli A:n luottamustointen menettämiseen liittyvät osapuolten väliset riitaisuudet sekä asian viemisen vielä uudestaan tuomioistuimen käsiteltäväksi ja siten estämään lisäkustannusten syntymisen asiassa. Sovinnon syntymisen edellytyksenä asiakirjojen mukaan oli, että kaupunki sitoutui maksamaan vaaditut korvaukset. Edellä todettuun nähden sillä seikalla, oliko kaupungilla ollut korvausvelvollisuudestaan oikea käsitys, ei ollut asiassa merkitystä. Kun otettiin huomioon kaupunginhallituksen päätöksen tarkoitus, kaupunginhallitus ei ollut päättäessään suorittaa A:lle ja B:lle korvauksia myös valituksenalaiselta osalta käyttänyt sille kuuluvaa harkintavaltaa muuhun tarkoitukseen kuin mihin se oli ollut käytettävissä eikä ollut siten ylittänyt toimivaltaansa. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin valituksenalaiselta osalta ja C:n ja hänen asiakumppaniensa valitus kaupunginhallituksen päätöksestä hylättiin tältä osin. Kuntalaki (365/1995) 23 § 1 momentti, 89 § 1 momentti ja 90 § 1 ja 2 momentti Hallintolaki 6 § KHO:2016:211 Maankäyttö ja rakentaminen – Poikkeaminen – Rakennuspaikan muodostaminen – Maankäytön suunnittelun ja kiinteistönmuodostamisen välinen suhde – Kiinteistötoimitus – Halkominen Asiassa oli haettu maankäyttö- ja rakennuslain 23 luvussa tarkoitettua poikkeamista siihen, että rantavyöhykkeellä sijaitsevia tiloja koskevassa kiinteistötoimituksessa voitaisiin muodostaa uusi rakennuspaikka. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) oli käsitellyt asian poikkeamisena maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentissa tarkoitetusta rantavyöhykettä koskevasta rakentamisrajoituksesta ja hylännyt hakemuksen. Hakemuksessa mainittu rakennuspaikan muodostaminen ei itsessään tarkoittanut sellaista rakentamista, joka olisi edellyttänyt rantavyöhykettä koskevasta rakentamisrajoituksesta tai muustakaan maankäyttö- ja rakennuslain säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai rajoituksesta poikkeamista. Kun tämän lisäksi otettiin huomioon, että maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettu rakennuspaikka on ilman konkreettista rakennushanketta mahdollista muodostaa vain kaavoituksella, rakennuspaikan muodostamista koskevaan poikkeamishakemukseen ei ollut voitu antaa oikeudellisesti merkityksellisellä tavalla hyväksyvää eikä hylkäävää ratkaisua ELYkeskuksen tai muunkaan viranomaisen päätöksellä. Tämän vuoksi ELY-keskuksen olisi tullut jättää poikkeamishakemus tutkimatta. Kiinteistönmuodostamislaissa tarkoitetun kiinteistötoimituksen ensisijaisena tehtävänä on määrittää maanomistajan omistukseen kuuluva alue. Rakentamisen edellytykset tutkitaan puolestaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa menettelyssä. Hakijoiden käynnissä olleella kiinteistönmuodostamislain mukaisella toimituksella tai sen laadulla ei ollut maankäyttö ja rakennuslain mukaista poikkeamista koskevassa asiassa oikeudellista merkitystä. Maankäyttö- ja rakennuslaki 72 § ja 171 § (132/1999) Ks. myös KHO 2013:60 KHO:2016:212 Poronhoitolaki – Poromerkin hyväksyminen – Paliskunta – Paliskunnan esitys – Paliskuntain yhdistyksen toimivalta Poromerkin hyväksymistä koskevan poronhoitolain 23 §:n 1 momentin mukaan Paliskuntain yhdistys hyväksyi paliskunnan hallituksen esityksestä poromerkin poronomistajalle. Poronhoitoasetuksen 17 §:n mukaan paliskunnan hallituksen tuli tehdä esitys poromerkin hyväksymisestä Paliskuntain yhdistykselle. Mainittuja säännöksiä oli tulkittava siten, että paliskunnan hallitus oli velvollinen merkkipiirin ja poroisännän lausunnot saatuaan tekemään Paliskuntain yhdistykselle esityksen poromerkkiä koskevasta hakemomentti_
Momentti | 2017 No1
To see the actual publication please follow the link above