11 Momentti 1/2017 Momentti den valinnassa kuuluva laaja harkintavalta sekä se, että integraation asteen arviointi kuuluu yksinomaan kansalliselle tuomioistuimelle, vakuutusoikeus ei ollut menetellyt virheellisesti, kun se ei ollut pyytänyt unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua asiassa. Asian käsittelyssä ei siten ollut vakuutusoikeudessa tapahtunut menettelyvirhettä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, joten purkuhakemus oli hylättävä. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 20 ja 21 artikla sekä 267 artikla 1 kohta Vakuutusoikeuslaki 19 § 1 momentti Opintotukilaki 1 § 4 momentti (345/2004) Kotikuntalaki 2 § ja 5 § 1 momentti KHO:2016:203 Pysäköintivirhemaksu – Vammaisen pysäköintilupa – Pysäköinti kielletty -liikennemerkki – Yksityisalue – Lentoasemaalue – Selvästi havaittava määräys – Oikeutettu odotus A oli pysäköinyt ajoneuvonsa, jossa oli vammaisen pysäköintilupa, Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalin edustalle paikkaan, jossa pysäköinti oli liikennemerkillä kielletty. Lentoasema-alue oli yksityisaluetta, jossa vammaisen pysäköintiluvalla ei voinut, toisin kuin yleisillä alueilla, pysäköidä tällaisen pysäköintikiellon vastaisesti. Lentokenttäalueen yksityisalueluonnetta ei kuitenkaan voinut päätellä alueen teiden tai niiden varrella olevien liikennemerkkien perusteella. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A oli voinut perustellusti erehtyä alueen luonteesta. Hänelle oli voinut syntyä oikeutettu odotus sen suhteen, että kysymyksessä olisi yleinen alue ja että ajoneuvon pysäköiminen vammaisen pysäköintilupaan perustuen olisi ollut sallittu. Hänelle määrätty pysäköintivirhemaksu oli poistettava. Äänestys 3–2 Tieliikennelaki 28 § 3 momentti ja 28 b § 1 momentti 2 kohta Hallintolaki 6 § KHO:2016:204 Ulkomaalaisasia – Perheenyhdistäminen – Turvapaikan saanut perheenkokoaja – Alaikäinen lapsi – Perheenjäsen A oli paetessaan Mogadishusta Etiopiaan kesäkuussa 2008 jättänyt alle 2-vuotiaan lapsensa B:n oman äitinsä huollettavaksi Mogadishuun. A:lle oli myönnetty perhesideperusteinen oleskelulupa Suomeen väärillä henkilötiedoilla lokakuussa 2009 ja hän oli saapunut Suomeen joulukuussa 2009. A oli helmikuussa 2010 turvapaikkaa hakiessaan kertonut esiintyneensä aikaisemmin väärillä tiedoilla. A:lle oli myönnetty henkilökohtaiseen vainoon perustuvasta syystä turvapaikka ja pakolaisasema marraskuussa 2011. Samassa kuussa A haki lapselleen B:lle oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Asiassa oli kysymys siitä, voitiinko B:tä pitää perheenkokoajana toimivan äitinsä A:n ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettuna perheenjäsenenä, jolle myönnetään oleskelulupa ulkomaalaislain 114 §:n 1 momentin (323/ 2009) perusteella. Korkein hallinto-oikeus katsoi Suomesta turvapaikan saaneen A:n ja hänen lapsensa B:n eron johtuneen pakottavista syistä. Yhteisen perhe-elämän päättymiseen johtaneiden syiden arvioinnissa ratkaisevaa merkitystä ei ollut sillä, että A oli alun perin tullut Suomeen vääriä henkilötietoja käyttäen. Vainon vuoksi pakenemaan joutuneen äidin ei voitu olettaa luopuneen alle 2-vuotiaan lapsensa huollosta pelkästään sillä perusteella, että hän oli jättänyt lapsen oman äitinsä luokse asumaan lähtömaahansa. A oli lisäksi hakenut lapselleen oleskelulupaa kolme viikkoa oman turvapaikkapäätöksensä saamisen jälkeen eli viivyttelemättä. A oli siten toiminnallaan Suomeen saavuttuaan osoittanut, että hänen tarkoituksenaan ei ollut luopua lapsensa huollosta pysyvästi. A oli myös pitänyt yhteyttä omaisiinsa Somaliassa ja tukenut heitä taloudellisesti. Asiassa ei lapsen ikä äidin paon tapahtumahetkellä huomioon ottaen voitu antaa ratkaisevaa merkitystä sille, että B oli perheenyhdistämishaastattelussa vuonna 2014 kertonut pitävänsä A:n äitiä eli isoäitiään omana äitinään. Kaikki asiassa esiin tulleet seikat huomioon ottaen korkein hallintooikeus katsoi, että B:tä oli pidettävä äitinsä A:n ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettuna perheenjäsenenä. Ulkomaalaislaki 6 § 1 ja 3 momentti, 37 § 1 momentti ja 114 § 1 momentti (323/2009) Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus 3 artikla 1 kohta, 7 artikla 1 kohta ja 10 artikla Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla KHO:2016:205 Menetetyn määräajan palauttaminen – Turvapaikka – Oleskelulupa – Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja – Asiamies – Asiamiehen menettely – Valituksen myöhästyminen Afganistanilainen turvapaikanhakija haki menetetyn määräajan palauttamista voidakseen valittaa Maahanmuuttoviraston kielteisestä turvapaikkapäätöksestä hallinto oikeuteen. Asiassa oli ratkaistavana, oliko hänen tässä asiassa esittämänsä asiamiehen laiminlyönti sellainen erityisen painava syy, jota tarkoitettiin hallintolainkäyttölain 61 §:n 2 kohdassa. Kansainvälistä suojelua hakenut A oli valtuuttanut luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan tekemään puolestaan valituksen. Avustaja oli ottanut toimeksiannon vastaan, mutta oli toimittanut valituksen hallinto-oikeuteen myöhässä. Hallinto-oikeus oli jättänyt valituksen myöhästyneenä tutkimatta. Hakijan kertomuksen mukaan hän oli yrittänyt tiedustella valitusaikana useita kertoja avustajalta valituksen tilannetta ja kehottanut tätä useasti lähettämään valituksen ajallaan. Avustaja oli vastannut tiedusteluihin lupaamalla lähettää valituksen ja myöhemmin uskotellut hakijalle, että hän olisi sen jo lähettänyt. Hakijalla ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta arvioida eikä varmistaa, että hänen oikeudellinen avustajansa toimii asianmukaisesti ja tekee valituksen oikeassa ajassa. Valituksen viivästyminen ei ole johtunut osaksikaan hakijan menettelystä. Kun lisäksi otettiin huomioon asian merkitys turvapaikanhakijan aseman kannalta ja hänen riippuvuutensa avustajasta, oli katsottava, ettei hakija ollut voinut erittäin painavan syyn vuoksi hakea muutosta Maamomentti_
Momentti | 2017 No1
To see the actual publication please follow the link above