10 aluetta koskevaan maahantulokieltoon. Irakin yhteiskunnallisissa olosuhteissa oli katsottava A:n Suomeen saapumisen jälkeen tapahtuneen pakolaisaseman kannalta merkittäviä ja pysyväksi arvioitavia muutoksia, joiden voitiin katsoa poistavan hänen kotimaasta pakenemisensa syynä olleen pelon joutua oikeudenloukkausten kohteeksi hänen Saddam Husseinin hallinnon vastaisen poliittisen mielipiteensä ja toimintansa vuoksi. A:n ei katsottu täyttävän turvapaikan myöntämisen edellytyksiä suhteessa kotimaahansa Irakiin. A:n ei hänen henkilökohtaisten olosuhteidensa perusteella katsottu olevan myöskään ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun toissijaisen suojelun tarpeessa. Etelä-Irakissa sijaitsevan Basran läänin turvallisuustilanteesta ja A:n henkilökohtaisista olosuhteista kokonaisuudessaan saadun selvityksen perusteella hänen ei katsottu olevan todellisessa vaarassa joutua Basraan palautettuna kärsimään ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua mielivaltaisesta väkivallasta johtuvaa vakavaa haittaa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että olosuhteet, joiden vallitessa A:sta oli tullut pakolainen, olivat lakanneet olemasta. Olosuhteiden muutos oli merkittävä ja pysyvä. A ei enää ollut kansainvälisen suojelun tarpeessa, eikä käsillä ollut aiemmin koetusta vainosta tai vakavasta haitasta johtuvia pakottavia syitä, joiden perusteella A olisi voinut kieltäytyä turvautumasta kansalaisuusvaltionsa suojeluun. A:n pakolaisasema oli voitu lakkauttaa. A oli syyllistynyt Suomessa toistuvasti vakaviin rikoksiin ja käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle. A:n karkottamista vastaan puhuivat hänen Suomessa olevat perhesiteensä ja hänen pitkä oleskelunsa Suomessa. A:lle ei hänen pitkästä maassaolostaan huolimatta ollut kehittynyt Suomeen merkittäviä siteitä. Kun otettiin huomioon A:n muiden turvallisuudelle ja yleiselle järjestykselle aiheuttama pitkäaikainen ja vakava uhka, hänen karkottamistaan Etelä-Irakin Basraan ei ollut pidettävä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastaisena. A oli voitu määrätä karkotettavaksi kotimaahansa Irakiin sekä toistaiseksi voimassa olevaan maahantulokieltoon. Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus 1 artikla C kappale 5 alakohta Euroopan ihmisoikeussopimus 3 ja 8 artikla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) 11 artikla 1 kohta e alakohta, 2 ja 3 kohta sekä 14 artikla 1 ja 2 kohta Unionin tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa C-175/08, C- 176/08, C-178/08 ja C-179/08, Salahadin Abdulla ym. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 18.10.2006 (Üner v. Alankomaat) Ulkomaalaislaki 87 § 1 momentti, 88 § 1 momentti, 88a § (323/2009) 1 momentti, 107 § 1 momentti 5 kohta sekä 3 ja 4 momentti, 146 §, 147 §, 149 § 1 momentti 2 ja 3 kohta sekä 3 momentti ja 150 § 1 ja 2 momentti KHO:2016:201 Maankäyttö ja rakentaminen – Yleiskaava – Kyläalue – Rakentamispaine Osayleiskaava käsitti noin 5200 hehtaarin suuruisen alueen, joka sijaitsi usean kaupunkikeskustan läheisyydessä. Alueen väestönkasvu oli jatkunut jo pitkään. Kun otettiin huomioon kaava-alueen sijainti sekä selvitys sen rakentamistilanteesta, kaava-aluetta oli pidettävä sellaisena taajaman lievealueena, johon kohdistui merkittävää rakentamispainetta. Osayleiskaavassa oli osoitettu at-merkinnällä kuusi laajaa kyläaluetta, joilla yleiskaavaa voitiin käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. Osayleiskaava mahdollisti näille alueille sellaista uutta rakentamista, joka määränsä ja tehokkuutensa johdosta edellytti asemakaavan laatimista. Osayleiskaavan kyläaluemerkinnät eivät soveltuneet tähän tarkoitukseen rakentamisen suunnitteluvälineenä kysymyksessä olevalla alueella. Maankäyttö- ja rakennuslaki 35 §, 39 §, 41 § 1 momentti ja 44 § 2 momentti Ks. KHO 2014:2 KHO:2016:202 Ylimääräinen muutoksenhaku – Purku – Vakuutusoikeus – Menettelyvirhe – Velvollisuus esittää ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle – Opintotuki – Ulkomailla suoritettavat opinnot – Ulkomailla pitkään asunut Suomen kansalainen – Integroituminen Suomen yhteiskuntaan Suomen kansalainen A oli hakenut Suomesta opintotukea Yhdistyneessä kuningaskunnassa suoritettavia opintoja varten. Tätä edeltävästi pitkään muissa EU:n jäsenvaltioissa asunut A oli vedonnut muun ohella siihen, että hänen vakinainen asuinpaikkansa oli nyt Suomessa ja että hänen yhteytensä Suomeen olivat voimakkaammat kuin hänen siteensä mihinkään muuhun maahan. Kansaneläkelaitoksen opintotukikeskus oli hylännyt A:n opintotukihakemuksen, koska hänellä ei ollut ollut kotikuntaa Suomessa vähintään kahden vuoden ajan opintojen alkamista edeltävän viiden vuoden aikana. Opintotuen muutoksenhakulautakunta ja vakuutusoikeus olivat hylänneet A:n valituksen opintotukikeskuksen päätöksestä. A haki korkeimmalta hallintooikeudelta vakuutusoikeuden päätöksen purkamista. Hakemuksessaan A katsoi vakuutusoikeuden tehneen menettelyvirheen, kun se ei ollut esittänyt unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntöä siitä, oliko unionin oikeutta tulkittava siten, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 20 ja 21 artikla ovat esteenä asiaan sovellettavan Suomen opintotukilain 1 §:n 4 momentin (345/2004) kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään asumisaikaa koskevasta edellytyksestä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kun otettiin huomioon unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, A:n yhteydestä Suomeen esitetty selvitys, jäsenvaltioille integraatiota yhteiskuntaan koskevien arviointiperusteimomentti_
Momentti | 2017 No1
To see the actual publication please follow the link above