Page 35

Metsäteollisuus | Työhyvinvointia

35 Työhyvinvoinnin edistäminen valittiin yhdeksi kehittämiskohteeksi henkilöstötyytyväisyyskyselyn tulosten perusteella. Ohjelmaa lähdettiin viemään eteenpäin vauhdilla. ”Tarkoituksenamme on kytkeä työkykyasiat osaksi Vapo Timberin johtamisjärjestelmää ja vuosisuunnittelua. Olemme asettaneet kehitystavoitteet työkyvylle, sopineet mittarit tavoitteille ja laatineet vuosittaisen toimenpideohjelman”, kertoo Vapo Timberin henkilöstövastaava Suvi Kupiainen. Yhtenä hankkeen päätavoitteena on vähentää sairauspoissaoloja ja niistä aiheutuvia kustannuksia. ”Vapo Timberissä on enemmän sairauspoissaoloja kuin Suomen puuteollisuudessa keskimäärin. Tähtäämme siihen, että sairauspoissaolomme on teollisuuden keskitasoa vuoteen 2017 mennessä. Sairauspoissaolojen Vapo Timberillä on käynnissä hanke nimeltään Terveydeksi! Sen tavoitteena on luoda yhtiölle uusi työkyvyn johtamismalli yhteistyössä henkilöstön, työterveyshuollon ja vakuutusyhtiön kanssa. pitää vähentyä yhdellä prosenttiyksiköllä per vuosi”, toteaa Vapon henkilöstöjohtaja Pirjo Nikkilä. Hankkeen muina tavoitteina ovat työhyvinvoinnin parantaminen sekä esimiesten tietoisuuden ja osaamisen lisääminen työhyvinvointiin ja työkykyyn vaikuttavista asioista. Aktiivista työkykykampanjointia Vuosittainen toimenpideohjelma sisältää muun muassa tykyjohtamisen vuosikellon. Sen mukaan työkykyasioita käsitellään säännöllisesti Vapo Timberin johtoryhmässä, työterveyshuollon ohjausryhmässä ja työsuojelutoimikunnan kokouksissa. Tärkeä roolinsa on myös kaksivaiheisella kehityskeskustelulla kunkin oman esimiehen kanssa. Terveydeksi! Tykyjohtamisen vuosikellon lisäksi toimenpideohjelma sisältää koulutusta työkykyasioihin liittyen, fyysisen ja henkisen työkyvyn ylläpitämiseen liittyviä kuntoutusohjelmia sekä Terveydeksi!-hankkeen luentoja, mittauksia, testejä ja kuntoilua. Vapo Timberin Lieksan sahalla työskentelevän työsuojeluvaltuutettu Olavi Hukkasen tehtävänä on aktivoida ihmisiä työkyvyn ylläpitoon. ”Henkilöstömme keski-ikä on varsin korkea, mikä lisää entisestään tarvetta työkyvyn ylläpitämiseen ja työhyvinvointiasioihin. Jokaisen on huolehdittava siitä, että oma työkyky on kunnossa, muutoin jaksaminen tulee vastaan”, sanoo Olavi. Työsuojeluvaltuutettu on ottanut työkykyhaasteen tosissaan vastaan ja iloitsee siitä, että jo nyt he ovat saaneet ”pienillä teoilla hyviä asioita aikaan”.


Metsäteollisuus | Työhyvinvointia
To see the actual publication please follow the link above