Page 19

Metsäteollisuus | Työhyvinvointia

19 UPM:ssä voi saada hoitorahaa sellaisissa tilanteissa, joissa on vaarana työkyvyn menetys pitkäksi aikaa. Tällaisia tilanteita voi syntyä esimerkiksi silloin, kun henkilö tarvitsisi polvileikkausta, mutta leikkaukseen pääsy vaatii pitkän odotusajan julkisen sairaanhoidon puolella. Tällöin henkilöllä on mahdollisuus anoa hoitorahaa, mennä sen turvin leikattavaksi yksityissairaalaan ja välttyä pitkältä odotus- ja sairauspoissaoloajalta. Hoitoraha antaa mahdollisuuden nopeaan työkyvyn palauttamiseen. Nopea apu hoitorahasta Hoitorahamallissa työnantaja maksaa yksityissairaalalle leikkauksen suorat kulut, merkitsee tämän henkilön luontaiseduksi ja veron osuus otetaan huomioon henkilön perusveroprosentista riippuvaa kerrointa käyttäen. Hoitoraha toimii myös pienemmissä tapauksissa, esimerkiksi silloin kun tarvitaan erikoislääkärin konsultaatiota tai vaikkapa erityiskuntoutusta. Työterveyshuollon hoitoraha on enimmillään 5000 euroa ja se koskee vain tapauksia, joissa työkyky on palautettavissa nopealla toimenpiteellä tai kuntoutuksella. Käytäntö on osoittautunut työhyvinvointia tukevaksi ja kaikkien osapuolten kannalta mielekkääksi. Lisäksi se on taloudellisesti järkevä vaihtoehto, sillä yhden sairauspäivän hinnaksi on UPM:ssä laskettu keskimäärin 400 euroa.


Metsäteollisuus | Työhyvinvointia
To see the actual publication please follow the link above