Page 7

MediataloESA Tilinpäätös | 2015

TILINPÄÄTÖS 2015 5 Etelä- Suomen Sanomien siirtyminen tabloidiformaattiin 15.3 tulee lisäämään painetun lehden kiinnostavuutta al-kaneella tilikaudella. Mediatalo ESA Oy on alkuvuodesta 2016 käynyt yt-neu-vottelut toimintansa sopeuttamiseksi. Säästöjen vaikutukset näkyvät täysimääräisenä vasta tilikaudella 2017. Liikevaihdon putoaminen ja säästöjen viivästyminen siir-tävät merkittävän tulosparannuksen tilikaudelle 2017, jol-loin myös markkinoiden uskotaan piristyvän uusien kauppa-avausten kautta. RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Yhtiö on varautunut tulevaisuuteen rakenteellisilla muu-toksilla, joista keskeisimmät ovat Esa Lehtipaino Oy:n ja Esan Kaupunkilehdet Oy:n fuusiot emoyhtiöön. Tämä mah-dollistaa suoraviivaisemman ja tehokkaamman johtamisen haastavassa mediaympäristössä. Pitkittynyt taantuma haastaa jatkossakin konsernimme toimintaa, ja Päijät-Hämeen elinvoimaisuus sekä investoinnit alueelle vaikuttavat vahvasti liiketoimintamme kehittymi-seen. Uudet kasvavat liiketoiminta-alueet tuovat kuitenkin lisää liikevaihtoa ja pienentävät siten perinteiseen liiketoi-mintaan liittyviä riskejä. UUTEEN VUOTEEN UUTTA KEHITTÄEN Jakeluliiketoiminnan laajentuminen postitoimiluvan mu-kaiseen jakeluun sekä ESA Digitalin toiminta ovat selkeitä kasvualueita. Muista kasvualueista ensimmäisenä tulee nä-kymään ESA365, josta lisää myös tässä tilinpäätöskerto-muksessa. ESA365 palvelukonseptin taustalla on Mediatalo ESAn palvelukokonaisuus. Tätä on nyt rakennettu eri asi-akkaiden kanssa ja kokemukset ovat olleet hyviä. Median murros on muuttanut myös asiakkaiden työtä, tämä antaa hyvät mahdollisuudet kokonaispalvelulle. Palvelutarjoaja-na voimme liittää kokonaisuuteen ratkaisujen toimivuuden mittaamisen ja analytiikan. Nämä ovat asiakkaalle lisäarvoa tuottavia palveluita. Olemme siirtäneet painopistettä markkinointiviestinnän kasvualueisiin. Ääni ja liikkuva kuva sekä kaupalliset sisällöt ovat jatkossa entistä merkittävämmässä roolissa markkinoin-tiviestinnän toimintakentässä. Nämä antavat asiakkaillemme entistä laajemman palvelun ESA365 konseptin mukaisesti. Alkaneen vuoden aikana Mediatalo ESA ottaa myös ak-tiivisemman roolin alueen toimijoiden yhdistämisessä. Ta-voitteena on Mediatalo ESAn strategian mukaisesti pilotoida Tapahtumat ja yhteisöllisyys -konseptia, jossa Mediatalo ESA toimii alueen tahojen, yritysten ja kuluttajien yhdistäjänä koordinoimalla tai järjestelmällä itse joitakin tapahtumia. Olennaista tässä on aktiivinen rooli alueen kehityksessä ja lahtelaisen yhteisöllisyyden rakentamisessa. Tähän liittyen tavoitteena on rakentaa yrityksiä ja kuluttajia palvelevia tapahtumia. Työtä tehdään kumppaneiden kanssa. Yhtei-söllisyyden rakentaminen on tärkeää myös siksi, että Me-diatalo ESA kantaa huolta oman alueen kehittymisestä ja menestyksestä maakuntien välisessä kilpailussa. LOPUKSI Mediatalo ESAssa aloittaa kesäkuun alussa uusi toimitus-johtaja Jaakko Lintunen. Lintusen vahva media-alan koke-mus ja tausta antavat hyvät lähtökohdat johtaa käynnissä olevaa ESAn muutosprosessia. Omassa tulevaisuudessani näen mielenkiintoisia haastei-ta jatkamalla Päijät-Hämeen kannalta merkittävissä halli-tus- ja luottamustoimissa. Tässä kohdassa on hyvä todeta, että jätän Mediatalo ESAn luottavaisin mielin tulevan toi-mitusjohtajan ja osaavan henkilökunnan käsiin. Uskon, että Mediatalo ESAssa strategiassamme nyt korostuva rohkeus luoda uutta ja kehittää sekä nykyistä että uutta liiketoimin-taa, tulevat onnistumaan. JUKKA OTTELA toimitusjohtaja, Mediatalo ESA Oy


MediataloESA Tilinpäätös | 2015
To see the actual publication please follow the link above